Kolmea kaarta ulos mukavuusalueelta

Monen muun helmasynnin lisäksi yksi pahimmista tavoistani ratsailla on pysyttely visusti omalla mukavuusalueella. Mitä pitempään kuluu opettajan säännöllisestä ruoskanheiluttelusta, sitä ahtaammaksi mukavuusalue käy.

Ei liene vaikea arvata, millaisissa mitoissa mukavuusalue on kymmenen ilman ammattiapua ratsastellun vuoden jälkeen. Vähitellen kaikki paitsi kentällä haahuilu kaksitahtisessa lempiaskellajissa alkaa tuntua vaikealta ja siksi vähän pelottavaltakin.

Peloista suurin ja hirmuisin on pelko siitä, ettei osaakaan. Ja mitä pidempään pysyttelee ahtaaksi käyneellä mukavuusalueella, sitä todennäköisemmin sieltä poistuessaan epäonnistuu. On helpompaa vain pysyä siinä, missä ennenkin on ollut kivaa.

Tällä samalla linjalla jatkoin ensimmäisellä Aischa-ratsastuksellakin. Minuuttikaupalla kevyttä ravia. Hevonen juoksi alta ja minä keventelin yrittäen saada hevosta avuille ja rennoksi.

Mutta sitä saa, mitä tilaa. Jos antaa hevosen jolkottaa ylitemmossa kierroskaupalla, sitä lajia on odotettavissa lisää tulevaisuudessa.

Kuva lauantailta. Nyt kaivattaisiin enemmän rentoutta ja tasapainoa.

Koska sen enempää minun kuin hevosen omistajankaan ratsastukselliset tavoitteet eivät ole Vermon suoralla, päätin tämänpäiväiselle ratsastuskerralle miettiä jotain toista lähestymistapaa.

Pakotin itseni, jos nyt ei ihan mukavuusalueen ulkopuolelle, niin ainakin sen vähän vähemmän matkatuille rajamaille. Tämä tapahtui kolmikaarisen kiemurauran muodossa.

10 vuotta sitten ratsastin yksityistunneilla kaksi kesää melkein pelkästään kolmikaarista kiemurauraa.

Tylsää, huutaisi teiniminä. Vaikeaa, vaikeroi tätiminä.

Tehtävä voi näyttää yksinkertaiselta, mutta sitä voi erilaisilla höysteillä vaikeuttaa loputtomiin niin, että ratsastajan on ratsastettava jokaista askelta. Kun lisätään soppaan valinnainen määrä siirtymiä ja ehkä vielä volttejakin, perusratsastuksen harjoitteluun ei muuta tarvitakaan.

Ja kas, käynti alkoi heti pyöristyä. Ravissakin tuli hyvin hallittuja pätkiä, jolloin hevonen tuntui selkään hyvin pyöreältä ja kevyeltä. Ja jos nopeudensäädin alkoi reistailla, en jäänyt jankkaamaan, vaan siirsin Aischan käyntiin ja hain sen siinä kuulolle ennen kuin yritin taas siirtymää ylöspäin.

Laukkaa kokeiltiin vain vasempaan kierrokseen, sillä oikea laukka tuntui ravipainotteisesta puskaratsastajasta vielä liian isolta palalta haukattavaksi. Sitä paitsi kentän tallinpuoleisella pitkällä sivulla piileskeli oikeassa kierroksessa mörköjä. Hassu, mutta aika ihana hevonen.

Perässävedettävän nuuskijaponin kanssa lauantaina.

P.S. Ruusaakin olen kävelyttänyt joka päivä, nyt 30 - 45 minuuttia kerrallaan. Se on ollut enimmäkseen perässävedettävää mallia, mikä pikkutarhaan vangitun 3-vuotiaan kohdalla herättää vakavia epäilyjä kivuista. Tosin tänään neiti perässävedettävä traktorin ohitustilanteessa vingahti ja singahti ojan yli viereiselle pellolle. Harrasti siellä sitten monipuolista rodeohyppelyä. Ja kun oli rauhoittunut, vetäisi samanlaiset pultit tavallisesta henkilöautosta. Sellaista.