tiistai 27. kesäkuuta 2017

Voihan kolme kaviota ja yksi nenä

Eipä mennyt kauan edellisestä epäonnesta, kun jo seuraava kolkutti ovella. 

Olin jo jonkin aikaa katsellut, että Ruusan liike ei ole aivan sataprosenttisen priimaa. Etenkin siltä näytti vuolun jälkeen, mutta koska kaviopulssit olivat normaalit, arkomista ei ollut koko aikaa ja poni kääntyi normaalisti, jäin tarkkailuasemiin. 

Viime tiistaisen laitumella riekkumisen jälkeen poni sitten arkoi etukavioitaan aivan selkeästi, vaikka laitoin sille bootsit jalkaan. Kaviopulssit eivät kuitenkaan tykyttäneet. 

Aamulla sitten soitti tallinpitäjä, että arkominen jatkui ja nyt olivat pulssitkin selvästi tunnettavissa.

Ei muuta kuin tamma kipulääkkeelle ja koppilepoon. Ensimmäisen päivän iltana arkominen oli poissa, mutta pulssi palannut oikeaan etuseen. Pulssi ei nyt varsinaisesti välittömästi hakannut sormille, mutta oli kuitenkin selvästi tavallista selkeämpi ja tykyttävämpi. 

Pois kopista, muttei kauas.

Tilanne jatkui samanlaisena pari päivää, kunnes myös oikean etujalan kaviopulssi oli vaimennut normaaliksi.

Neljäntenä päivänä pihaton ovesta pääsivät viimein taas ponitkin kulkemaan. Ilmeet tosin olivat näkemisen arvoiset, kun pääsy suurimpaan osaan tarhasta oli blokattu ylimääräisellä aidalla. Wtf?, olisi niiden suusta varmaan päässyt, jos puhuisivat ihmisten kieltä.

Eläinlääkäri kävi tallilla muissa asioissa maanantaina ja tunnusteli samalla Ruusan jalat sekä puristeli kaviot pihdeillä. Ei ylimääräisiä tykyttelyitä eikä puristusarkuutta, vaikka kipulääkeannostakin oli jo kolmanneksella pienennetty. 

Tilanne näyttää siis lupaavalta. Ponit pääsevät vähän isompaan tarhaan heti kun sellainen ehditään niille valmistaa. Emme heti päästä niitä valtoimenaan juoksemaan, vaan vähitellen tilannetta seuraten ja kipulääkkeen määrää laskien. 

Albert pääsi viisiviikkoissynttärien kunniaksi vähän isompaan tarhaan käyttämään jalkojaan. Ruusa oli narussa. 


Tässä vaiheessa tarinaa on voinut blogin pitkäaikaisemmille lukijoille iskeä tietynlainen tunne. Sellainen, jota déjà-vuksikin kutsutaan. 

Kyllä, meillä oli aika lailla tismalleen samanlainen tilanne aika lailla tismalleen vuosi sitten. Silloinkin poni alkoi vuolun jälkeen arkoa kavioitaan ja sitten ilmaantuivat pulssit. Silloinkin oikea kavio oli vierustoveriaan isompi murheenkryyni. Viime vuonna tilanne laukesi, kun poni kengitettiin, ja se oli aivan menestyksekkäästi loppukesän vielä laitumellakin.

Kun tilanne toistuu, on pakko ajatella, että tässä on nyt kyse ihan oikeasti kaviokuumeesta. Viime vuonna ponin kavioita ei kuvattu, koska tiineys. Nyt, kun kohtu on tyhjä, haluan ottaa röntgensäteet avuksi vastausten etsintään. 

Kysymyksiähän tässä nimittäin riittää. 

Tein tästä kuvasta mustavalkoisen, koska se oli niin rakeinen että näytti värillisenä karmealta. Tämäkin on otettu sunnuntain ulkoilulta.


Onko sairaudella kenties jotain hormonaalista taustaa, kun se iski ensin tiineyden alkuvaiheessa ja sitten imettäessä? 

Vai olenko vain ruokkinut aivan liikaa? Ruusa sai kyllä ennen kaviokuumetta melkoisia määriä ruokaa, koska se näytti laihtuvan ja olen aikaisemmin tehnyt imettävän tamman kanssa aliruokinnan virheen. Lisäksi runsas puurotarjoilu oli oiva tapa huijata poni juomaan enemmän. Vähensin ruokaa kyllä, kun ponille alkoi kertyä lihaa päälle, mutta en varmaankaan riittävästi enkä riittävän nopeasti. 

Missään vaiheessa Ruusa ei ole ollut niin paksu, etteivätkö kylkiluut olisi tuntuneet. Laitumella se ei ole ollut paria tuntia pitempään päivässä. 

