sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Satulanmetsästyskausi avattu

Julistan satulanmetsästyskauden alkaneeksi. Sovitussaldo on tällä hetkellä yksi kappale.

Hymy on herkässä, kun pääsee vähän oman kasvatin selkään. Suttasin tallinpitäjän naaman, kun en tullut kysyneeksi hänen näkemystään blogijulkisuudesta. Harjoitukset pitää nyt tehdä ilman kuolainta, kunnes rimpulan leegot saadaan kuntoon.
Ihmeen hyvin muuten mahtuu melkein 160-senttisen ihmisen kinttu 15-tuumaiseen estesatulaan.

Ruusan emälle etsin sopivaa satulaa vuoden löytämättä. Sikäli en uskaltanut odottaa, että ensimmäinen kokelas täyttäisi kriteerit.

Silti petyin, kun tämä 15-tuumainen Prestige Pony ei ihan istunut. Minä nimittäin tykästyin satulaan kovasti. Olisi siinä ihan ilokseen istunutkin, vaikka lähes 160-senttisenä en varsinaisesti ole lastensatulakokoa. (Jos joku kaipaa tällaista satulaa niin myyjän yhteystiedot saa minulta.)

Satulan sopimattomuus oli tavallaan aika pienestä kiinni.

Paneelit osuvat tasaisesti koko matkalta selkään.

Valitettavasti satula kuitenkin jäi vähän takapainoiseksi ja liikkeessä liikkui liikaa. Paneelitkin saisivat olla vielä lyhyemmät, tässä pituus on ihan siinä ja siinä. Istuin ei kuitenkaan oikein voi olla alle 15 tuumaa. Voisiko poni vielä vähän kasvaa joka suuntaan, kun minä en varmaankaan pysty kutistumaan (ainakaan pituussuunnassa)...
Koska haluaisin kovasti jatkaa itseni virkistämistä istumalla (kieltämättä minulle hiukan liian pienen) ponini selässä, seuraavan penkkikokelaan pitäisi löytyä pian. Jos tulee mieleen sopivaa, saa ehdottaa. Tässä kuvat rimpulan selästä, johon satulan siis pitäisi istua.

Selkä ei ole welsh-mittakaavassa kauhean kaareva muttei ihan suorakaan - toki tässä kuvassa ponilla on pää ihan ylhäällä, joten selkä on kaarevimmillaan. Säkä löytyy, mutta se ei ole hillittömän kokoinen kuten emällään.

Selkärangantilan pitäisi olla hyvä, kuten Prestigessä olikin. Prestigen leveys oli 34 ja se oli aika lailla passeli - ehkä inasen leveämpi voisi olla hyvä, niin satula menisi ensin karvan kanssa ja myöhemmin ilman.

12 kommenttia:

  1. Salamalle sopi myös tuo Prestige Pony! Hymähdin, kun se todettiin viime elokuisella "sovitusklinikalla" ainoaksi sopivaksi 50 muun joukosta... :D Onneksi saman valmistajan muusta mallistosta löytyi sitten lopulta myös allekirjoittaneen ahterille sopiva 17"-istuimella varustettu yleispenkki. Se on ollut tosi jees tällaiseen lihaksettomaan selkään. Salamalla myös lyhyt selkä, joten painopisteen kanssa saa olla tarkkana.

    ...ja tästä kommentista ei ollut sitten mitään hyötyä, heh. Onnea metsästykseen!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kai tämän olisi saanut fyllingillä istumaan, mutta kun kyse on kuitenkin suht arvokkaasta penkistä niin totesin, että ehkäpä etsimme vielä. Ja tosiaan kun yhdistelmänä on hyvin, hyvin lyhytselkäinen poni ja ponille vähän iso ratsastaja niin painopisteen pitäisi kyllä satulassa olla hyvin kohdallaan.

      Eikä todellakaan ole helppoa löytää tällaiselle ratsukolle sopivaa satulaa. Pitäisi oikeastaan löytyä sellainen 15-tuumainen satula, missä istuin on paneeleja pitempi. 16-tuumainen olisi omalle takamukselle sopivin, mutta en usko, että Ruusan selkään missään todellisuudessa saa sopimaan 16-tuumaista kun tuo 15-tuumainenkin on hiukan iso...

      Poista
  2. mä en tiiä ootko huomannu tota mun kysymystä tuolla Ratsut-välilehden alla. Kyselisin siis tuon Valkoisen Ponin nimeä, kun näyttää niin hirveen tutulta :)

    ps. tää blogi on ihan hirveen kiva, oon seuraillu jo jonkun aikaa, mutten oo uskaltautunut kommentoimaan. Poni on aika sulonen tapaus♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu olen huomannut, anteeksi kun olin unohtanut vastata! Nyt laitoin vastauksen eli Lotta-ponista oli kyse.

