Olipa kerran pieni welsh-poni, jonka omistaja suurella vaivalla raahasi sen tarhaan havuja tallinpitäjän metsästä (huom! luvan kanssa).
Havuja oli useita, jotta niihin pääsisi käsiksi myös mammanmussu eikä vain iso paha tarhakaveri.
Tultuaan häädetyksi yhdeltä havulta pieni welsh-poni huomasi pihaton seinustalla toisen, vielä paremman havun. Se nappasi havusta kiinni ja raahasi sen aidan viereen, lähelle kateellisia tarhanaapureita (jotka suomenhevosina olivat jo ahmineet omansa).
Sitten tapahtui seuraavaa:
 |
| "Hei kamut, katsokaas mitä mulla on!" |
 |
| "Ai tekin haluisitte?" |
 |
| "Jos mä vähän vielä siirtäisin tätä lähemmäs aitaa..." |
 |
| "Ai te otittekin sen kokonaan." |
Sitten tarhakaverit elivät havun kanssa onnellisina sen elämän (pikaiseen) loppuun asti ja pieni welsh-poni ryhtyi etsimään uutta nakerreltavaa.
Sen pituinen se.
Voi kun sulla on kiltti poni, kun se ymmärtää, että suomipollella on aina nälkä :)
VastaaPoistaOi kuinka suloinen poni :3 Ihana kun jakoi havunsa :D
VastaaPoista:) Totta puhuen ei hajuakaan, miksi poni katsoi tarpeelliseksi raahata havun kavereiden turpien alle. Mutta mitä enemmän näitä touhuja seuraa, sitä vähemmän uskoo teorioihin, joiden mukaan hevoset toimivat puhtaasti vaistojen varassa eivätkä ajattele.
VastaaPoista