Lastausvalmius testissä

Tänään se koitti, jännittävä päivä jona Ruusa oli saatava taas kuljetettua. Matkaa oli onneksi vain noin 10 minuutin verran, mutta haastehan ei ollut matkanteossa vaan matkan aloittamisessa. Ehkä kuitenkin hyvä tehdä välillä vähän kevyempiäkin reissuja.

Lastauksen alku oli tosi lupaava (tämä on sarkasmia), sillä poni ennakoi (mielestään ilmeisen tylsää) traileritreeniä eikä suostunut kävelemään harjoituspaikalle päinkään - vaikka se ei edes nähnyt kuljetusvälinettä, se rupesi jo portilla kasvattamaan juuria kavionpohjiinsa. Noin 100 metriä laskettaneen tavallisesti sprinttimatkaksi, mutta tänään se tuntui alkuun maratonilta.

Hyvästi, zen.

Påni oli varsin päättäväisesti päättänyt, ettei kävelisi eteenpäin vaikka mikä olisi. Niinpä oli matkaa oli taitettava hyvän matkaa takaperin. Muutaman peruutussession jälkeen Ruusa kaiketi arveli, että olisi ehkä sittenkin helpompi pitää nenä menosuuntaan. Sitten pitikin jo hölkätä.

"Eiku en mä sittenkään!" Kuva viikonlopun harjoitussessiosta, tänään ei ollut auringosta tietoakaan.

Koska zen oli jo siirtymässä trailerille kadotettu, poni ei tietenkään lastautunut ihan ensiyrittämällä. Näillä viime aikojen spekseillä voinee kuitenkin olla ihan tyytyväinen, kun lastaus oli hoidettu alle vartissa.

Näin siis menomatkalla. Lienee sanomattakin selvää, että paluumatkan koittaessa ponin yhteistyöhalukkuus oli merkittävästi heikentynyt.

Hammaslääkäri oli kuitenkin reipas rouva ja riensi pyytämättä avuksi. Hän kietaisi naruriimunnarun päättäväisesti liinaksi ponin taakse ja kielsi omistajaa houkuttelemasta ponia porkkanalla tai vetämästä kovasti riimunnarusta. Ponin ensireaktio oli esittää lastaajille näyte Joutsenlammesta, mutta aika pian se alistui kohtaloonsa ja tallusti traileriin.

Olisiko poni sittenkin viisainta saattaa traileriin ihan perinteisesti liinaamalla? Toisaalta Ruusa selvästi ahdistui, kun ensimmäistä kertaa tajusi, ettei kyseessä ollutkaan pelkkä myslinsyöntiharjoitus.

Ilmeisesti olen kuitenkin tähän asti pannut liikaa painetta ponin päähän ja saanut siksi aikaan melko vahvan vastareaktion. Pienemmällä niskapaineella (yhdistettynä päättäväiseen paineeseen takaa) poni antoi nopeasti periksi.

Joka tapauksessa uskon, ettei ahkerasta treenistä ainakaan haittaa ole ollut. Harjoitukset saavat jatkua, joskin tositilanteessa näemmä kannattaa ottaa avuksi liina ennen kuin käsillä on kolmas maailmansota.

Ponin vastustelu harjoituspaikkaa kohti kävellessä viittaisi kuitenkin aika vahvasti siihen, että harjoittelutiheyttä saattaa olla tarpeen tarkastella uudelleen.

Vaikka edellisessä kirjoituksessa väitin, että traileritreenissä ei ole käytetty riimuun tulevaa painetta niin ehkä kuitenkin vähän on käytetty. 

Ai niin, se hammaslääkäri. Hän oli ulkomaanelävä, joka parhaillaan kiertää Suomea hoitamassa täkäläisten hevosten hampaita.

Halusin tarkistuttaa rimpulan purukaluston spesialistilla, koska Anna Kärkkäinen vinkkasi taannoisella kurssillaan, että tässä vaiheessa mahdollisiin purentavikoihin voisi vielä vaikuttaa. Sitäpaitsi Ruusa on 1-vuotiaasta asti ollut eläinlääkärien mielestä tarpeen raspata puolen vuoden välein.

Tämänkertainen spesialisti suhtautui kuitenkin jo etukäteen skeptisesti ajatukseen, että kolmevuotiaan hampaita pitäisi ronkkia puolen vuoden välein. Ponin suuhun kurkistaminen ei muuttanut mielipidettä. Hampaat ovat kuulemma ihan hyvät sellaisenaan.

Niin että kylläpä oli taas tarpeellinen reissu, mutta tulipahan tehtyä. Kerrankin Ruusasta ei löytynyt vikaa.

P.S. Kiitoksia kaikille huikeasta ja ajatuksia herättävästä kommentointiaktiivisuudesta edellisen lastausharjoitusaiheisen tekstin yhteydessä!