Siinähän nimittäin kävi niin, että kun mainitsin Mia-opelle poltteestani palata esteille, hän innostui heti. Fritzillä voi myös hypätä!
No, sanoista tekoihin päästiin viime viikon tiistaina ja uudelleen tämän viikon tiistaina. (Valitettavasti kuvaajaa ei ole ollut saatavissa, joten tulee tällainen kuvaton tekstimassa.)
Ensimmäisellä hyppytunnilla huolellisesti korostin, että pieniä ja helppoja tehtäviä sitten vain. Taukoa on ollut. Mitään en osaa ja alusta on aloitettava.
Olihan siinä alkuun hakemista, jo ihan esteistunnasta lähtien. Ei mennyt kauan kun reidet jo huusivat apua.
Joskus muinoin tunsin takapuolessa, mistä ponnistus lähtee. Pitääkö pidättää vai lisätä pökköä pesään. Sellainen tuntuma on tässä pikku tauon aikana kadonnut, eikä Fritzin taipumus laiskotteluun varsinaisesti helpota rytmin uudelleenlöytymistä.
Mutta itse esteet, ne noin 40-senttiset, eivät ole tuntuneet juuri kummemmilta kuin silloin 10 vuotta sittenkään. Yllättävän hyvin keho vielä muisti.
Ja toisella tunnilla sitten mentiinkin vissiin jotain suhteutettuja välejä ja myös vinoja lähestymisiä. Lähestyminen oli edelleen kinkkistä, mutta esteiden päällä ei ongelmaa. Tiedä vaikka tädistä tulisi täti-iässä vielä jonkin sortin esteratsastaja!
Mia totesi ensimmäisen tunnin lopuksi, että jos en olisi korostanut takana olevaa taukoa, hän ei olisi sitä mistään huomannut.
P.S. Tänään kävin koulutunnilla. Ilmeisesti äherrys pikkuesteiden kanssa oli jotenkin verryttänyt Fritziä, koskapa siitä löytyi taas vähän uusia vaihteita. Teimme myös ehkä vaikeinta kuviokelluntaa ikinä: yhteen pitkään sivuun piti mahduttaa avotaivutusta, sulkutaivututa, lisää avotaivutusta ja lopuksi takaosakäännös - ja heti sama uusiksi. Pikkuisen oli puskatädillä pää pyörällä, mutta ihme kyllä onnistumisiakin tuli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti