Kesäkauden avaus

Onnettomuusalttiin teinin siirto kesäkotiin on omiaan aiheuttamaan hysteerisyyteen taipuvaiselle tädille etukäteisahdistusta. Yön vähemmän valoisina tunteina on ollut hyvää aikaa stressata erinäisiä itsehoitolaitumeen liittyviä riskitekijöitä.

Ahdistuksen aiheista yksi, joskaan ehkä yllättäen ei suurin, on ollut tietoisuus yhden tammalauman jäsenen raudoitetuista takakavioista.

Useina öinä toistettujen todennäköisyyslaskelmien mukaan riski juuri kyseisen hevosen potkuun on kuitenkin pienehkö. Tämä puoliverinen ei varsinaisesti ole alfatammatyyppiä eikä sen ole koskaan nähty potkivan ketään. Ei edes iholle pyrkiviä teinejä.

Totuuden hetki koitti eilen illalla.

"Voitaisko olla kavereita", kysyy lauman täysikasvuinen jäsen Ruusalta. "Sopii mulle", tuumii rimppana.

Jippii!

Tädin etukäteen jännittämä kengällinen tamma hörisi rimpulan tervetulleeksi laumaansa jo ennen kuin poni oli ehtinyt aitojen sisäpuolelle.

Tamma - jonka ystävystymismotivaatiota meneillään oleva kiima saattoi lisätä - näki Ruusassa välittömästi potentiaalisen sielunkumppanin.

Vuotias suomenhevostamma puolestaan pyrki lähestymisyrityksissään ilmaisemaan mahdollisimman selkeästi, ettei muodosta laumansa uudelle jäsenelle uhkaa.

Yhtä selkeästi rimpula ilmaisi nuorelle lajitoverille, että tästä eteenpäin näillä leveysasteilla määrää Ruusa.

Ensinuuskuttelujen jälkeen Ruusa johdatti vastamuodostetun laumansa kunnon kiihdytysajoihin. "Vihdoinkin tilaa ja hyvä pohja", loisti ponin naamalta.

Poni esitteli sellaisia raviliikkeitäkin, että niistä olisi ollut kiva laittaa tähän todisteeksi kuva. Kameran mielestä taustalla siintänyt metsä oli kuitenkin huomattavasti mielenkiintoisempi tarkennuskohde.

(Juu, jätin ponille alkuhillumisten ajaksi jalkaan suojat. Oikeastihan haluaisin kääriä ponini kauttaaltaan kuplamuoviin, mutta siitä voisi tulla sanomista. Voisi tulla lämpöhalvauskin.)

Ruusan rooliksi tässä uudessa laumassa näyttäisi muodostuvan jonkinlainen jumppaohjaajan pesti. Tällä menolla takaosan lihaksettomuus on kesän lopussa enää haalea muisto!

Iltajumpan päälle ja sen lomassa Ruusa toki muisti nauttia vapaan buffetin runsaista antimista.

Tänään aamupäivällä huristelin kesäkotiin tsekkaamaan tilanteen. Puolessa vuorokaudessa oli tapahtunut merkittävää laumautumista.

Rimpula oli myös uskaltanut relata: lauman keskenkasvuiset jäsenet olivat laskeutuneet torkuille ja täysikasvuinen jäsen ottanut univahdin roolin. Mitä muuta tällaisen näyn edessä voi tuntea kuin pakahduttavaa onnellisuutta?

Univahtina toiminut laumatoveri myös sai likipitäen paniikkikohtauksen, kun poistin Ruusan aitauksesta antaakseni ponille lisärehuja. (Arvatkaa, maistuiko yrteillä terästetty mössö ruohobuffetin päälle...)

Kuvat ovat kaikki eilisestä laumanmuodostustilaisuudesta.

Pahoittelen ylivalotusta ja siitä seurannutta värien räikeyttä, täti oli vahingossa kääntänyt kameran täysmanuaaliasetuksille - jotka oli säädetty maneesikuvausta varten...

Ruusa pyrkii juoksemaan ja syömään samaan aikaan.

Vihdoin tilaa juosta.

P.S. Vaikka uudet laumatoverit Ruusalle ovat vieraita, tädille eivät. Ne ovat G:n viimeisiä tallikavereita tai näiden jälkeläisiä. Myöhemmin laumaan liittyy vielä kaksi tammaa ja yksi maitovarsa.