Neljä vuotta Rimpulaa

Taloudessa, jossa emäntä ei usein muista omiakaan syntymäpäiviään, jäävät myös pienten ponien syntymäpäivät useimmiten juhlimatta. Mutta tällä kertaa muistin tarkistaa Sukupostista, että Ruusallahan on todellakin tänään synttärit!

Pienenä se oli ehkä söpöintä maailmassa.

Neljä vuotta olemme taivaltaneet samaa polkua. Toivon ja epätoivon vuoristorataa ovat ne neljä vuotta olleet. Valehtelisin, jos väittäisin, että päivääkään en vaihtaisi pois. Vaihtaisin pois melkeinpä suurimman osan päivistä, vaihtaisin kaikki Ruusan sairastelun päivät terveisiin.

1-vuotissyksynään se oli tällainen surkea ja sairas rimppana.

Vaikka vaihtaisin niin monet ponini kanssa vietetyt päivät parempiin, ponia en vaihtaisi mieluiten mihinkään.

2-vuotiaana se oli hurjan kaunis.

Enkä ehkä vaihtaisi pois niitäkään päiviä, kun olen joutunut nöyrtymään ja palaamaan taaksepäin, opettelemaan ja opettamaan asioita alusta. Ruusan kanssa olen oppinut niin paljon.

Viime syksynä se näytti tältä.

Vielä ei koulutus ole valmis edes perustapojen osalta. Poni tunkee liikaa iholle, hinkuttaa päätä ihmisiin ja luulee olevansa isokin kiho. Mutta se on myös luottavainen ja kiltti nuori poni, jonka kanssa tädin ei ole koskaan tarvinnut pelätä.

Tällainen se on nyt.

Kun poni autoni nähdessään lähtee tallustamaan toisesta päästä laidunta portille, tunnen, että on tässä jotain oikeinkin tehty.

Hyvää syntymäpäivää pikku rimpulalleni!