Onnea ja epäonnea

Ruusalla oli tänään toisen siemennyksen ensimmäinen tiineysultra. Koska viimeksi oli vähällä mennä koko kiima ohi, olin tällä kertaa varannut ajan aamulle. Tosin sittemmin ymmärsin, että perjantai on siementilausten kannalta kokonaisvaltaisesti huono ultrauspäivä, koska oreilla ja ilmeisesti myös spermaläheteillä on viisipäiväinen työviikko.

No, onneksi kävi niin, ettei siemenlähetys ole tässä vaiheessa tarpeen:

Kuvassa alkio.

Pulla on siis uunissa (ja niitä on vain yksi)!

Varsaprojektin välitavoite numero 1 on saavutettu. Seuraava välitavoite on toinen tiineysultra, joka tehdään parin viikon päästä. Jos kaikki menee hyvin, ultrassa pitäisi silloin jo näkyä sykkivä sydän.

Kun vaan ei sattuisi mitään! Nyt on kyllä niin jännät paikat, että pääni saattaa epähuomiossa räjähtää.

Tämähän tarkoittaa sitä, että tästä eteenpäin poni elää pumpuliin käärittynä.

Valitettavasti olen jo ehtinyt epäonnistua pumpuloinnissa. Eläinlääkärin ultra nimittäin paljasti ponin jalasta vähän ikävämmän jutun: ojentajajänteeseen ilmestynyt patti ei ollutkaan suhteellisen harmiton kolaus, vaan ihan perinteinen jännevamma. En edes tiennyt, että poni voi onnistua reväyttämään ojentajajänteen, mutta näin on käynyt.

Vamman vakavuusaste on noin 10 prosenttia eli ei toivoton, muttei hyväkään. "Jos tämä olisi koukistajassa, se olisi tosi ikävä", totesi eläinlääkäri. Ojentajassa vamma on vähän harmittomampi, mutta ei se siinäkään kiva ole.

Toisin sanoen ei meillä sille satulalle sitten ihan heti olekaan käyttöä.

Tässä tilanteessa haluaisin tietysti välittömästi kiinnittää ponin jalkaan iilimatoja, akupunktioneuloja, prp-pistoksia, lasereita ja mitä näitä nyt on. Mutta kun ponin sisällä on uuden ponin hauras alku, ainakin suurin osa kaikesta menee osastoon riskipeliä.

Olin jo varannut Ruusalle tutkimusajan ortopedille huomisaamuksi. Sitten tulin kuitenkin katumapäälle: parhaillaan on menossa juuri se kriittinen alkionkiinnittymisvaihe, jossa kaikenlaista stressiä ja pöpöaltistusta pitäisi välttää. Matka eläinlääkärin luo sisältäisi epäilemättä hyvänlaisen annoksen molempia.

Ottaen huomioon, että rimpulan todennäköisyys päätyä urheilukäyttöön on ilman jännevammaakin varsin pieni, tiineys on nyt se, mitä vaalitaan. 

On ponilla lanneselkäkin jossain määrin jumissa, mutta minkäs teet. Ei paljon muuta kuin antaa laiduntaa ja ehkä vähän jumpata, sanoi osteopaatti, jolle soitin hätäpuhelun alkuviikosta heti ortopedin jälkeen. Hän ei ainakaan suostuisi hoitamaan ponia tässä vaiheessa tiineyttä.

Niin että mitäs tässä sitten paljon muuta, kylmäillään ja talutellaan. Toivotaan, että jalka paranisi nopeasti ja alkio kehittyisi eläväksi varsaksi asti.