Uusi koti ja uusvanhat ongelmat

Ruusa muutti uuteen kotiin ennakkotiedoista poiketen jo heti kuun alussa, kun sain vapaapäivän töistä. Syy muuton kiirehtimiseen olivat käytännön järjestelyt: uudessa paikassa ponille järjestyi helposti sairastarha ja pääsen sitä joka päivä itse hoitamaan ja kävelyttämään.

Paha vaan, että vaikka jalka saa nyt sille sopivaa hoitoa, hengitystieongelmalle on käynyt päinvastoin. En ole kuullut Ruusan köhivän, mutta sillä valuu nenä ja sen hengitys on raskasta. Inhalaattori on otettu jokapäiväiseen käyttöön.

Osasin kyllä odottaa ongelmia turvekuivitetussa sisätallissa. Mutta en ihan näin nopeasti. Olemme sentään olleet nykyisessä paikassa vasta alle viikon.

Jos Ruusan jalka vaatii vielä pitkään karsinassa asumista, sille lienee pakko löytää äkkiä joku ulkokarsinapaikka. Mistä ihmeestä?

Tämäkin tallinvaihdos on ottanut koville. En ole varma, kumpi meistä on ollut stressaantuneempi.

Minä en ole saanut unta palloon pohtiessani Ruusan tilannetta eikä Ruusankaan olemus varsinaisesti hengi rentoutta ja rauhaa. Eipä ihme. 2-vuotiaalle, melkein koko elämänsä yhdessä paikassa asuneelle ponille on aikamoinen shokki joutua paitsi uuteen paikkaan, myös laumasta yksintarhaukseen. Ei ole tukiponia auttamassa sopeutumisvaiheen yli.

Karsinanaapuriin Ruusa sentään pystyy kaltereiden välistä ottamaan nenäkosketuksen.

Uudella tallilla on myös valtavan paljon enemmän elämää kuin Ruusan aiemmissa kodeissa. Pieniä ja vähän isompia ratsastajia pyörii joka paikassa. Onneksi kaikki ovat mukavia ja meidät on otettu kivasti vastaan. Ruusan pikkusievä olemus on ehtinyt herättää suurta ihastusta varsinkin porukan pienimpien joukossa.

Kävelylenkit ovat Ruusan mieleen. (Ja en tiedä, mitä kuvanlaadulle tapahtui.)

Uudella tallilla on myös jotain, josta olemme molemmat aivan innoissamme: maastoja. Kilometrikaupalla hiljaisia hiekkateitä. Käpsyttelemme puoli tuntia päivässä. Ruusa ei ole liiemmin ihmetellyt satunnaisesti ohi pyrkiviä autoja eikä edes traktoreita.

Hetkittäin poni on malttanut kävellä rennosti löysällä narulla, mutta sitten taas energia ja teiniangsti pukkaavat pintaan ja purkautuvat raviaskelina tai etukavioiden ponkaisuina korkeuksiin.

Annan Ruusan vaikuttaa reittivalintaan. Se marssii mielellään kohti naapurin maitotilaa, jossa lehmät märehtivät päiväsaikaan laitumella. Ehkä lehmänhaju muistuttaa Ruusaa paikasta, jota se lähes kahden vuoden asumisen aikana oppi pitämään kotina.

Toivottavasti ongelmat ratkeavat pian ja stressaaminen voi loppua - tai ainakin palautua normaalille tasolle.

On sentään ihanaa, että ponia pääsee näkemään joka päivä.