Mitä enemmän olen tutustunut Albertiin, sitä selkeämmin tiedostan, miten helpolla pääsin, kun sain ensimmäiseksi omaksi varsaksi Ruusan. Ruusa olisi ollut rapsutettavana vaikka koko päivän ja jäi hirnumaan perään, kun lähdin tallilta.
No, nyt on sitten Albert. Ja Albert onkin jotain ihan muuta.
Myönnän, että olen joutunut hiukan työstämään omaa päätäni hyväksyäkseni sen, että Albert ei ole samanlainen kuin emänsä varsana.
Kyse ei ole siitä, että Albert olisi jotenkin erityisen tuhma tai villi varsa, vaikka sen takia olenkin jo joutunut käymään päivystyksessä.
Albert on itse asiassa varsin rauhallinen tyyppi, joka ei oriudestaan huolimatta mitenkään päivittäin pyri hyppimään ihmisten päälle tai edes puremaan. Sille ei tarvitse kovin kovasti sanoa mistään. Se ei silti varsinaisesti aristele ihmisiä tai kosketusta.
Albertia vaan yksinkertaisesti ei hirveästi kiinnosta. Tyhjä ämpärikin on sen mielestä keskimäärin karismaattisempi hahmo kuin oma ihminen.
Myönnän, että olen joutunut hiukan työstämään omaa päätäni hyväksyäkseni sen, että Albert ei ole samanlainen kuin emänsä varsana.
 |
| Jälleen näköpiirissä jotakin ihmistä kiinnostavampaa. |
Kyse ei ole siitä, että Albert olisi jotenkin erityisen tuhma tai villi varsa, vaikka sen takia olenkin jo joutunut käymään päivystyksessä.
Albert on itse asiassa varsin rauhallinen tyyppi, joka ei oriudestaan huolimatta mitenkään päivittäin pyri hyppimään ihmisten päälle tai edes puremaan. Sille ei tarvitse kovin kovasti sanoa mistään. Se ei silti varsinaisesti aristele ihmisiä tai kosketusta.
Albertia vaan yksinkertaisesti ei hirveästi kiinnosta. Tyhjä ämpärikin on sen mielestä keskimäärin karismaattisempi hahmo kuin oma ihminen.
 |
| Albert 1.7. |
Joo, varsat keskimäärin. Ei Albert.
Rapsutus kelpaa kyllä Albertille, jos sitä sattuu kutittamaan. Se vieläpä näyttää turvalla, missä kohdassa kutina tarkalleen ottaen sijaitsee. Mutta ei sitä kiinnosta seistä rapsuteltavana yhtään sen kauempaa kuin yksi kutkakohtaus kestää.
Kutinan väistyttyä rapsutus lakkaa olemasta Albertin mielestä resurssi ja ehkä jopa vähän alkaa ärsyttää. En ole ikinä nähnyt myöskään Ruusan ja varsan rapsuttelevan toisiaan.
Käytännössä minulla ei siis ole tarjota Albertille oikein mitään, mikä sitä aidosti kiinnostaisi. Jos nyt ei oteta lukuun sitä, että uusien hampaiden kutitellessa ikeniä varsa mielellään purisi minua ja ihan kaikkea muutakin. Koska en kuitenkaan halua aikuista oria, jonka käsityksen mukaan ihminen on purulelu, en näe kovin viisaaksi antaa puolitoistakuisenkaan sovitella hampaitaan ihmiseen.
Koen vahvasti, että tämän varsan kanssa ei kannata tehdä väkisin tai edes puolipakolla mitään, mitä ei oikeasti ole pakko saada tehtyä heti. Albertia ei kannata yhtään jahdata.
Kun en muutakaan ratkaisua kiinnostavuusvajeeseeni keksinyt niin päädyin toteuttamaan kerran saamaani neuvoa vastakkaisen sukupuolen houkuttelemiseksi baarissa: näytä, että sinulla on hauskaa, äläkä vahingossakaan tuijota naapuripöytään.
Eli yritän jättää varsan mahdollisimman paljon huomiotta (vaikeaa ihmiselle, joka mielellään palluttelisi varsaa vaikka koko päivän).
Jos varsa tulee kerjäämään huomiota, se kyllä saa sitä - mutta ei niin pitkää aikaa kuin toivoisi. Hetken huomioinnin jälkeen saatan siirtyä toiseen paikkaan jatkamaan varsan huomiotta jättämistä. Ajatuksena on, että kun varsa joutuu hakemaan huomiota, se samalla alkaa arvostaa sitä.
