Mielessä Science of motion

Luulitko, että takaosan aktivointi on avain kokoamiseen ja oikeaan liikkumiseen? Luulitko, että hevonen kannattelee ratsastajan painoa vatsalihaksilla? Onneksi olkoon, luulosi ovat vanhanaikaisia.

Tällaisia ajatuksia kuulin Science of Motion -luennolla, jonka jälkeen alla oleva teksti on maannut luonnoksissa jo melkein puoli vuotta.

Asia tuli nyt mieleeni, koska huomisen ratsastustuntini pitää tähän ideologiaan ainakin jollain tasolla perehtynyt henkilö. Itse asiassa tapasinkin tämän opettajan ensimmäistä kertaa tällä mainitulla SOM-luennolla kesäkuussa.

Luennon piti SOM-filosofian isä Jean Luc Cornille. En valitettavasti päässyt seuraamaan herran oppien käytäntöönpanoa, sillä ratsastusosiot osuivat päällekäin esim. töiden kanssa.

Kokoaminen on hidastamista

Oikeanlaista kokoamista ei Jean Luc Cornillen mukaan saada aikaan lisäämällä takajalkojen liikettä, vaan päinvastoin vähentämällä sitä, hidastamalla sitä. (Tästä syystä kaikenlaiset takajalkojen aktivoinnit piiskalla johtavat vain vääriin liikeratoihin.)

Takaosa kantaa painoa, kun se vastustaa painovoimaa ja hidastaa jalan eteenpäin vievää liikettä. Siinä vaiheessa, kun takajalka alkaa työntää, se on jo hevosen painopisteen takana.

SOMin mukaan hevosen etuosan nostaminen ei ole niinkään takajalkojen kuin etujalkojen tehtävä. Eli mekaniikka olisikin päinvastainen kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Mutta jos takajalat työntävät liikaa painoa etujaloille, nämä eivät pysty enää ohjaamaan liikettä ylöspäin. Silloin hevonen vain vyöryy eteenpäin poissa tasapainosta.

SOMin mukaan takajalka alkaa työntää vasta, kun se on jo hevosen painopisteen takana. Kuvituskuva ei liity luentoon, vaan on vuoden 2013 ratsuoripäivien suomenhevosparaatista. Tykkään tästä kuvasta, hevonen on niin upea ja ratsastaja ihailemani.

Suhtaudun aina epäilevästi uudenlaisia ajatuksia esittäviin ihmisiin ja erityisesti ns. guruihin.

Mutta ajatus takajalkojen hidastavasta tehtävästä käy järkeen. Useinhan koottu hevonen näyttää liikkuvan vähän kuin hidastetussa filmissä. Liike kyllä kasvaa, mutta enemmän ylös- kuin eteenpäin. (Lisäksi antaisin aika paljon, jos ratsastaisin niin hyvin kuin Jean Luc Cornille videoillaan.)

Hidastamisen ajatus pätee myös uuden asian opettamiseen hevoselle. Ensin opetetaan oikea liikerata hitaassa temmossa ja vasta sitten ruvetaan pyytämään lisää vauhtia. Perinteisesti kai on ajateltu, että nuoren hevosen kanssa pitäisi ajatella aina ensisijaisesti eteenpäin ja alkaa hidastaa vasta, kun hevosella alkaa olla voimaa.

Mutta hitaassa tahdissa opettaminen käy sikäli järkeen, että se on tuttua jumppa- ja tanssitunneilta (kummatkin ovat viime vuosina olleet harvassa ja jälkimmäisiä on mahtunut koko elämään liian vähän).

Tanssi- ja jumppatunneilla uudet kuviot otetaan haltuun sovittelemalla jalkoja ensin hitaasti oikeisiin askelmerkkeihin. Vasta, kun tanssiaskel käy hitaassa tahdissa kuin tanssi, nopeutetaan rytmiä. Lopulta askeleet sovittuvat luontevasti musiikin tahtiin ja alkavat näyttää sulavalta tanssilta.

Miksei siis hevosten kanssa voisi toimia samalla lailla?

Millä lihaksilla se tehdään?

Takaisin ratsastajan kantamiseen. Millä lihaksilla hevonen ratsastajaa kantaa?

Aika vakuuttavasti Jean Luc Cornille perusteli,  miksi uskomus vatsalihasten hallitsevasta roolista on väärä.

Väitteensä tueksi Cornille esitteli valokuvaa, jossa näkyvät avatun hevosen selkä- ja vatsalihakset. Yllä on selkänikama ja sitä ympäröivät lihakset. Alla vatsalihakset. Koska selkälihaksisto on ehkä kymmeniä kertoja suurempi kuin vastaparinsa, lienee varsin todennäköistä, että selkälihakset myös pääosin vastaavat painon kantamisesta.

Sikäli järkeenkäypää, että kyllähän oikein ratsastetulla hevosella on ihan nahan ulkopuoleltakin katsottuna näyttävämmät selkälihakset kuin selkä notkolla juoksennelleen.

Kuvakaappaus Science of motionin sivuilta ( http://www.scienceofmotion.com/new_approach_to_lameness.html ) Lihaskuvan yläosassa selkäranka lihasten ympäröimänä, alaosassa hevosesta irrotetut vatsalihakset. Alemmassa kuvassa Jean Luc Cornille näyttää, miten hevosen selkälihakset kiinnittyvät nikamiin.

