Suuri jalkatuomiopäivä koitti keskiviikkoiltana Vermossa. Ultraäänitutkimus vahvisti eläinlääkärin aiemmin puhelimessa antaman diagnoosin.
Mitään prosentteja eläinlääkäri ei kertonut enkä hoksannut niitä udella, mutta ultraäänikuvassa näkyi ihan maallikonkin silmään aikamoinen musta aukko keskellä muuten sievän vaaleaa jännettä. Eläinlääkärikielellä sanottuna Ruusan oikeassa takajalassa on "varpaan ojentajassa liki koko säären mitalta normaalia heikkokaikuisempi alue, melko diffuusisti".
Kuulostaa aika pahalta näin kirjoitettuna. Jäi tosin minulle hiukan epäselväksi, onko diffuusius (jäsentymättömyys, hajanaisuus, epäselvyys, epätarkkuus) lisätty lauseeseen lieventämään vai vahvistamaan vamman vakavuusastetta.
 |
| Pari ultrakuvaa. Jänne ympyröitynä, keskellä näkyy vaurio. (Sikäli kun olen ymmärtänyt oikein.) |
Mutta kerrankin on myös jotain positiivista siinä, että Ruusalla on taipumus hankkia itselleen epätavallisia sairauksia ja vammoja. Nimittäin koska ojentajajänne ei osallistu ponin painon kannattelemiseen, sen paranemisennuste on mustasta aukosta huolimatta ilmeisesti suhteellisen valoisa.
Eläinlääkäri totesi vammakohdan sikäli siistiksi, että vammautumisesta tietämättä turvotusta ei oikeastaan edes huomaisi. Tulehdusvaiheen eläinlääkäri julisti päättyneeksi eli kylmäysrumba on nyt ohi - ainakin tältä erää. Nyt kylmätään enää liikutuksen jälkeen ja sitten lämmitetään.
Ponia voi kuulemma käynnissä liikuttaa niin paljon kuin omat jalat kantavat. Käytännössä tämä tarkoittanee, että kävelemme niin paljon kuin taluttajan pää kestää ylienergisen ponin kanssa taistelua. (Tosin tähän asti poni on ollut kovin kiltti, vain alkumatkasta on ollut taipumusta hyppelyyn.)
Oma-aloitteisesti päätin kuitenkin aloittaa pienestä ja lisätä kävelytyksen kestoa vähitellen, vaikka viisi minuuttia päivässä.
Eläinlääkärin mielestä rimpula on myös pian valmis palaamaan isoon tarhaan, jo 1,5 viikon kuluttua.
Ohjasajo (käynnissä) on kuulemma heti sallittua ja pian normitarhailuun siirtymisen jälkeen voidaan aloitella kärryopetustakin.
Jotenkin tämä kuntoutusaikataulu kuulostaa liki koko säären mitan kokoiselle jännevammalle niin optimistiselta, että mietin, pitäisikö kysyä jostain myös toinen mielipide.
 |
| Klinikalla. Lavan kohdalla näkyvä tuhru on pihkaa. |
Poni kyllä kävi muutaman kerran ihan nätisti trailerissa mutustelemassa herkkuja, mutta tositoimiin se ei ollut valmis saati halukas. Pakitti pikavauhtia ulos heti, kun sen näkökenttään ilmestyi takapuomi tai kiinnitysnaru.
Noin puolen tunnin ponnistelujen tuloksena poni ei tullut enää muutamaa metriä lähemmäs lastaussiltaa.
Poliittisesti korrektien työkalujen loppuessa oli otettava käyttöön pakkokeinot. Tallinpitäjä saapui jälleen hätiin, vaikka hänen olisi samaan aikaan pitänyt olla visusti tietokoneen ääressä suorittamassa nettikurssin tenttiä (ja kiitollisuudenvelka sen kun kasvaa). Hän vinssasi Ruusan kyytiin ponin niskan ympäri sidotun liinan avulla.
Rimpula rimpuili vastaan siinä määrin sitkeästi ja ajoittain vaarallisen näköisesti, että mukaan sattumalta tempaistu ei-hevosihminen jo parahti vastalauseen moista brutaaliutta kohtaan. Mutta kun aletaan pakottaa, tilanne on vietävä loppuun asti. Muuten ponia ei saa koppiin enää nosturillakaan.
Kamppailulajiksi kääntynyttä näytöstä seurasi sivusta myös ehkä kymmenpäinen joukko naapureita, jotka toki juuri sillä hetkellä olivat päättäneet lähteä tallille hevosia katsomaan.
Lähes tunnin lastausepisodin masentamana en edes odottanut, että poni olisi rauhoitettuna kiivennyt traileriin suosiolla. (Silloinkin, kun poni vielä muuten käveli suoraan koppiin, sen kanssa sai rauhoituksen jälkeen aina painia.)