Ponnyt viime viikon maanantaina, pari päivää ennen koppilevon alkua.


Mikä rooli ongelmassa oli se, että maksahäiriön vuoksi Ruusalle oli syötettävä desikaupalla melassisiirappia? Toki melassin määrä oli maksa-arvojen parantumisen jälkeen enää hyvin pieni, mutta oliko vahinko siinä vaiheessa jo tehty? 

Entä kuukausi sitten syötetty antibioottikuuri, onko sillä jotain tekemistä tässä? Kaviokuumehan voi tulla ja usein tuleekin ruoansulatuselimistön kautta ja antibiootti pistää siellä kaiken sekaisin. Kengittäjän mukaan kaviossa oli muutosta, joka voi johtua lääkityksestä. Hän ei kuitenkaan ollut huolissaan, koska kavio oli silloin kivuton. 

Toisaalta poni ei viime vuonna saanut sen enempää ylenpalttista ruokamäärää kuin melassiakaan, saati antibioottia. Inhaloitavaa kortisonia kyllä oli keväällä saanut. (Edit: mekaanista syytä ei voi myöskään sulkea pois pohdinnoista.)

Joka tapauksessa lienee selvää, että Ruusan huolettomat laidunkesät ovat takana. Ainakaan se ei enää voi olla tuollaisella erinomaisen hyvin kasvavalla laitumella, jolla saa nopeasti ahmittua mahan täydeltä.

Laidunrajoitus surettaa, ihan tosissaan. Etenkin se surettaa Albertin vuoksi. Varsan olisi kiva laitumella spurttailla ja tutustua setäponiin. Nyt mennee jonkin aikaa ennen kuin uskallan taas kokeilla laumanyhdistämistä, sillä toisella yrittämällä ruuna rupesi vähän juoksuttamaan Ruusaa. Sen jälkeen tuli tuo kova arkominenkin. 

Ei auta kuin toivoa ja antaa ajan näyttää, mitä tuleman pitää. 

Setäponi näköpiirissä.


Seuraavaksi siirrymme otsikon toiseen osaan eli kolmanteen kavioon ja nenään. Nenästä tuli ponien tilarajoituksen sivullinen uhri.

Maanantaina eläinlääkärivuoroamme odotellessani kyykistyin tunnustelemaan Ruusan kaviopulsseja enkä muutamaan sekuntiin seurannut, missä Albert meni. Kun sitten vilkaisin varsan suuntaan, näin Ruusan kaulan toiselta puolelta pienet etukaviot pystyynhypyn lakipisteessä. Ponkaisin välittömästi taaksepäin ja ehdin jo luulla välttäneeni kaviot, kunnes nenänpielessä jysähti. 

Vastaavanlaisen loikinnan treeniä päivää ennen äksidenttiä.

Kivusta ja melko railakkaasta verenvuodosta päättelin heti, että kavio vs. nenä -matsi taisi päättyä nenän murtumiseen. 

Varovasti tunnustelin sormilla vaurion laajuutta. Nenä tuntui olevan lohdullisessa määrin yhtenä kappaleena. 

Hevosihmisjärjellä heti seuraava ajatus oli, että nyt jäitä ja vähän äkkiä. Onneksi pidän kylmäyspatjoja aina tallinpitäjän pakastimessa ja sain sellaisen naamalleni noin minuutissa. Verenvuoto onneksi alkoi tyrehtyä siinä määrin nopeasti, että eläinlääkärin tutkimus saatiin hoidettua suunnitellusti.

Lääkärireissuhan siitä tuli myös ihmiselle. On kuulemma aina syytä käydä lääkärissä, kun päähän osuu isku, vaikka se osuisikin ulokkeeseen eikä varsinaisesti aivokoppaan. Ja koska suosittelivat, ettei itse pitäisi ajaa niin tallinpitäjä kuljetti minut kohteeseen.

Hevosen potku naamaan kuulostaa kieltämättä varsin potentiaaliselta vakavien päävammojen aiheuttajalta, joten sain päivystyksessä oman pedin tarkkailuhuoneesta. 

Kolme tuntia myöhemmin kirurgi puristeli nenääni ja totesi, ettei tarvitse röntgeniä todetakseen nenäluun murtuman. Muut luut vaikuttivat kuitenkin ehjiltä eikä neurologisia oireita ilmennyt, joten pääsin kotiin sairauslomalappu kourassa.



Ehkä ahkeran ensikylmäyksen ansiosta nenä ei loppujen lopuksi ole kovinkaan turvoksissa. Jos ei tietäisi, miltä nenäni yleensä näyttää, ei varmaan huomaisi siinä mitään outoa. Edes mustelmaa ei ole toistaiseksi ilmaantunut. Eikä nenä ole kovin kipeäkään, paitsi hyvin kosketusarka. Sisäänpäin turvotusta taitaa kyllä olla, koskapa en tällä hetkellä pysty hengittämään nenän kautta. 