Selkälihakset kykenevät Jean Luc Cornillen mukaan nostamaan selkää, koska ne ovat kiinnittyneet ristiin. (Ks. kuva yllä.)

Selkälihasten tehtävä on paitsi kannatella painoa, myös pitää ranka mahdollisimman stabiilina. Selkänikamat toki jonkin verran liikkuvatkin, ja liike on kiertävä.

Jotta ratsastaja saisi hevosen nostamaan selkäänsä mahdollisimman paljon, hänen pitää kehollaan pyrkiä rajoittamaan selän sivuttaissuuntaista liikettä. Koska energian on suuntauduttava jonnekin, sivuttaisliikkeen vähetessä nostava vaikutus korostuu. Ratsastajan tulisi toimia vähän kuin tunnelina, jonka sisällä hevosen selkälihakset työskentelevät.

Helppoa kuin heinänteko?

Liikkeiden opettelu vaatii ajatustyötä

Jos hevonen tekee (ratsastaessa) virheen, sitä ei pidä rankaista. Jean Luc Cornillen mukaan virhe tarkoittaa, että hevonen ajattelee. Samalla ratsastaja saa mahdollisuuden "uudelleenmuotoilla kysymyksensä". "Virheestä virheeseen hevonen oppii optimaalisen tavan tasapainottaa itseään."

Jean Luc Cornillen mukaan hevosen ajattelu on avain. "Hevosen aivot kontrolloivat sen kehoa, ei meidän kehomme."

Siten on hänen mukaansa väärä ajatus, että oikeanlainen apu aina johtaisi oikeanlaiseen liikkeeseen.

Ratsastustunneilla opittavat avut ovat Cornillen mukaan vain opetusväline, eivät lopullinen päämäärä. Kun opettaja pyytää liikuttamaan kättä, hän Cornillen mukaan opettaa ratsastajalle, miten tämän tulisi käyttää lihaksiaan. Lopputuloksen pitäisi olla lihaksen supistaminen tietyllä tavalla - mutta ilman liikettä.

"You learn how different parts of your body affect the horse. That is vocabulary. Then you start communicating."

Pelkissä apu - reaktio-jutuissa pysyminen tarkoittaisi Jean Luc Cornillen mukaan vähän samaa kuin jos opettelisi kiinaksi vain lauseen "missä vessa on" (ja oletettavasti pitäisi myös opetella ymmärtämään vastaus). Tällaisella kielitaidolla pääsee ehkä tarpeilleen, mutta varsinaiseksi viestinnäksi kahden lauseen keskustelua ei voine kutsua.

Itse asiassa tavoitteen pitäisi olla, että ratsastaja istuisi selässä mahdollisimman liikkumattomana, sillä esimerkiksi johtavan ohjasotteen tekeminen tai muu liikkuminen häiritsee tasapainoa ja saa hevosen suojautumaan. Sitäpaitsi esimerkiksi pohkeen käyttäminen on Jean Luc Cornillen mukaan hevoselle huutamista. (On myönnettävä, että allekirjoittanut huutaa tällä tapaa hevoselle usein vähän turhankin voimakkaasti.)

Oletan, että Jean Luc Cornille tarkoitti liikkumattomuudella liikkumattomuutta suhteessa hevoseen, ei esim. maahan.

Alistettu hevonen jumittuu primitiivireaktioihin

Ajatus siitä, että hevonen tottelisi ratsastajaa, koska ratsastaja on johtaja, on Jean Luc Cornillen mielestä vain uusi nimi hevosen alistamiselle.

Ja alistaminen johtaa siihen, ettei hevonen koskaan etene primitiivisten reaktioiden ohi. Kun hevonen pysyttelee primitiivisten reaktioiden tilassa, se ei koskaan opi kantamaan ratsastajaa oikein, sillä hevosen luontainen liikkumistapa ei sovellu ratsastajan kantamiseen.

Eihän ihminenkään tanssi samalla tavalla 15-kiloinen reppu selässään kuin ilman reppua, huomautti luennoitsija.

Kun hevonen tajuaa, että ratsastaja auttaa sitä löytämään mukavan olotilan (comfort) taakan alla, se alkaa vapaaehtoisesti pyrkiä yhteistyöhön.

Ja jos hevonen suorittaa ihanteellisesti, työnteko on sille helppoa, sillä silloin liikkeen synnyttämisestä huolehtivat pääosin jänteet. Lihakset työskentelevät vain minimaalisesti.

Jean Luc Cornille otti esimerkiksi piaffen, jota yleisesti pidetään fyysisesti vaativana liikkeenä. Hän kertoi opettaneensa piaffen vanhalle, vammasta toipuvalle estehevoselle. Kun hevonen oli oppinut oikean tekniikan, se pystyi piffaamaan kuusi minuuttia putkeen - väsymättä.

Sellainen onnistuu, kun hevonen kantaa itsensä ja ratsastajan täydellisessä tasapainossa oikeaoppisesti koottuna.

Että siinäpä sitä sitten haastetta seuraaviin ratsastuskertoihin.

Jos Jean Luc Cornille on oikeassa, tällaisen puskaratsastajan tusailu ponien selässä aiheuttaa niille vammoja. Hivenen masentavaa. Mutta oikeanlaisella ratsastuksella pystyy kuulemma kuntouttamaan aika vaikeitakin tapauksia.

Jos aihepiiri kiinnostaa, lisätietoa löytyy (epätoivoisen sekavassa muodossa) osoitteesta www.scienceofmotion.com