Hoitojen viikko

Ruusalla on pitänyt kiirettä. On ollut kaikenlaista tärkeää tekemistä, tai lähinnä hoidettavana olemista. Ruusa voisi tosin tähän huomauttaa, että matka eläinlääkäriin ei ollut omavalintainen.

Torstaina meidät otti vastaan uusi vakio-ortopedimme Kim Sell. (Hän tosin huomautti, että ei voi laillisesti kutsua itseään ortopediksi, koska hevosortopedejä ei ole olemassa. Itsepintaisesti silti kutsun häntä sellaiseksi.)

Ruusa vimpuloi tutkimuksissa sen verran urakalla, että meinasi tyyneltäkin lekurilta mennä kuppi nurin.

Mutta kun tuli aika piikittää hankkariin Ruusan ikiomaa elämän eliksiiriä, ponilla ei ollut enää edes omasta mielestään mitään hätää. Jos jossain kohtaa pitää järjestää yhden ponin mielenosoitus, lienee kuitenkin kaikkien osapuolten kannalta parempi ajoittaa se tutkimukseen eikä piikitykseen.

Tällä kertaa neulalla tökittiin paitsi oikean takajalan hankositeeseen, myös vähän ärtyneeseen oikeaan etujalkaan. Hevosen oma veri on kuulemma aika tehokas kipulääke.

Tämä tuli todettua juoksutuksessa heti seuraavana päivänä. Ei ollut enää vaikea saada ponia liikkumaan. Oli vaikeampi saada pysähtymään. Ja ponin omavalintainen kiertosuunta oli vasen, mihin se tähän asti on pitänyt suostutella puoliväkisin.

Ruusa jätti siis täysin huomiotta eläinlääkärin suosituksen juosta alkuun enemmän oikeaan kierrokseen, johon oikean takajalan on helpompi liikkua. Kun kipu on jalan veritankkauksella hoidettu, ponin pitäisi kyetä käyttämään kaikkia jalkojaan tasapuolisesti. Halukkuus muuttaa totuttuja liikeratoja voi kuitenkin olla toinen juttu.

Ruusan omatoimijumppaa noin viikon takaa. Kuvamateriaali on nyt tätä tasoa, pahoittelen... Tämä otos on kaapattu videolta.

Joka tapauksessa käyttöä rimpulalle nyt olisi kovasti keksittävä. Kim Sell korosti jälleen, että ilman kunnollista jumppaa jalka ei parane. Vaikka luulin, että olimme jo nyt tehneet aika paljon töitä, eläinlääkärillä oli asiasta vähän eri näkemys. On nostettava panoksia.

Eläinlääkärin suositus oli esimerkiksi liinassa juoksuttaminen, askellajina etupäässä ravi. Laukassa on kuulemma liian helppo lintsata yhdellä kintulla. Käynti puolestaan ei riitä jumpaksi. Ja kunnon liikuntaa pitäisi rimpulalle nyt tarjoilla ainakin viidesti viikossa. Ei pääse enää omistajakaan lintsaamaan, ainakaan ilman kirveleviä pistoksia omatunnon suunnasta.

Myös tänään Ruusa joutui narun nokkaan. Maan valkaistuminen yön aikana ei varsinaisesti ollut vähentänyt ponin kierroksia. Ensitöikseen rimpula veti muutaman minuutin sellaista laukkaa, että tädillä oli täysi työ saada pideltyä narun päästä kiinni.

Lienee melko turvallista sanoa, että Ruusan eteenpäinpyrkimys tekee paluuta. Tervetuloa takaisin, tavallisen rasittava teiniponi! Ponin liikkumisessa ja liikkumishalukkuudessa on viimeksi kuluneen kuukauden aikana tapahtunut sellainen muutos, että ihan hymyilyttää.

Kaikkein levein hymy ponitädin huulille kipusi tänään noin 10 - 15 minuutin juoksutuksen päätteeksi. Silloin nimittäin tajuntaan puski tietoisuus siitä, ettei poni ollut hepulointinsa aikana mainittavasti hengästynyt. Ei, vaikka pohja oli lumentulon takia raskaanpuoleinen.

Vuosi sitten se olisi tällaisen juoksemisen jälkeen puuskuttanut puoli tuntia, vaikka sai silloin päivittäin kortisonia suoraan keuhkoihin.

Yksi hengityskapasiteettiin vaikuttava tekijä on voinut olla sekin, että nikamalukot keuhkojen tienoon selkärangasta ovat auenneet. Näin pohti osteopaattimme Mari Hyytiäinen, joka käpälöi rimpulan läpi tänään.

Pääosin poni antautui hoidettavaksi varsin autuas ilme naamallaan, mitä nyt oikean etujalan hauiksen käsittelyssä pyrki nappaamaan palan osteopaatin takapuolesta ja oikeaan takajalkaan ei olisi mielellään saanut koskea ollenkaan.

Vasemman takajalan tilanteeseen Mari oli kuitenkin hyvin tyytyväinen. Se on kuulemma nyt toiminut kuten takajalan kuuluu. Tämä on varsin huomattava parannus alkuperäiseen tilanteeseen, jossa ei toiminut oikein mikään jalka.

Moni muukin ensikerralla vakavasti jumittanut paikka oli nyt positiivisempi.

Osteopaatin kotiläksyinä saimme paitsi edelleen jumppaa, myös hierontaa. Murheenkryynikinttua kannattaisi kuulemma hieroa kintereestä kavioon asti samaan tapaan kuin linimenttiä jalkaan hinkuttaessa.

Ylälinjaa puolestaan pitäisi venytellä. Tällä hetkellähän ponilla ei varsinaisesti sellaista ole. Kaulassa kyllä riittää lihasta, mutta se on sijoittunut esteettisesti varsin epäedulliseen paikkaan. Tuhannen jumit seuranaan poni ei ole kyennyt liikkumaan oikeinpäin, vaikka olisi yrittänytkin. Toivottavasti lihaksisto alkaisi nyt kehittyä vähän tulevalle ratsulle hyödyllisempään suuntaan.

Kaula on kehittynyt vahvaksi - nimittäin alakaula. Poni ei ole ihan niin huonossa karvassa kuin kuvassa näyttää, vaan se on piehtaroinut huolellisesti kentän märässä hiekassa.