En tiedä, miten hyvin saamani neuvo todellisuudessa toimii ihmisurosten kiinnostuksen herättämiseen, mutta ponipojan silmissä pisteeni ovat tällä taktiikalla merkittävästi kohonneet.
Voisi myös sanoa, että tässä on kultareunus Ruusan kavio-ongelmien pilvessä: Albertilla on ollut rajoitetussa tilassaan niin tylsää, että jopa oma ihminen on alkanut tuntua tutustumisen arvoiselta. Mitä tylsempää on muuten, sitä enemmän varsalla on intoa leikkiä luoksetuloleikkiä. (Tosin kiinnostavuuteni on uudelleen vähentynyt yhtä matkaa ulkoilualueen suurentumisen kanssa.)
 |
| Laidunkuvat ovat ajalta ennen Ruusan oletettua kaviokuumetta. |
Etenemistä tapahtuu hyvin hitaasti ja poukkoilevasti.
Tarvitaan siis aimo annos kärsivällisyyttä. Siinäpä hyve, jota minulle ei ole luonnostaan suotu! No, on kaiketi olemassa sanonta, jonka mukaan ihminen ei aina saa sitä, mitä haluaa, vaan sitä, mitä tarvitsee.
Väliin vähän aiheeseen liittymätön video.
Kärsivällisyys on välttämätöntä syystä, jonka tallikaveri tiivisti lauseeseen kaikki, mitä nyt teet, on niin hirveän tärkeää.
Kaikki, mitä nyt teen Albertille tai sen kanssa, opettaa sille sitä, mikä leimaa koko sen tulevaisuutta. Nimittäin sen, onko ihminen voittopuolisesti kiva vai ensisijaisesti välteltävä.
Minä haluaisin, että ihminen olisi Albertista kiva. Jos siinä onnistun, kaikki muu koulutus helpottuu.
 |
| Albert 1.7. eli lähes kuuden viikon iässä. |
Ihan samat äänet ovat huudelleet oman pääni sisällä jo moneen kertaan. Mutta sitten aina tulee joku pieni edistysaskel, jonka voimalla tarvon seuraavien turhautumisten läpi. Esimerkiksi ne kerrat, kun olen saanut riimun Albertille kiinnitystä vaille kokonaan päähän ilman, että se ajattelee pakenemista. Tai kun olen saanut takakaviot puhdistettua kaviokoukulla.
Onneksi satun olemaan paitsi kärsimätön, myös melko itsepäinen. Kyllä tästä vielä poni tehdään! Sitä paitsi tiedän monia poneja, jotka ovat maitovarsoina olleet epäluuloisia. Ihan hyviä ja kivoja niistäkin on tullut, kun ei ole lähdetty hötkyilemään.
Onni on myös olla tallilla, jolla kukaan ei hengitä niskaan ja hoputa. Ei ole ketään, joka olisi tuppautumassa opettamaan varsaa vaikka väkisin.
Anna vaan rauhassa Albertille aikaa. Jos sen kanssa arkiset toimet sujuu, niin kaikki loppu tulee ajan myötä. Jotkut varsat vaan syttyy vähän myöhemmin. Meilläkin tuo Lyylin laidunkaveri ujosteli aikas pitkään, mutta nyt se on ihan samanlainen kuin Lyylikin ja ihan sen omalla "aikataululla" ja halulla edettiin.
VastaaPoistaEdellisellä tallilla tallinomistajan tamman varsa ei valehtelematta antanut koskea itseensä koko ensimmäisenä kesänä, ja ihan hyvä hevonen siitäkin on kasvanut. Helpompaa elämä varmasti olisi ollut toisenlaisen alkutaipaleen ansiosta, mutta aina asioille ei mahda mitään.
Tsemppiä ja kärsivällisyyttä!
ps. Välillä ne rapsutusta vailla olevat hevoslapset osaa olla myös hitusen rasittaviakin, joten asioilla on puolensa
Juu, näin olen päätellyt, että aikaa se vaan tarvitsee. Kuten sanoin, olen niin iloinen, ettei meidän tallilla kukaan ole arvostelemassa, että varsan kanssa ei ole vielä tehty sitä tai tätä. Eikä tarvitse esim. taluttaa sitä vielä, kun se asuu pihatossa ja sen saa helposti sisään tai ulos ilman taluttamistakin.