Parin viikon päästä lopulta selviää, mihin nenä asettuu ja vaatiiko se jotain toimenpiteitä. Tällä hetkellä tuntuu, että aika vähällä pääsin. Onhan kasvoissa muita osia, joihin osuessaan varsan kavio aiheuttaisi aika paljon isompaa vahinkoa. 

Opinpahan olemaan. Varsinkin orivarsan kanssa pitäisi olla aina valppaana - etenkin silloin, kun on kyykännyt päänsä tulilinjalle. 

Melkein 27 harrastusvuotta ehtikin kulua ennen ensimmäistä hevostellessa tullutta luunmurtumaa. Luuni ovat muutenkin pysyneet aika hyvin ehjinä, mitä nyt toissakeväänä mursin häntäluuni, kun pyllähdin persuksilleni kotipihan jäisessä mäessä (ja se on muuten yhä kipeä). Tai ainakaan mitään muita murtumia ei ole todettu. 

12 kommenttia:

  1. Auts nenälle! En tiedä onko kiva murtaa mitään luuta (olen ollut yhtä onnekas kuin sinäkin aiemmin), mutta nenän murtaminen kuulostaa erityisen ikävältä. Eikä Ruusankaan kaviokuulumiset niin mukavia olleet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuntunut kyllä kivalta. Ilman kylmäystä olisi varmaan ollut sietämätöntä, mutta kylmä turrutti hyvin. Akuutin kivun jälkeen on ollut niin kivutonta, että ei se murtuma kovin vakava voi olla. Vammakohta on erittäin kosketusarka, mutta muuten ei kipuile.

      Ruusan kaviojuttu on kyllä tosi ikävä. Onneksi Ruusakaan ei ole vaikuttanut kipeältä sen ihan alun jälkeen, täytyy toivoa ettei tule takapakkeja.

      Poista
  2. No voi kamala, mitä onnettomuusmangetteja te ootte! Melkein alkaa naurattaa, kun miettii, mitä kaikkea siellä on jo tänä keväänä sattunut... Höhlää, kaviokuume on kyllä oikeasti ehkä yksi inhottavimmista mahdollisista sairauksista... Voi teitä reppanoita... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, alkaahan tämä olla jo surkuhupaisaa. Ärsyttää oikein, kun joutuu jatkuvasti kirjoittelemaan tällaisia juttuja. Tai voisihan sitä olla kirjoittamattakin, mutta sitten olisi vähän kirjoitettavaa.

      Siitä en ole edes maininnutkaan, että ilmeisesti Ruusa oli pari viikkoa sitten puraissut Albertin nenästä palasen. Aamulla järkytyin, kun ruokakipossa oli jonkin verran verta. Veren lähde löytyi Albertin turvasta. En keksinyt vekille mitään muuta selitystä kuin puraisu.

      Muista tämän vuoden ongelmista olemme onneksi päässeet loppujen lopuksi aika vähällä ja nopeasti. Jospa nämäkin terveysongelmat nyt painuisivat nopeasti historiaan.

      Poista
  3. On teillä epäonnea epäonnen perään. Pääsekö varsa nyt lainkaan laitumelle nyt sillä eikö sen luontaista ravintoa olisi tuore ruoho maidon lisäksi nyt jo? Saako Albert varsa seuraa pian? Ei taida Ruusa & Albert lpystyä ähtemään tamma-varsa laitsoille?
    Mielenkiinnolla luen varsan kasvua ja kehitystä, mitä olet suunnitellut sen varalle!
    En tiedä ketään, joka olisi ollut noin epäonnekas kuin Ruusa on ollut. Nuoresta iästä huolimattaan aikamoinen sairaushistoria, tsemppiä sen kanssa. Harva olisi ehkä hevosta edes enää pitänyt hengissä.
    Toivottavasti saat Albertista nyt itsellesi ratsun ja terveen harrastuskaverin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Albertkaan nyt pääse ruoholle, tuskinpa kovin hyvin viihtyisi ilman äitiä siellä. Toivon kuitenkin, että jos Ruusa toipuu samalla lailla kuin viime vuonna, se voisi palata rajoitettuun laiduntamiseen myöhemmin kesällä - sellaiselle nyhdetymmälle lohkolle. Toisaalta yksi kaverini kasvatti kymmenkunta varsaa ilman laitumia. Ihan hyviä niistäkin tuli.

