Ei tullut kuvia, tuli haava

Koska rimpulan eliniänodote ei ole kovin pitkänlainen ja koska se kuitenkin on maailman rakkain rimpula, päätin investoida oikein ammattikuvaajan ottamiin yhteispotretteihin. Keväästä asti jatkuneen aikataulujen sovittelun tuloksena odottelin valokuvaajaa Ruusan laitumen laidalle menneenä torstaina.

Juuri, kun poni oli saatu kuvausta varten kylvetettyä, tuli viesti, että kuvaaja oli joutunut lähtemään lemmikkinsä vakavan sairauskohtauksen vuoksi ell-päivystykseen eikä siksi pääsisi paikalle. Oli kuulemma hänelle ensimmäinen kerta, kun joutui perumaan jo sovitun keikan. Minua tapahtunut ei jaksanut yllättää, force majeure -peruutukset tuntuvat olevan elämässäni enemmän sääntö kuin poikkeus.

Hetken aikaa pohdimme paikalle saadun avustajan kanssa, pitäisikö ottaa potretteja omalla kameralla, mutta väsymys voitti. Poni pääsi kostealla turkilla takaisin laitumelle, jossa se ensitöikseen piehtaroi itsensä harmaaksi.

Lopputulema oli kuitenkin se, että ainoa torstaina otettu kuva oli tämä kännykkäräpsy:

Kuva otettu Betadine-käsittelyn jälkeen.

Pieni haava, mutta sijaintinsa vuoksi vaatii huomiota. Sijainti on nimittäin aika lailla takapolvessa. Haavan olemus on erittäin samanlainen kuin kaksi vuotta tismalleen samaan paikkaan ilmestyneen. Sekä kaksi vuotta sitten että nyt päättelin, että haava on peräisin kengättömän laumatoverin kaviosta.

Tässä tilanteessa potkuajatus kyllä ihmetyttää, sillä ottaen huomioon ponin diktaattorimaisen johtotavan on vaikea uskoa, että kukaan uskaltaisi potkaista Ruusaa. Voi kyse toki olla oksankin raapaumasta.

Onneksi haava vaikuttaisi pinnalliselta eikä itse polvinivelen kopelointi paljastanut arkomista.

Taannoin hoidin haavaa toisen hevosen jalassa. Hevonen oli ilmeisesti tökännyt ruununrajansa johonkin keppiin ja tuloksena oli melko ilkeän näköinen haava (ei kuitenkaan sen näköinen, että ommella olisi pitänyt). Koska omistaja ei itse päässyt paikalle, hoidin kyseistä haavaa hänen toiveensa mukaan eli laittamalla siihen haavavoidetta ja tervalaastaria kerran päivässä.

Epäilyksistäni huolimatta mainitulla tavalla hoidettu haava ei mennyt kuolioon, kasvattanut liikalihaa eikä edes yhtään tulehtunut. Se parani, ja vieläpä varsin nopeasti.

Vaikka huomattavasti pahempi haava parani toisen hevosen jalassa käytännössä haavaspraylla, ei kannattane odottaa samanlaista mäihää omalle kohdalle. Todennäköisesti moinen rohkeus palkittaisiin vähintään niveltulehduksella, vaikka sellaiseen kai tarvittaisiin vähän syvempi vekki.

Niin tai näin, yhdistelmänä mätäkuu ja allekirjoittaneen tuuri ei houkuttele ottamaan riskejä.

Koska kyse kuitenkaan ei ole (edit: toivottavasti) mistään kuolettavasta vammasta, haavanhoito on toteutettu lyhyen kaavan mukaan. Juoksevaa vettä, vähän Betadinea ja päälle haavaspray.

Ihan kuin Ruusa olisi kuullut, että meikäläisen olisi tarkoitus nyt lomailla vähän myös ilman ponia. Onneksi sain haavan puhdistuksen delegoitua eteenpäin ainakin huomiseksi. Ehkä naarmu on maanantaina jo rupeutunut?