Hurjia heppoja.
Tässä vaiheessa kesää taitavat päikkäri-indeksit olla jo aika lailla tapissa, kun laumanvanhinkin liittyy lapsi- ja teinilauman jatkeeksi ilman yhtään seisovaa vartijaa. Ihmisseurakaan ei näemmä enää estä sitä köllähtämästä kokonaan kyljelleen.
Teiniponi sitten onkin ihan oma lukunsa. Se ei ole koskaan säikähtänyt omaa ihmistään makuulta ylös. Pikemminkin tädin saapuminen hoodeille tuntuu tarkoittavan, että nyt voi heittää kunnolla pitkäkseen. Kyllä mami vahtii?Ja täti on siinä määrin hellämielinen, että jos ei ole tulipalokiire niin poni saa köllötellä aamutorkkunsa loppuun rauhassa ennen kuin ruvetaan tekemään mitään (tällä kertaa ohjelmassa oli lastautumistreenejä, jotka ovat menneet erinomaisesti sen jälkeen kun vaihdoin porkkanat mysliin). Kukapa sitä mielellään hommiin lähtisi, jos kauneusunet ovat kesken?
Ensimmäisenä ylös nousi vuotias suomenhevostamma. Tietysti juuri silloin, kun olin ottamassa Ruusasta vieressä näkyvää kuvaa - elämäni ensimmäisellä (ja vastentahtoisesti hankitulla) älypuhelimella.
Vuotiaalta ei yleensä kovin helposti saa rauhaa, jos erehtyy menemään samalle puolen aitaa.
Mutta tällä kertaa lapsukainen ei ruvennutkaan kerjäämään huomiota tai rapsutuksia. Se vain tahtoi vähän parannella asemiaan.
Laidunelämän parhautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti