Tulipa muutama päivä sitten taas todistettua se seikka, että ei ole hyvä hypätä ponin selkään käytännössä suoraan tietokoneen äärestä. Sekaannuksen vuoksi "minun" päivänäni oli herra S:n selkään päätynyt toinen vuokraaja, joka kuitenkin jalomielisesti luovutti ponin minulle, olihan kyseessä viikon ainoa ratsastuspäiväni.
Poni oli hämmentynyt äkillisestä ratsastajanvaihdoksesta, ja niin olin kyllä minäkin. Varsin outoa kivuta selkään ilman, että on ensin verrytellyt hien pintaan tallitöillä ja kävelemällä alkukäynnit maastakäsin. Puhumattakaan siitä, että poni oli valmiiksi varustettu.
Minä olen aina ollut jäykkä jopa siinä määrin, että yläasteella jouduin treenaamaan pitkään, että rupesin saamaan varpaistani kiinni, kun istun jalat suorina.
Vaikka nykyään kylläkin saan varpaistani kiinni, ei kehoni kokonaisuudessaan varsinaisesti ole kehittynyt nuoren pajunoksan suuntaan. Joten ilman verryttelyä ja venyttelyä ponin selkään nouseminen ei lupaa mitään flow-kokemuksia ratsailla. Sellaisia oli tiistainkin sessiossa aika vähän. Ponikin tuntui väsähtäneeltä, liekö sitten minun jäykkyydestäni johtuvaa.
Hierojan laverilta vinkkejä ponin selkään
Tutustumiseni verryttelyn ja venyttelyn autuaaksitekevään maailmaan alkoi ehkä 15 vuotta sitten, kun päädyin ensimmäistä kertaa elämässäni hierojan pöydälle - silkkaa uteliaisuuttani. Käsitykseni hieronnasta oli se, että siinä runnotaan niska-hartiaseutu kuntoon. Tulin kuitenkin maininneeksi hierojalle, että reiteni revähtelevät yhtenään.
No eivät ne reidet mitään revähtäneet olleet, vaan menneet tuhannen jumiin! Olipahan tuskallinen ekakerta hierojan käsittelyssä. Siitä lähtien olen hierotuttanut kerran kuussa paitsi lantion yläpuolisen kehon, myös alaraajat. Ja taitava hieroja kyllä huomaa, jos (tai siis kun) on tullut hytkyttyä ponin selässä toispuoleisena.
Silloin 15 vuotta sitten hieroja komensi minua verryttelemään ja venyttelemään aina ennen ja jälkeen ratsastuksen. Huuli pyöreänä ihmettelin, että siis pitäisikö käydä hölkkäämässä ennen ratsastustuntia. Joo, jotain siihen suuntaan.
Muodikas kehonhuolto
Nykyäänhän ratsastajan kehonhuollosta ja sen vaikutuksesta hevoseen puhuvat aktiivisesti kaikki aloittelevasta harrastajasta ammattiratsastajiin, mutta tuolloin sitä vaan istuttiin kylmiltään ponin selkään ja annettiin mennä. Tai siis ainakin minä tein niin, enkä muista mistään kuulleeni, että pitäisi tehdä toisin.
En kylläkään (enää) käy millään hölkällä ennen ratsastusta, mutta useimmiten teen tallitöitä (tosin niissä on se huono puoli, että tulee helposti tehtyä toispuoleisesti) ja kävelen alkukäynnit ponin vierellä. Lisäksi pyrin venyttelemään kriittisimmät lihakset lyhyillä, noin 20 sekunnin venytyksillä ennen kuin satuloin ponin.
Kun huhkii itsensä hiukan väsyksiin ennen ratsaille nousua, lihakset eivät enää niin tarmokkaasti jaksa kinnata joka suunnasta.
Kotiin päästyäni venyttelen jalka-, lonkka- ja pakaraosaston vielä kunnolla. Silti en ilman hierontaa pärjäisi! Ties miten heikossa hapessa olisi lihaksistoni, jos en edes yrittäisi pitää siitä huolta.
Näin kolmekymppisenä kyllä tunnen, jos venyttely on jäänyt väliin. En saa edes unta, kun jäseniä jäytää. Muutenkin tunnen itseni uudella tavalla jäykäksi, vaikka venyttelisinkin. Ponin selässä oikein istuminenkin tuntuu jo haasteelta, saati sitten poniin vaikuttaminen. Ei kai vanhuudenjäykkyys sentään kolmekymppiseen vielä iske?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti