Onko käyttöhevonen laumaeläin?

Nettikeskustelujen ja ihan omin silmin todistettujen hevosenhoitokäytäntöjen perusteella voisi luulla, että ihminen on onnistunut jalostamaan aivan uuden lajin, käyttöhevosen.

Käyttöhevonen tarhaa - jos tarhaa - yksin, koska muut hevoset ovat omistajan näkökulmasta vain potentiaalisia käyttöhevosen jalkojen tohjoksipotkijoita. Tarhan on myös oltava tasainen ja sen verran pieni, ettei käyttöhevonen pysty siellä riekkumaan ja siten potentiaalisesti rikkomaan itseään.

Tarhausaika vaihtelee parista tunnista puoleen päivään, koska sääolot aiheuttavat käyttöhevoselle hirmuisia jumeja heti, jos tarhausaika ylittää 4 tuntia päivässä. Eikä käyttöhevonen sitäpaitsi viihdy ulkona, vaan tulee jo hyvissä ajoin notkumaan portille, että pliis pelastakaa minut ulkoilmalta. (Joku puskaharrastaja voisi luulla, että hevonen haluaa sisään, koska se tietää saavansa karsinassa ruokaa.)

Jos kyseessä on käyttöhevosen arvokkaampi muoto, kisahevonen, olisi parasta jos hevonen ei tarhailisi lainkaan. Vapaan oleilun korvaa kävelykone.

Karsinoissa pitää olla mieluiten umpiseinät ja kalteriovet, koska muuten käyttöhevonen voi stressaantua siitä mahdollisuudesta, että lajitoveri pääsisi koskettamaan sitä.

Ruusakin kokeili viime syksynä tuollaista käyttöhevosen elämää, paitsi että se käyttöpuoli puuttui kuvasta. Eläinlääkärin mielestä poni oli kortisonikuurin ajaksi viisainta eristää muista hevosista, koska kortisoni alentaa vastustuskykyä ja Ruusan kuukausia jatkunut keuhkoputkentulehdus oli juuri saatu kuriin.

Parissa viikossa tavallisesti tasaisen tyytyväinen poni muuttui pieneksi hirviöksi. Karsinassa ollessaan se viskoi vimmoissaan ruokaämpäriään ja paiskoi vesiämpärin vesineen kaikkineen lattialle. Tallista kuului öisin sellainen mäiske, ettei tallinpitäjä saanut nukuttua. Tarhassa Ruusa juoksi jatkuvasti. Liikunta on tietysti varsalle hyväksi, mutta tämä liike oli stressaantunutta.

Se siitä kokeilusta. Häiriökäytös päättyi välittömästi, kun Ruusa pääsi taas laumaan.

Ruusa ja Ruusan bestis. Kuva kertoo minusta kaiken siitä, mitä hevonen parhaimmillaan merkitsee toiselle hevoselle. (Kuva on otettu ponien lepäillessä tarhassa makuullaan.) Surullista kyllä tämän kaksikon tiet ovat jo eronneet, kun bestis muutti toiselle tallille lähemmäs omistajansa kotia.

Tulen surulliseksi, kun ihmiset tallipaikkakriteereitään listatessaan kertovat, mitä kaikkea ratsastajana tarvitsevat, ja jättävät - ilmeisen epäolennaisena asiana - kertomatta, millaisissa oloissa haluavat hevosensa elävän vuorokauden ympäri ja seitsemän päivää viikossa. Tai jos kertovatkin, niin yksintarhaus on yleinen ehto.

Vaikka kuinka tahtoisimme, käyttöhevonen ei loppujen lopuksi eroa puskapollesta muuten kuin ihmisensä kuvitelmissa.

Paradoksaalista kyllä, käyttöhevonen on niin erinomainen työssään juuri siksi, että se on - laumaeläin. Jos hevosen geeneihin ei olisi koodattu tarvetta olla muiden kanssa sulavasti yhteistyössä, sen käyttöominaisuudet olisivat varmaankin aika onnettomat. Mutta, laumasieluja kun ovat, useimmat hevoset sietävät ratsastajan puutteet ja jopa pyrkivät korjaamaan niitä. Ne kovasti yrittävät ymmärtää, mitä ihminen niiltä haluaa.

Ja vaikka koko yhteistyömme perusta rakentuu vahvasti hevosen laumasieluisuudelle, moni omistaja katsoo oikeudekseen viedä hevoselta oikeuden luoda oikeita ystävyyssuhteita toisiin hevosiin. (Toki ymmärrän, että on joitakin hevosia, joille tarhakaveria on likimain mahdoton löytää.)

Hevoselle on kuitenkin tärkeää paitsi nähdä ja haistaa lajitovereitaan, myös koskettaa, olla lähellä. Kaverukset syövät otsat vastakkain samalta heinäkasalta ja nuokkuvat kylki kyljessä.

Sellainen on hevosen tai ponin elämää. Tällä hetkellä Ruusa elää kuuden ponin laumassa, jossa se on nuorin. Lauman matriarkka huolehtii siitä, ettei ketään kiusata. Joka ponin tarvitsemaa päivittäistä kävelyliikuntaa tulee luonnostaan, kun ponit vaihtavat heinäkasoja pitkin päivää. Aamuisin ja välillä muulloinkin vedetään kimpassa kunnon ilorallit ennen kuin rauhoitutaan syömään.

Moni tavoitteellinen ratsastaja on tosi tarkka hevosensa fyysisestä terveydestä. Henkinen hyvinvointi jää helposti lapsipuolen asemaan. Ihailen niitä ihmisiä, joille edes kisahevonen ei ole pelkkä väline vaan elävä olento, jolla on oikeus hyvään elämään.

Vaikka tämä teksti nyt on niin sanotusti vähän off-topic niin loppujen lopuksi pohdinta liittyy myös omaan oppimisprosessiini. Onhan tavoitteena se, että poni työskentelee kanssani mielellään. Kun poni on tyytyväinen ja tietää niin paikkansa kuin tehtävänsäkin, sen kanssa touhuamista voi hyvällä syyllä kutsua laatuajaksi.