Ken on heistä (kolmanneksi) kaunein - Vermon poninäyttelyssä

Pari vuotta sitten kaverini soitti minulle nuorten welshien näyttelyn jälkeen ja hihkaisi "Ruusahan on show-poni". Silloin olin ihan äimänä moisesta kommentista, mutta sittemmin olen tajunnut, mitä hän tarkoitti.

Sunnuntaisella visiitillä Vermon kansalliseen poninäyttelyyn show-poni oli sen verran täynnä itseluottamusta tai jotain sellaista, että vähän läikkyi ylikin. Luulen, että rimpulan passagetyyppinen sisääntulo radalle ei jäänyt moneltakaan paikalla olleelta huomaamatta.

Heti trailerista ulostauduttuaan poni selvästi tiesi, mihin oli tultu ja mitä varten. Mikään muu näyttelypaikka ei herätä siinä samanlaista kuplimista kuin Vermo, jossa olimme nyt kolmatta kertaa.

Rimpels ravissa, jo alkukekkuloinneista asteen rauhoittuneena.

Etukäteen vähän epäilin ponin mahdollisuuksia edes luokkavoittoon, sillä samaan luokkaan oli ilmoittautunut kahden vuoden takainen Vermon B-sektion paras nuori, jonka varachampion Ruusa silloin oli. Eli kerran oli jo mainitulle ponille hävitty.

Mutta turhaanpa epäilin! Show-poni hoiti homman kotiin mestarin elkein. Luokkavoitto irtosi komeasti ykköspalkinnolla ja se etukäteen pelottanut kilpakumppani jäi kolmanneksi. Kakkoseksi tullut poni oli kyllä sen verran kehittynyt sitten viime vuoden, että siltä voi tulevaisuudessa odottaa vaikka mitä.

Jos nyt en ihan väärin katsonut niin Ruusa taisi vieläpä olla luokkansa ainoa ykköspalkittu. "Nätti tamma", kommentoi tuomari ruusukkeita ojentaessaan.

Arvostelussa luki näin: Hyvä tyyppi ja tammaleima. Jalo, ilmeikäs pää. Riittävän pitkä kaula, hyväasentoinen lapa, hyvät kulmaukset takana. Tahdikas käynti, ahdas edestä. Melko matkaavoittava ravi, hyvä työntö takaa.

Vakavaa puuhaa tämä ponin esittäminen. Jos haluaa menestystä eläimelleen, poninäyttelyssä on hyvä muistaa, että tuomari voi minä hetkenä hyvänsä katsoa ponia arvioivin silmin. Silloinkin, kun hänellä on joku toinen poni yksilöarvostelussa.

Kun juoksin ponin kanssa parhaan tamman valintaan, osasin jo odottaa ruusuketta myös sieltä. Kiva ylläri oli, että saimme myös pokaalin.

Ponin käytös tosin meni jo vähän possuilun puolelle, kun toisella tammalla oli varsa. Käytöksestä päätellen Ruusa olisi ollut valmis kaappaamaan varsan itselleen hetkenä minä hyvänsä. Varsaa piti tuijottaa vähän jo oman kehän aikana (kun se saapui omaa vuoroaan odottelemaan) ja parhaan tamman valinnassa Ruusa jutteli varsalle varmasti äänekkäämmin kuin oikea emä.

Ruusan katse on kohdistettu maitovarsaan.

Sen verran kierroksilla poni kävi, että kepin avulla kävelevä tuomari totesi parhaaksi jättää rimpulan parhaan tamman palkinnot kehän laidalta noudettaviksi. Noloa.

Saman hurmaantumisreaktion herättivät kaikki muut maitovarsat, jotka rimpula näyttelyssä bongasi.

Vaikka ravi on etenkin kuvissa näyttävämpi niin todellisuudessa juuri käynnin esittäminen usein karsii jyvät akanoista. Vaikka Ruusa kuinka kävisi kierroksilla niin se malttaa silti aina esittää käynnin hyvin.

Takaisin asiaan. Koska Ruusa kerrankin sai ykkösen, tie oli auki ihan miten pitkälle tahansa, tällä kertaa B-welshien loppukehään asti. Siellä olikin seuraa, peräti kuusi ponia (joista kaksi siis varsa ja tamma)! Rimpula oli varsasta edelleen aivan sekaisin, mutta onneksi rauhoittui, kun varsa parkkeerattiin sen viereen voittajien riviin.

Ruusa oli siis todellakin kolmen parhaan B-welshin joukossa! Rimpula oli toinen perintöprinsessa eli kolmanneksi kaunein. Isoin oho tässä oli ehkä se, että taakse jäi myös ori, joka kaksi viikkoa sitten Teivossa oli ainoa ykkösen saanut B-welsh ja champion.

Tällä kertaa tytöt olivat parhaita. VV2 oli se mainittu ah-niin-ihana varsa (oli se minustakin ihana) ja sektion paras eli VV1 oli lauantaina nuorisochampioniksi kruunattu 2-vuotias tamma.  

Rimpula ja sen palkinnot Vuoden voittaja -kehästä. Poni seisoo hyvin, kun saa tuijottaa maitovarsaa.
Mutta miten esittäjä osaakin aina näyttää kuvissa niin epäedustavalta?

Tänä vuonna welsh-sektioista B-welshejä taisi olla eniten, kun ne yleensä ovat - ehkä part bredien jälkeen - epäsuosituimpia. Ruusan luokka oli kaiketi koko viikonlopun suurin welsh-luokka, neljä ponia.

Tämä johtui epäilemättä pitkälti näyttelyn ajankohdasta: se oli Royal Welsh Show -viikolla. Jos näyttely järjestetään RWAS-viikolla niin on selvää, että sinne tulee vähemmän poneja, kun ainakin osa isoimmista kasvattajista on Walesissa. Lauantaina taisi poisjääntien jälkeen olla paikalla 11 - 12 ponia kaikista sektioista yhteensä! Ihan ensimmäistä kertaa meikäläisen poninäyttelyhistorian aikana kävi niin, että lauantaina jäi aikaa muilla kuin welsh-kehällä käytettäväksi.

RWAS-viikolla on myös turha yrittää saada tuomaria muualta kuin kotimaasta, joten tällä kertaa welshit tuomaroi suomalainen Hippos-tuomari. Ei kuitenkaan ihan kuka tahansa Hippos-tuomari, vaan suomalaisen ponikasvatuksen grand old lady Kirsi Lehtonen. Jos tämä nimi ei kuulosta tutulta niin ehkäpä hänen kasvattajanimensä "Kotimäen" kuulostaa.

Hän oli kyllä aivan ihana, positiivinen tuomari. Eikä pelkästään siksi, että tykkäsi rimpulasta, vaan jo lauantain luokkia seuratessa tuli mukava fiilis.

Komeaa palkintoposeerausta ei tällä kertaa ponin kyllästymisen vuoksi saatu otettua, joten tässä nyt sunnuntainen palkintosaalis ilman ponia. Isompi pytty on Vuoden voittaja -kehästä, pienempi parhaan tamman pysti. Vasemmalla luokkavoittajaruusuke, sitten VV3-ruusuke (joka meni rikki ja siksi pytyssä sisällä), yksilöarvosteluruusuke ja parhaan tamman ruusuke.

Oikeasti, nämä ilmeet. Poni edustaa ja narunjatkeella on älytön ilme.

Poni ei kyllä petä näyttelyssä koskaan. Pikku rimppakinttuni on osallistunut elämässään kahdeksaan näyttelyyn ja tuonut niistä kotiin kahdeksan luokkavoittoa, kolme reserve nuoren titteliä, kaksi champion-tamman titteliä ja nyt vielä VV3:n pokaalin.

Vaikka väkeä oli vähän niin hieno oli näyttelyviikonloppu kaiken kaikkiaan - jos ei oteta lukuun sunnuntain säätä, joka oli varsin sateinen. Mutta säähän on vain pukeutumiskysymys! Tosin juuri B-welshien esiintyessä saatiin nauttia pilvipoudasta, joten myös säiden valtias oli tällä kertaa meille suosiollinen. 

Näyttelyissä kivaa on paitsi menestys, myös tuttujen tapaaminen. Vuosien varrella tutuiksi ovat tulleet monet welsh-ihmiset ja muidenkin rotujen kuvaajat. Tällä kertaa paikalla oli myös pari entistä tallikaveria, jotka olivat tulleet paikalle muiden ponien taustajoukoiksi.

Harmi kyllä näyttelystä oli vähän kiire sunnuntaina pois, kun piti vielä mennä töihinkin. Myös poni ja apukädet olivat vahvasti sitä mieltä, että näyttelyskene oli tältä erää nähty. 

P.S. Lauantaina olin yhdistyksen kuvaajana welsh-kehässä. Vaikka osallistujia oli vähän niin kyllä siellä upeat voittajat valittiin - moni niistä pärjäsi myös aikuisten joukossa.