PoistaUskon kyllä, että Albertista tulee ihan hyvä poni. Yhdellä kaverillani oli varsa, joka ei oikein antanut koskea ennen vieroitusta. Sitten siitä yhtäkkiä tuli ihan "normaali".
On sekin tietysti totta, että tietyllä tapaa se jatkuva huomion kaipaaminenkin voi olla rasittavaa. Itse asiassa kun kyseessä on orivarsa, voi olla ihan hyväkin ettei se ole sylivarsa. Ei tarvitse niin paljon olla oikaisemassa käytöstä. Siinä mielessä Albert on kyllä ainakin tähän asti ollut aika helppo tyyppi, vaikka sillä ei ole ketään kunnollista painikaveria.
Hyvä siitä tulee! :D Siulla on just hyvä asenne, nou hätä. :)
VastaaPoistaKiitos tsempeistä! Eiköhän siitä ihan hyvä tule. Onhan se jo paljon innokkaampi olemaan kanssani kuin yhdessä vaiheessa. Täytyy vaan antaa sille tilaa ja aikaa.
PoistaJa vaikka ehkä vähän negatiivinen perusvire tuli tuohon tekstiin niin kyllä minä Albertista ja sen kanssa touhuamisesta kovasti tykkään.
Meidän tallilla oli joitakin vuosia sitten erittäin arka varsa, mutta nykyään nuoreksi käännyttyään se on yksi sosiaalisin ja hellydenkipein hevonen jonka tiedän! Toivoa ei ole menetetty ;) tsemppiä teille!
VastaaPoistaKiitos tästä tarinasta ja tsempeistä! Eiköhän Albertistakin vielä oikein kiva tule, jos en kovin pahasti mokaa. :D Ainahan sitä elämässä pitää olla jotain haastetta.
PoistaToivon sinulle paljon onnistumisia ja onnen tunteita kesään! On varmasti haaste itselle pitää pää kylmänä, kun haluaisi osoittaa rakkauttaan omalla tavalla. Juuri näissä tapauksissa oppii parhaiten sen että eläimet ovat erilaisia ja herkkiä, ja nimenomaan se ihmisen toiminta luo pohjan kaikelle. Toisenlainen varsa voisi olla hankala opettaa kunnioittamaan ihmisen omaa tilaa myöhemmässä vaiheessa, niitäkin on nähty :D
VastaaPoistaPidä kiinni onnistumisen tunteesta, kyllä ne lisääntyvät varmasti kun jaksaa yrittää! :)
Kiitos! Nimenomaan koen, että tässä sitä taas oppii. Jokainen hevonen opettaa jotain ja varsa on hevosista opettavaisin. Ehkä se on vaikeinta ja samalla opettavaisinta, että joutuu luopumaan omista agendoistaan ja aikatauluistaan. Että pitäisi olla tiettyyn aikaan mennessä tapahtunut jotain tiettyä, vaikka oikeasti näissä olosuhteissa ei pitäisi olla paljon muita aikatauluja kuin se, että varsa osaa perusjutut vieroitukseen mennessä.
PoistaSe on varmaan totta, että tällainen varsa on helpompi opettaa kunnioittamaan ihmisen omaa tilaa - itse asiassa etukäteen vähän olen jännittänyt sitä, miten saan orivarsan pidettyä kurissa. Mutta Albert on ollut tähän asti aika helppo siinä suhteessa. Toisaalta Ruusakin opettaa sille kuria, kun ei hyväksy ihan mitä vaan käytöstä. Ruusa ei saanut emältään tapakasvatusta ja sen kyllä huomasi.
Samaa kommentoimassa kuin muutkin, aikaa ja malttia! Albertilla oli aika raju alku ihmisten kanssa ja se yhdistettynä itsenäiseen luonteeseen ei varmaan teekään siitä sylivarsaa. Olen ollut oripihatossa töissä jonkun verran ja siellä nähnyt monenlaisia tapauksia - mm. puolivuotiaan joka vieroitettiin tuomalla se pihattoon ja emä jatkoi samalla traikulla matkaa. Varsa hätääntyi ja purku meni painiksi ja sittenhän se päätti että ihmisen lähelle ei muuten parane mennä lainkaan enää. Vaan niinpä sekin ajan mittaan alkoi hakeutua itse lähemmäs ihmistä, minuakin, joka olin kuitenkin vieraampi kuin paikan omistaja joka isoimman osan töistä teki. Siivosin pihattoa ja tämä tyyppi peesaili siinä takanani, ja päivä päivältä tuli lähemmäs ja jäi siihen kun käännyin juttelemaan sille ja nojailemaan talikkoon. Meistä tuli hyvät kaverit kun en vaatinut siltä mitään mihin se ei ollut valmis. Ja samaa linjaa toki noudatti paikan omistajakin joka varsoista vastasi. Teillä on sentään kosketusetäisyys, se on jo jotain!
VastaaPoistaPS. Laitoin sulle fb:ssa viestin, en tiedä kuinka ahkerasti se aparaatti ilmoittaa saapuneista viestipyynnöistä.
Totta, alku ei ollut kovin mukava Albertille. Ja se on tosiaan melkoisen itsenäinen luonne, tekee mitä sitä huvittaa. Ja jos ei huvita niin ei sitten tee.
PoistaParhaani mukaan yritän soveltaa tuota periaatetta, että en tee sellaista mihin varsa ei ole valmis. Pari kertaa on tullut mokattuakin, mutta tuntuu, että ne kerrat eivät kuitenkaan ole pilanneet edistystä. Pitää vaan aina ottaa vähän askelia taaksepäin siinä kohtaa. Yritän pitää harjoitukset sellaisina, että varsa ei kokisi tarvetta poistua tilanteesta.
Hyvä kun huutelit tuosta Facebookista, se ei tosiaan mitään huutele viestipyynnöistä.
Kyllä se siitä! Yksilöitähän nämä on ja sen mukaan edettävä. On kyllä ihan mielettömän kiinnostava varsa!
VastaaPoista-Hanne
Eiköhän se siitä. Sentään Albert osoittaa jonkinasteista kiinnostusta.
PoistaSe on aika hauska tyyppi kyllä. Ilmeisesti on ottanut emänsä äänekkyydestä mallia ja eilenkin kun tulin tallille niin siellä kilpaa huutelivat. Tosin Ruusan viesti olisi suomeksi kuulunut kutakuinkin "hirvee nälkä, anna heinää" ennemmin kuin "ihana nähdä"... :D
Tässä ehkä myös tulee se ero pihattovarsan ja karsinavarsan kanssa, että karsinavarsa tietää, että kun ihminen ja riimu tulee = päästään rallittelemaan pihalle kaverin kanssa. Tai tuodaan ulkoa sisään ja voi sukeltaa kuivikkeisiin piehtaroimaan ja ottaa levynä päikkärit. Tai maistellaam emän herkkuja. Ihmisestä tulee vähän "väkisin" välttämätön paha karsinavarsalle, vaikka asiaa ei niin tule ajateltuakaan.
VastaaPoistaMutta olin kyllä todella, todella iloinen varsani sosiaalisuudesta sen joutuessa klinikkahoitoon viideksi päivää. Siinä olisi arasta varsasta saatu herkästi ihmistä todella pelkäävä varsa, kun toimenpiteitä tehtiin runsaasti ja harva niistä oli miellyttävä. Klinikka henkilökuntaa ohjeistin, että antakaa huomiota ja rapsuttakaa niin ei sitä sitten muut hommat ärsytä - ohjetta noudatettiin ja varsa oli antanut tehdä kaikki lääkinnät ja hoidot vapaana ja sai hurjasti uusia faneja.
Ymmärrän siis todella hyvin tuon toiveen saada varsa pitämään ihmisestä "oikeasti".
Totta! Toisaalta tiedän kyllä karsinavarsojakin, joita pitää riimun kanssa jahdata. Mutta pihattovarsa ei opi mitään siinä ohimennen, vaan kaikki pitää erikseen opettaa. On siinä toki puolensakin, voi opettaa juuri niin hitaasti kuin tuntuu tarpeelliselta, koska ei ole pakko esim. taluttaa.
PoistaUskon, että tämä on osittain myös persoonakysymys. Albert on vähän turhankin herkkä ja heti jos jokin tuntuu siitä yhtään epämiellyttävältä niin se haluaa poistua paikalta.
Vaikka nyt on päästy siihen, että varsa tulee iloisesti aina tarhassa vastaan ja laittaa pään itse riimuun niin paljon on vielä tekemistä erityisesti suhtautumisessa vieraisiin ihmisiin ja myös moniin ei-jokapäiväisiin toimenpiteisiin.