Jos se näyttää impparilta ja tuntuu impparilta, se saattaa olla imppari

"Minäkö muka murheenkryyni?"

Terkkuja sairastuvalta, vaikka ei täällä mitään tupaa ole. Joskus sellaista kyllä kaipaisi.

Esimerkiksi silloin, kun pitää kylmätä jalkaa kaatosateessa. Tai kun ötökät piinavat niin, että pitkän päivän päätteeksi vesisuihkun osuttaminen ponin alati viuhtovaan jalkaan lähinnä itkettää.

Edellä kuvatun ensiahdistuksen jälkeen poni on ryhtynyt jalan hoidolle suorastaan epäilyttävän myötämieliseksi. Rimpuilun ja ramppaamisen sijaan se on seissyt toimenpiteiden ajan paikoillaan päätään riiputtaen tai puskia tyynesti harventaen.

Tällainen yhteistyöhalukkuus on merkittävästi vähentänyt turvotuksen ponitädissä laukaisemaa akuuttia murhanhimoa.

Vähentynyt on myös itse turvotus.

Voinee todeta, että jos se näyttää impparilta ja tuntuu impparilta, se todennäköisesti on imppari.

Vahvasti ehkä. Ainakin vuohisen jännetupen yläpuolella on kunnon rupi eli impparipöpön potentiaalinen sisäänmenoaukko näyttää paljastuneen.

Välillä turvotus oli kokonaan poissa, kunnes eilen päätin, että ei tarvitse enää hoitaa (kylmäsin sillä kertaa kuitenkin, kun oli välineet mukana). Tänään sitten taas vastassa oli jalka, joka ei ole näkyvästi turvonnut mutta ei ihan normaalikaan.

Välillä olen alkanut jo epäillä, että turvotusta on lähinnä omissa aivoissani. Hulluksihan tässä tulee, jos ei jo ole.

Luulen, että pari päivää teeskentelen jalan olevan normaali. Katsotaan sitten, mihin suuntaan tilanne kehittyy.

Hepat oli sunnuntaina siirretty uudelle laidunlohkolle, jolla on aika paljon apilaa. Eilen sattui olemaan kamera mukana, kun illan valo oli suunnilleen kauneimmillaan.

Jalan tilanteeseen ei kuitenkaan näytä vaikuttaneen se, että hevoset kävivät torstaina kesän toisella ekskursiolla naapurin puutarhassa eli reipashenkinenkään liikunta ei ilmeisesti pahenna ongelmaa.

Silminnäkijöiden puutteessa syy karkureissusta vieritettiin jälleen saman mustan suomenhevosen niskoille. Ainakin sen oli aidasta pakenemisen jälkeen nähty johtavan joukkoa.

Ruusa joukkoja ei ainakaan johtanut, sillä se ei osallistunut koko retkelle. Ponirukka oli jäänyt yksin aidan oikealle puolelle. Ja oli kuulemma juossut kuin heikkopäinen, minkä kuuleminen toki puolestaan aiheutti heikotusta omistajatädissä. Karkuretken aikaan laidun olisi nimittäin voinut olla liukkaampi lähinnä siinä tapauksessa, että monta päivää jatkuneen sateen jälkeen olisi tullut pakkasta.

Apilat ovat nättejä. Ja hepat.

Takaisin syntipukkiin. Sen omistaja teki nopeat johtopäätökset ja vei hevosensa muualle seuraavana päivänä. Ihan hyvässä hengessä, ennen kuin naapurit raivostuisivat niin että lähtöpassit tulisi koko porukalle. Ja toivottavasti ennen kuin kyseinen hevonen tulisi lopullisesti siihen tulokseen, että aidan rooli on lähinnä ohjeellinen.

Kun musta suomenhevonen lähti, kaksivuotias hermostui tästä niin, että meni aidasta läpi. Sitä ei ollut osattu epäillä kesäretkien syypääksi, koskapa se viime kesänä pysyi samaisella laitumella aivan ongelmitta.

Peukut pystyyn, että laumasta kuitenkin poistettiin oikea tyyppi.

Pikku loppukevennys. Ei mikään hyvä kuva, mutta vyötärönympäryksestä voinee sanoa diplomaattisesti, että ei poni ainakaan laiha enää ole... 

P.S. En ole kuullut Ruusan köhäisevän sen jälkeen, kun loimitin sen yhdeksi sateiseksi yöksi. Turpa sen sijaan on edelleen mystisesti ruvella. Tämä ei estä suitsimista, mutta remonttiturpahihnan ehkä jätämme naulaan toistaiseksi.