      Albertille olisi kyllä kovin hyvä päästä painimaan toisten varsojen kanssa, mutta ei nyt ainakaan tällä hetkellä ole mahdollisuutta viedä sitä mihinkään muualle ja nykyiseen paikkaan ei ole tulossa muita varsoja. Jos olisi tullut tammavarsa niin ei olisi niin kovaa painetta saada sille kaveria, mutta orivarsa kyllä kaipaisi painiseuraa. Itse en ole kovinkaan innostunut sellaiseksi alkamaan.

      Oli tarkoitus, että olisivat laitumella ruunan kanssa, se on leikittänyt jo monet varsat tätä ennen. Välillä oli ajatus päästää myös vilkkaanpuoleisen yksivuotiaan kanssa leikkimään, mutta pitää nyt tosiaan katsoa, miten tilanne kehittyy. Joka tapauksessa tarkoitus ei ole, että olisivat kahdestaan varsan vieroitukseen asti.

      On varmaan totta, että moni ei olisi Ruusaa pitänyt näin pitkään. Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta en olekaan kovin hyvä miettimään hevosasioita järjellä. Ruusa on kuitenkin pääosin etenkin nyt viimeksi kuluneen runsaan 1,5 vuoden aikana vaikuttanut hyvinvoivalta ja iloiselta, joten en ole nähnyt tarvetta miettiä lopetusta. Jos ei tietäisi, että se on jotenkin sairas, sitä ei kovin äkkiä ponia katsomalla arvaisi.

      Poista
  4. Voi rähmä! Ihan kummallisia tuntuu olevn nykyään nää hevoset, kun aika moni saa sen kaviokuumeen. Vai olisiko syy osittain se, että sitä osataan etsiä jo aiemmin, kun vasta sahapukki-asennossa seisomassa olevalta hevoselta?

    Minä luulen, että Ruusan kohdalla suurimman syyt olisi hormonaalisia ja ehkä sitten se vuolu siihen päälle.
    Harmittaa kyllä teidän puolesta! Ja nenälle paranemisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi kyllä olla, että kaviokuume tunnistetaan nykyisin paremmin. Niin kuin vähän kaikki. Eihän ennen ollut mahahaavapotilaitakaan, oli vain kiukkuisia hevosia. Sitten kun tuli tähystyslaitteet, alkoi olla mahahaavojakin...

      Mekaaninen syy on Ruusan kohdalla varmasti ainakin osasyy, koska kengässä ongelmia ei ole ollut. Toisaalta mietin, parantaako kenkä vai peittääkö vaan oireet, koska kaviot kasvavat kuitenkin juovikkaiksi. No, tärkeintä on tietysti se, että poni pysyisi kivuttomana ja pystyisi toimimaan normaalisti.

      Nenä ei onneksi ole kovin kipeä, mutta jos tarkkaan katsoo niin nenänvarsi on pikkuisen vino. Vähän aikaa varmaan menee, ennen kuin näkee, onko se niin vino, että alkaa häiritä.

      Poista
  5. voi hyvanen aika ! pikaista paranemista. Ja ikava kuulla Ruusan ongelmista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoista se on! Kuten sanottua, olisi voinut käydä pahemminkin. Albert ei edes ole mitenkään "tuhma" varsa, tässä oli nyt lähinnä omaa ennakoinnin puutetta ja huonoa tuuria vaan.

      Täytyy toivoa, että Ruusan kavio-ongelmat jäisivät tälläkin kertaa tähän. Kengitys auttoi viimeksi, mutta nyt en vielä uskalla kengittää, ettei vahingossa rusenna Albertin jalkoja.

      Poista
  6. Ai perkule :S nenä parka! Hormonaalinen kaviokuume taitaa ainakin netin juttujen perusteella olla masentavan yleinen siitoskäytössä olevilla. En oo aiheeseen juurikaan joutunut perehtymään mutta siinä ei ehkä se vihreän syönti olisi mitenkään kuolemaksi jos oikein muistan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin epäilen, että tämä olisi enemmän hormonaalista kuin ruokinnallista, vaikka kieltämättä lykkäsin ponille liikaa ruokaa eteen ennen tätä. Toinen vahva epäilty on mekaaninen syy, koskapa poni on aiemminkin arkonut ilman kenkiä ollessaan.

      Olen kyllä aikeissa kokeilla totuttaa Ruusan uudelleen ruohoon, kunhan se on pari viikkoa ollut oireeton. Mutta tuskin sitä kannattaa ihan tuollaiseen all-you-can-eat-buffetiin laittaa, sellainen valmiiksi parturoitu nurmi olisi parempi.

      Ja nenä on toipunut iskusta niin hyvin, että olen alkanut epäillä, ettei se loppujen lopuksi murtunutkaan. Vähän saa vielä varoa, ettei liian kovasti koske, mutta muuten nenä on jo aivan hyvä.

      Poista