Ekaa kertaa laitumella!

Ruusa on yleensä elänyt täyspäiväistä laidunelämää noin toukokuun puolivälistä lähtien. Tänä vuonna totutus on kuitenkin katkennut pakkasöihin ainakin kahdesti ja nyt kesäkuussakin on ollut alle viiden asteen öitä. Kaviokuumeriski on liian iso otettavaksi.

Mutta lauantaina se onni viimein koitti, Albertin ensimmäinen laidunkokemus. Toki se ensalkuun oli vain noin 20 minuutin mittainen, mutta iloa riitti siitäkin hetkestä.

Olenko ehkä vähän nätti?

Erityisen innostunut oli Albert, joka totesi laitumen olevan erinomainen paikka käytellä pitkiä kinttuja. Loppuvaiheessa Ruusa sai sellaisen ns. kilarilaukkakohtauksen, että Albertia alkoi jo ihan hirvittää. 

Ponien riemukasta laukkailua katsoessa alkoi ihan naurattaa, mutta erityisen ilahduttavaa oli nähdä erästä toista askellajia. Onhan Albert tarhassakin ravaillut, mutta se on ollut nöpöhölkkää, josta varsan askellajien laadun arviointi on ainakin tavistädin silmälle mahdoton tehtävä. 

Heti nurmelle päästyään pikkuorhi alkoi kuitenkin ravata. Jalat alkoivat kunnolla nousta ja ihan kuin askeleeseen olisi tullut vähän joustakin. Vau!

Olen tuleva kouluratsu.

Tai ehkä sittenkin vaunuhevonen?

Harmi, että keskityin ottamaan still-kuvia (siinäkin kehnosti onnistuen) enkä saanut ravista videota. Sunnuntain laidunkerralla Albert keskittyikin sitten laukan ja katapulttihyppyjen harjoitteluun, joten en saanut ravivideota vieläkään.

Kunpa nyt säät sallisivat laidunharjoittelun nousujohteisen harjoittelun. Tällä menolla varsinainen laidunkausi alkaa ehkä heinäkuussa.

Vuorokauden ympäri laiduntamista ei välttämättä tänä kesänä järjesty (ainakaan ellei ruoholle ilmaannu otollisempaa kasvuolosuhdetta), mutta ainakin puolipäiväisen pitäisi onnistua. Etenkin, jos Ruusa suostuu ottamaan ruunan taas porukoihin.

Toiveissa olisi, että uskaltaisimme jossain vaiheessa kesää poistaa loputkin sisäraja-aidat. Laumojen yhdistämisessä hirvittää eniten se, miten kipakka mammatamma tulee toimeen lauman vahvaluontoisen matriarkan kanssa.

Laumalaidunnus olisi sitä oikeaa hevoselämää, mutta pääasia tietysti on se, että ylipäätään pääsee laitumelle.

Laiduntaminenhan on yksi hevosen isoimmista perustarpeista. Ja, toisin kuin yllättävän usein luullaan, siinä tarpeessa ei ole kyse pelkästään eikä edes ensisijaisesti ravinteikkaasta tuore-eväästä.

Kun hevonen käyskentelee turpa maassa parhaiden korsien perässä ja nyppii ruohotupsuja, se on onnellisimmillaan. Etenkin, jos sen saa vielä tehdä kivassa porukassa.

Vaikka ponit eivät todennäköisesti pääse kokopäivälaitumelle, on minusta tärkeää antaa niille mahdollisuus edes osapäiväonneen. Kun ei (ainakaan toistaiseksi) ole terveydellistä estettä. Varsalliselle tammalle ruoho on tietysti olennainen myös ravinnonsaannin kannalta.

Murut.

P.S. Tänään on Ruusan 6-vuotissynttärit!