Hevosten sunnuntaiekskursio ja uutta virtaa

Kuulumisia Ruusan laitumelta. Laumautuminen on sen verran hyvässä vauhdissa, että hevoset päättivät sunnuntaina lähteä koko porukalla pienelle ekskursiolle valkoisten nauhojen toiselle puolelle. Sillä onhan ruoho aina vihreämpää aidan toisella puolen. (Edit: tietääkseni kukaan ei loukkaantunut ekskursiolla eli sikäli kävi hyvin.)

Minä olin hevosten kesäretken aikoihin siinä määrin kykeneväinen hevosjahtiin kuin ihmiset töissä ollessaan keskimäärin ovat.

Yhtenä iltana laitumella oli aika huikea valo.
Valitettavasti kunnon kameraa ei ollut mukana.
Mutta tästä näkee, millaisissa väleissä Ruusa ja bestis nyt ovat.

Kieltämättä meidän hevosenomistajien keskuudessa oli jo ennen hevosten pakomatkaa herännyt epäily siitä, kiertääkö aidassa todella sähkö. Ainakaan sellaista perinteistä napsumista ei ole kuulunut. Sen sijaan paimenesta on kuulunut sellainen erikoinen ujeltava piippaus. Pari päivää ennen karkaamista sekin oli vaimennut.

Sunnuntaina aamupäivällä myös kiinnitin huomiota siihen, että Ruusa laidunsi epäilyttävän lähellä aitaa. Näin jälkikäteen ajateltuna, taisi olla tiedusteluretkellä siinä.

Viime kesänä hevoset kylläkin pysyivät samaisessa aidassa, vaikka välillä joku oli käynyt irrottamassa paimenesta virtalähteen.

Tämän jälkeen laumaan on tosin tullut kaksi uutta jäsentä, joista toisella on kuulemma karkailualtis menneisyys. Niinpä kyseinen suomenhevonen tuntuisi aika hyvältä epäillyltä operaation aivoiksi ja kenties myös ruhoksi. Silminnäkijähavaintojen puutteessa lienee kuitenkin parempi piilottaa syyttävä sormi taskuun ja keskittyä tulevaisuudensuunnitelmiin.

Kaikkihan me tiedämme, että mitä useammin hevonen pääsee toteuttamaan jotain käytösmallia, sitä tiheämpään se sitä alkaa toistaa. Aidoista pakeneminen ei varsinaisesti ole sellainen käytösmalli, jonka ainakaan kukaan meistä haluaisi hevosessaan vahvistuvan. Niinpä tulimme yhteisesti siihen tulokseen, että olisi syytä vahvistaa aidan pelotevaikutusta.

Koska lauman hevosenomistajista juuri minun elämäni koordinaatit osuvat lähimmäs maatalousliikkeitä, sain tehtäväkseni hankkia uuden akkupaimenen. Ovat yllättävän kalliita, muuten. Satuin olemaan yhden yön retkellä virallisessa kotikaupungissani Tampereella, joten piipahdin maanantaina sikäläisissä kaupoissa.

Minähän olin sikäli tosi pätevä valinta tähän paimenenhankintatehtävään, etten yhtään tiennyt, millaisia numeroita meille sopivan laitteen paketissa pitäisi lukea. Tiesin vain, että hyviä merkkejä ovat Olli ja DeLaval. Ja ostin sitten sellaisen, joka ei ollut kumpikaan. Se oli nääs edellä lueteltuja merkkejä merkittävästi halvempi.

Uusi paimenemme löytyi Agrimarketin hyllystä, jossa luki hinnaksi 198 euroa tai jotain sinne päin. Mutta ainakin Tampereen Agrimarketissa on sellainen jännä juttu, että hyllyn laidassa lukeva hinta ei useinkaan ole sama hinta kuin se, jolla tuotteen saa lunastettua omakseen. Esimerkiksi tämän paimenen todellinen hinta olikin 180 euroa.

Koska en tavoittanut asiantuntevampaa ostoapua puhelimitse, päätin, että tämä se nyt sitten on, meidän uusi paimenemme. Pitäisi olla hyvä, jos myyjää on uskominen. Ainakin tälliä luvataan aika tymäkästi.

Jälkikäteen tuli tietysti kauhea ostoskrapula ja epäilys, onko tällainen halpisvehje sittenkään soveltuva noin ison laitumen sähköttäjäksi. Laitumenpitäjä asensi sen paikoilleen tänään ja vakuutti, että ainakin tuntuisi riittävän. Ja jos ei riitä niin seuraavaksi kokeillaan laittaa paimen verkkovirran päähän.

Toivotaan parasta!