      Kiva, että tykkäät blogista ja ponista. :)

      Poista
  3. Menisikö Wintec pony 15"? Itse liki 170 senttisenä mahdun penkkiin paremmin kuin 16" K&M satulaan... Kyseinen penkki ollut meillä nuorella welshillä käytössä. Plussaa toppausten muokkaus cair paloilla ja leveyden säätely vaihdettavilla kaarilla. Penkki on kyllä aika pitkä ja selkärangantila loppupäässä voi käydä ahtaaksi. Mutta kannattanee kokeilla, on myös edullinen ensisatulaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä, mielestäni vastasin tähän kommenttiin jo aikaa sitten! Bittiavaruuteen päätyi näemmä.

      Winteciäkin Ruusalle kokeilin jo ennen varsinaisen satulanmetsästyksen aloittamista, kun viime keväänä samalla tallilla oli sellainen yhdellä ponilla. Mutta 15-tuumaisessakin oli ihan liian pitkät paneelit. Lisäksi se oli minusta erittäin epämukava istua, kun kyseisellä ponilla ratsastelin. Muokattavuus on kyllä iso plussa etenkin nuoren kanssa!

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Komppaan ylläolevaa, Wintecissä on tilava istuin. Tai ainakin 500-mallissa, joita itselläni on ollut kaksi. Ymmärtääkseni istuimen koko mitataan niistä etuosan "nastoista" takakaareen ja toisissa niiden nastojen taakse jää vielä iso etukaari-möhkäle, jonka päällä ei voi istua -> varsinainen istuin jää pienemmäksi.

    (Tekisi myös mieli kertoa hauska epäonnistumistarina satulan ostamisesta netin kautta, mutta ehkäpä kukaan muu ei olekaan näin hölmö että näkemättä tuntemattomalta ostaisi. Toisaalta sain mä kuitenkin satulan, en esimerkiksi laatikollista kiviä :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin ihmetellyt, miksi periaatteessa samankokoisten istuinten koko kuitenkin käytännössä on eri. Istuimen muotokin vaikuttaa tosi paljon, esim. itselläni on myymättä jäänyt 16-tuumainen Batesin Caprilli-koulusatula ja kun istuin on kuppimallinen niin en mahdu siihen oikein mitenkään - ainakaan kipeyttämättä selkääni.

      Nyt kyllä rupesi kiinnostamaan tarina satulakaupoista. ;)

      Poista
  6. No ehkä sen voi näin anonyymisti kertoa, eihän tästä myyjää tunnista ;). Ostin siis netin kautta halvan 17" satulan ajatuksella, että voihan sen sitten myydä eteenpäin jos ei natsaa. No, satula tuli ja katsoin että onpas pieni...kiipesin kyytiin ja ihmettelin vielä enemmän sen pienuutta, kun normaalikokoinen ratsastaja joutuu istumaan takakaaren päällä. Mittasin tuumamittanauhalla ja kas, sehän oli 15" ja istuin tosiasiassa 14,5"! Olisin halunnut palauttaa sen (vaikka mistään palautusoikeudesta ei alunperin sovittu, mutta eihän satula ollut lainkaan sitä mitä oli luvattu). Myyjä ei kuitenkaan tähän suostunut ja oli jo käyttänyt rahatkin. Oli kovin loukkaantunut että epäilenkö häntä huijariksi - kyllä hänelle itselleen oli myyty satula 17-tuumaisena ja hän oli siihen mahtunut, vaikka on melkein 180 cm pitkä...että mikä mun ongelma oikein on. Annoin asian olla, mutta en oikein tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa kun ajattelin sitä satulaa pitkällä (oletettavasti normaalikokoisella) ratsastajalla - huijarilta hän ei vaikuttanut, joten oli varmaan tosiaan käyttänyt sitä. No, ei kai siinä mitään sitten, ehkä itse olin vain niin läskip...siis runsasmuotoinen :D (kokoa 36-38).

    Asiaan tietysti kuului, että satulassa oli istuimeen nähden suhteettoman pitkät paneelit, joten sitä oli todella vaikeaa myydä eteenpäin, kun pikkuponeille se oli liian iso ja isompien ratsastajille liian pieni. Kerran sitten satulaa ostajaehdokkaalle mittaillessani tajusin, että paneelien pituus alapuolelta oli 43 cm, joka on - tadaa - juurikin 17 tuumaa! Eli olihan se jollain mittapuulla 17" satula, en vain älynnyt kysyä onko mitta otettu istuimesta vai jostain muualta ;) Ja näin jälkeenpäin ajateltuna, kyllä mulla sen(kin) ponin kanssa meni niin paljon rahaa esimerkiksi klinikalle, että satulan hinta oli kuitenkin varsin kohtuullinen oppiraha tästä asiasta... Jos siis myyjä tätä lukee, niin en haudo kostoa enkä muistele pahalla :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista! Saitko kuitenkin satulan myytyä? Minulla on ollut tuon Batesin kanssa vähän sama ongelma, siinä on kovin pitkät paneelit eli ei mahdu ihan jokaponin selkään, mutta kuppimallisessa istuimessa on niin vähän tilaa, että ratsastajan pitää olla aika pieni.

      Poista
  7. Sain, se on jo nähty eräässä toisessa blogissa ;) Loppu hyvin siis.

    VastaaPoista