Onneksi raviradoilla tuppaa kulkemaan hevosihmisiä, joten pari riuskaa naisihmistä kääräisi köyden rimpulan takamuksen ympäri ja ponia ryhdyttiin niin sanotusti liinaamaan koppiin. Etukaviot saatiin lastaussillalle suhteellisen kivuttomasti, mutta siihen poni sitten simahti.
"Onko se rauhoitettu", kysyi paikalle sattunut mieshenkilö. Myöntävän vastauksen saatuaan hän nappasi köydenperän käteensä ja ryhtyi läiskimään Ruusaa takapuolelle. Meinasin jo käskeä tyyppiä lopettamaan, kunnes rimpula sitten yhtäkkiä havahtui koomastaan ja käveli nätisti traileriin.
"Kun ne on rauhoitettu, ne eivät ajattele. Siksi niitä pitää vähän herätellä", perusteli herra metodiaan.
Lähtiessään mies vielä esitteli itsensä ja tajusin, miksi hän näytti niin tutulta.
Kiitin equiterapeuttia ja nimettömiksi jääneitä apureita niin kauniisti kuin suinkin osasin ja suuntasin kohti tallia miettien, pitäisikö klinikkareissun diagnostisesta annista olla enemmän helpottunut vai ahdistunut.
Tuohan kuulostaa suorastaan *hyvältä* vammalta, pikaista paranemista!
VastaaPoistaItsekin olen kerran ollut todistamassa ponin loukkaantumiseen johtanutta episodia, kun koppiin saamiseen käytettiin liina etupuomin ympäri -menetelmää. Mutta kun jonnekin pitää päästä, niin jotenkin sinne koppiin on mentävä... Kyseinen poni taisi kyllä olla Ruusaa paljon helpompi tapaus, koska loppupeleissä se meni koppiin ihan vain taluttamalla, kun sinne oli viemässä ponille puolituttu ihminen, joka oli rauhallinen eikä olettanutkaan muuta.
Omalla kasvattini oli sen jälkeen helppo lastata, kun kaksi riuskaa hevosnaista nosti sen kerran kyytiin aikamme taisteltuamme. Tosin poni oli silloin vasta puolivuotias ja shettis, sellaisen nyt nostaakin helposti - mutta naiset vakuuttivat nostaneensa isompiakin kyytiin. Ja aikaa siihen meni varmaan 30 sekuntia.
PoistaRuusahan on ennen mennyt traileriin ihan sellaisella metodilla, että talutetaan eikä anneta sille aikaa miettiä. Mutta keväällä poni keksi, että sen ei välttämättä olekaan pakko mennä... Se on ollut viime aikoina ihan siedettävä lastattava, kun olen aina ennen lastaustarvetta vähän treenannut herkkujen kera, mutta nyt en uskaltanut vamman takia harjoitella ja tämä oli lopputulos.
PoistaVermon-päässä lastaus oli kyllä ihan sellaista sievähköä, poni ei varsinaisesti taistellut vastaan, jumitti vain.
Pitää vielä lisätä, että Ruusankin kanssa on joskus toiminut se, että vaihdetaan taluttajaa. Mutta tällä kertaa kokeiltiin minun lisäkseni kahta vierasta taluttajaa. Ruusa vain jäi katselemaan minua, ei lastautunut.
PoistaOlipa teillä reissu. Voithan huviksesi kilauttaa vielä jollekin toiselle eläinlääkärille jos siltä tuntuu, tosin aika loogiselta kuulostaisi vamman sijaintikohtaan nähden tuo nopea kuntoutusohje.
VastaaPoista:) Täytyy katsoa. Olisi varmaan myös hyvä kysyä joku asiantuntija katsomaan ponin liikkumista ja miettimään, mistä vammautuminen johtuu. Jos vaikka olisi jotain, mille voisi jotain tehdä.
PoistaItse epäilen, että kun ponilla on ollut polvissa ongelmaa ja polven pettäessä se on astunut välillä vuohisen päälle, ojentaja on voinut siinä ottaa itseensä. Eläinlääkärikin oli vähän sitä mieltä, että tämä voisi olla syy erikoiseen vammaan.
Tehän saitte hyviä ihan hyviä uutisia, onneksi!
VastaaPoistaJuu onneksi! Täytyy vaan toivoa, ettei vamma palaa ainakaan lähiaikoina...
PoistaHyviä uutisia onneksi! :) Muuten en kyllä yhtään tykkää teidän reissusta, tiedän tuon tunteen niiiiin hyvin. Huoh. Tuo muuten on varmaan loogista, että rauhoitettua hevosta joutuu herättelemään. Minä siellä Viikin pihalla viimeksi sivistyneesti napsuttelin raipalla Taavia ja se vaan nuokkui laastassillalla, eikä ilmekään värähtänyt. Enkä kehdannut siinä mätkäistä, vaikka se tod.näk. olisi mennyt siitä sitten koppiin. Normaalitilassa se naputuskin riittää. Se meni sitten taas lopulta, kun oli herännyt. :D
VastaaPoistaVinssaamalla laitettiin edellistä ponia koppiin joskus ja sekin oli sitten aina vammoja täynnä.. Lopuksi se oppi jäämään niin kauas, ettei narua saanut puomin ympäri kieputettua. Tässäkin toki pitäisi muistaa myödätä ja antaa hetki pois paineesta, kun liike on eteenpäin. Ehkä sitä silloin tuli toimittua vähän väärinkin.. Jokatapauksessa, niissä hommissa oli nahat rullalla sekä lastaajalta, että lastattavalta.
