Pitkien ohjien paluu

Pakkanen kiinteytti Ruusan kotitallin kentän jännevammaisellekin soveltuvaksi. Heti piti käyttää tilaisuus hyväksi ja päästä kokeilemaan uusia, oikeasti pitkiä ohjia.

Noin kuukauden ohjasajamattomuuden aikana Ruusa kuitenkin valitettavasti oli unohtanut, miten käännytään vasemmalle. Tai ehkä se olisi voinut kääntyä vasemmallekin, jos olisi ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää sinne suuntaavan ohjasavun. Eihän sitä nyt aina voi kaikkea muistaa.

Ensimmäinen vasemmallekääntymisen yritys toi esiin rimpulan sisäisen ballerinan. Ballerina kiepsautti pari kierrosta piruettia - oikealle. Koska ballerinan/ponin suun ja ohjastajan välillä oli metrikaupalla nahkahihnaa, ballerina/poni päätyi siistiin pakettiin. Vain rusetti puuttui.

Tässä kohtaa ammattiapu olisi kova sana, mutta sellaisen puutteessa oli vain mietittävä, mitä ammattiapu-Sari tekisi. Päättelin, että hän varmaankin pyrkisi tekemään ponin piruetit vähän vaikeammiksi toteuttaa.

Ei siis auttanut kuin palata ensimmäisten ohjasajotuntien järjestelyihin, siirtää ohjat silojen ohjille tarkoitetuista rinkuloista kyljille. Vähän on sitten helpompaa vakauttaa huojuva laiva ja päästä taas ponikon suunnasta päättävään asemaan.

Tänään sujui jo vähän yhteistuumaisemmissa merkeissä. Kuten kuvasta näkyy, Ruusan tallillekin satoi tänään ripaus talvea.

Lopulta poni osasi taas ihan kivasti kääntyä molempiin suuntiin.

Tämänpäiväisessä revanssissa, vähän eri vermeissä, poni muisti ihan alusta asti, miten pitkien ohjien välissä kuuluu tallustella. Kuskikin ehkä vähän muisti jotain, vaikka sellainen käsite kuin ohjastuntuma on edelleen vieraanpuoleinen. Poni puolestaan kuvittelee, että jokainen ääneen lausuttu 'hyvä'  tarkoittaa, että on aika pysähtyä namitauolle.

Kaikesta huolimatta poni tepsutteli erilaisia kaarevia ja suoria uria, ohjeita seuraten kuin ei olisi koskaan muuta harkinnutkaan. Pääosin jopa ihan oikeaa muotoa hapuillen. Menoa pätkän verran nähnyt tallinpitäjä totesi, että poni oli selvästi ihan innoissaan.
´

Eteenpäinpyrkimyksessä on ajoittain toivomisen varaa, mutta paremmin se kävelee kuin ennen jännevamman toteamista.

Kuvaajan puutteessa täti yritti ottaa jonkinlaista videoselfietä. Valitettavasti kuvakulman valinnassa olisi ollut toivomisen varaa. Säästän teidät videolta, jossa näkyy 90 prosenttia ajasta vain tyhjää kenttää. Pari heikkolaatuista stilliä sentään onnistuin videolta kaappaamaan, niiltä en säästä ketään.

P.S. Rimpula oli jälleen eilen paennut vankilastaan. Nyt se ulkoileekin tällaisessa varustuksessa (kiitos vinkistä Marjut ja anonyymi):