Taavia olen tasan kerran kokeillut epätoivoissani vinssata sillä tuloksella, että naruriimu sanoi itsensä irti, kun Taavi heitti itsensä koko voimalla taaksepäin kyllästyttyään nojaamaan naruun... Enkä toisaalta haluaisi sen kanssa sillä tavalla toimia, sillä kun ei ainakaan vielä ole vetopaniikkia, enkä sellaista haluaisikaan. Ja sellaisen saa jos varusteet antaa periksi kiskomisesta. Pitäisi sitten ola järeämpi kaulapanta jos sitä haluaisi käyttää. Mutta ei ehkä, ellei ole äärimmäinen hätä.
Juu ei tosiaan ole tarkoitus ottaa tätä vinssaamista tavaksi... Nyt vain oli vähän pakko saada poni koppiin ja muut konstit oli jo käytetty. Voi olla, että jos olisin heti pyytänyt avuksi tallinpitäjää, olisi säästytty vinssaamiselta. Ensimmäiset apukädet nimittäin olivat ilmeisesti ensimmäistä kertaa lastauspuuhissa.
PoistaKuten jo totesin, viime aikoina on enimmäkseen pärjätty harjoittelulla ja lahjonnalla ihan ok.
Tässä toimittiin juuri nimenomaan niin, että kun poni liikahti eteenpäin, naru vähän löystyi. Tallinpitäjä oli liinan päässä, joten en mene vannomaan, mutta näytti siltä, ettei hän varsinaisesti vetänyt vaan piti vaan painetta niin kauan, että poni nytkähti eteenpäin.
Ja trailerissa poni sai ruhtinaallisesti herkkuja. Jotka se myös söi, mitä pidän merkkinä siitä, ettei se pahasti traumatisoitunut kuitenkaan. Nimittäin todella stressaantuneena se ei syö.
Ei varmasti traumatisoitunut lopullisesti. Ei meillä ainakaan niin käynyt. Ja siis tarkoitus ei ollut kritisoida, ymmärrän, että joskus on pakko ja teillä on varmasti ollut enemmän ammattilainen kun me oltiin sillon. :D Pakon edessä on väkisin lastattu meilläkin useamman kerran; naru sierainten päälle, eikä löysätä ennenkun liike on eteenpäin. Mut joskus on pakko.
PoistaMeilläkin parhaiten toimii se, että harjoitellaan etukäteen, mutta takaisinpäin onkin sitten aina vähän haastavampaa.
Nou hätä, en ottanut kommenttiasi mitenkään loukkauksena. :) Eivät tällaiset tilanteet ole kenellekään kivoja.
PoistaMikä siinä onkin, että aina sillä sopivimmalla mahdollisella hetkellä, paikalla on monipäinen yleisö. Yleensä silloin, kun onnistuu vähiten ja vituttaa eniten..
VastaaPoistaOnni onnettomuudessa on diagnoosi, joka sisältää sekä hyvät että huonot uutiset. Voimia toipumiseen!
Sanopa muuta... Nämä eivät ole niitä tilanteita, joissa välttämättä haluaisi tulla nähdyksi. Ei välttämättä mikään tähtihetki amatööriponinkouluttajan elämässä.
PoistaVoin kuvitella, että naapurit ovat olleet hiukan järkyttyneitä. Mukana oli myös pieni lapsi, joka ei muista kenenkään hevosen nimeä, paitsi että Ruusan nimen oppi heti.
tuo lastaus on niin vaikeaa joskus...nimimerkilla kokemusta on....
VastaaPoistaikava kuulla tuosta jalka-asiasta. Jannevammat vaativat paljon karsivallisyytta. Toivotaan parasta.
Lastaus on kyllä aika monelle ongelma. Turhauttavinta tässä on tietysti se, että Ruusa ennen meni koppiin kyselemättä.
PoistaHuomasin jo alkuvuodesta, että se alkoi suhtautua asiaan nihkeästi. Mutta sen sijaan, että olisin heti alkanut kouluttaa sitä, odotin niin pitkään, että poni alkoi stoppailla. Olisi voinut olla hiukan helpompi ja nopeampi opettaa jos olisi aloittanut ennen kuin ongelma eskaloitui... Mutta nyt ollaan onneksi oikealla tiellä, tarvitaan vain harjoitusta ja kärsivällisyyttä.