keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Vammapäivitys ponien vaivaistalosta

Kuten Instagramiamme seuraavat jo tietävätkin, eläinlääkärin uutiset parin viikon takaisella visiitillä eivät olleet yksinomaan myönteisiä - jos juuri lainkaan.

Vaikka osasin odottaa, että Albertin kavioluumurtuman parantuminen olisi äippäponin kanssa tarhaillessa hieman hidasta, en osannut odottaa, että se ei olisi parantunut parissa kuukaudessa juuri lainkaan. Tällaisen tilanteen röntgensäteet kuitenkin käpälästä tavoittivat. 

Sentään paraneminen oli alkanut, mutta ei ollut juuri sitä alkua pidemmälle ehtinyt. Ja tässä ajassa murtumalinjan olisi pitänyt jo kokonaan täyttyä uudella luulla.

Tilaisuudessa osallisena ollut klinikkakengittäjä naputteli Albertin murtumakavioon nyt vähän tuhdimpaa tukea eli silikonitäytteiset pohjalliset lyötiin kiinni rengaskengällä. Toiseen takaseen meni pelkkä silikonisetti.

Eläinlääkärin mukaan olematon toivunta johtuu nimenomaan liiasta jumppailusta. Joten mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin laittaa Albert sairastarhaan. 

Sairastarhaa olin yrittänyt välttää, koska edellinen yritys päättyi Albertin melko voimakkaaseen ahdistus- ja mahaoireiluun. Oireilu ei nähdäkseni liity niinkään siihen, että Albertin ja kavereiden välillä on aita, vaan siihen, että aitojen välissä on useita kymmeniä metrejä. 

Albert tähystää pihaton portin yli ulos.


Koska Albert on ollut Ruusan ainoa tarhakaveri, erottaminen herätti huolen myös tammaeläimen mahan tilanteesta. Toisin kuin poikansa, sen henkinen hyvinvointi vaatii mieluisan lajitoverin saman aidan sisälle.

Ystävää ei Ruusalle nyt uskalla laittaa, sillä tällä kertaa tutkittu pari kuukautta vanha toinen etusen ojentajajänteen pullotus paljastui kutakuinkin samanlaiseksi jännevammaksi kuin ennen jouluakin ilmennyt

Iloista toki oli se, että alkuperäinen ojentajajänne ei ollut enää harvakaikuinen vaan pelkästään paksuuntunut. Vamma tuntuu siis tokeentuvan ihan kohtuullisessa ajassa, noin niin kuin jännevammojen mittakaavassa.

Eläinlääkäri piti Ruusan tapausta erittäin erikoisena, koska ojentajajänteen vammat ovat äärimmäisen harvinaisia ja jos joku vamma tulee niin yleensä kovan ulkoisen trauman tuloksena. Tilannetta, jossa samalla ponilla on ilman sen kummempaa selitystä sökönä kahden jalan ojentajat, ei kenellekään asiasta tietoiselle eläinlääkärille ole aiemmin tullut vastaan.

Klinikalla olivat yksissä tuumin päätyneet siihen lopputulemaan, että Ruusan ojentajajänteissä täytyy olla jonkin tilan aiheuttama haurastuma. Muuten ne eivät tällä lailla revähtelisi, etenkin kun jälkimmäinen tuli ponin ollessa ns. sairauslomalla (n- ja s-kirjaimet siksi, että kyllähän se tarhassa kirmailee enkä ole halukas Ruusaa laittamaan enää sairastarhaan).

Tammaponi kävelyllä keväässä.

Summa summarum, molemmat ponit ovat nyt soolouralla hetken aikaa. Koska oli odotettavissa, että kumpikin reagoisi mahallaan, otin niille samaan konkurssiin vielä Antepsin-kuuritkin. Ruusa saa kahdesti päivässä 6 tablettia ja Albert 8. On siinäkin sekoittamista.

Antepsinista huolimatta Ruusa oireilee mahaansa hyvinkin selvästi. Se muun muassa on kiukkuinen kuin ampiainen. 

Tilannetta epäilemättä helpottaisi, jos yhtälöön lisättäisiin kaveriponi taikka kaksikin. Tässä hiljan tallille jopa muutti pari aika potentiaalisesti Ruusa-yhteensopivaa ponia ja Ruusa on niille huudellut lempeitä tervetulotoivotuksia. En ole kuitenkaan heltynyt, vaan ajattelin nyt kuitenkin edes yrittää parannella nuo jänteet ennen kuin lisään tilanteeseen vauhtiliikuntaa tietäviä muuttujia. 

Ruusa on myös vähän köhäillyt, kuten on moni muukin tallilla, eli eiköhän tässä taas jonkun viruksen kourissa olla. Koska lämpöä ei ole ollut, tilanne ei ole vaikuttanut ponin päiväohjelmaan mitenkään. Ihan hyvä vähän käppäillä ja saada mahdollista limaa liikkeelle. 

Vielä pari viikkoa olisi ohjelmassa pelkkää kävelyä, sitten voidaan alkaa lisätä ohjelmaan ravipätkiä. Tosin Ruusa on ottanut ravipätkiä jo nyt, ja välillä jotain ihan muitakin liikkeitä. No, keskimäärin ihan kelvollisesti on eläinlääkärin määräyksiä totellut ainakin ohjatussa liikunnassa.

Sairastarha ennen pakoa. 


Mitä Albertiin tulee, yritin aluksi välttää sen pitämistä tallissa, koska sillä on herkät keuhkot. Niinpä tuomitsin sen öiksi sairastarhaan ja päiviksi Ruusan pihattoon. Muuten olisin toki tehnyt toisinpäin, mutta en oikein uskalla jättää Albertia pihattoon yöksi, kun se on jo kerran yrittänyt hypätä portin yli. 

Sairastarhaan tuntui turvallisemmalta jättää, onhan aidassa on kuitenkin kolmessa kerroksessa sähkölankaa, oma paimen ja vielä varmemmaksi vakuudeksi putkiaita. 

Olen toki nähnyt Albertin useasti mittailevan sairastarhan porttia siinä mielessä, mahtuisiko siitä ihan pikkuinen 150-senttinen poni ali, mutta uskoin senkin sentään kunnioittavan aidan järeyttä.

No, luulo ei taaskaan ollut tiedon väärti. Taisi mennä kuusi päivää ennen kuin sain tallinpitäjältä ilmoituksen, että Albert on paennut eristyssellistään. 

Ihan ei ollut Albertin mittailu pitänyt kutiaan, vaan portin putki oli paon aikana vääntynyt banaaniksi. Ei auta kuin toivoa, että teiniponi ei ole pahemmin siinä itseään satuttanut. Mitään vamman merkkejä siitä ei toistaiseksi ole löytynyt, joten toivotaan parasta.

Myönteistä oli toki se, että Albert ei jäljistä päätellen ollut ehtinyt kauas, vaan löytyi muutaman kymmenen metrin päästä kavereita moikkaamasta. Kiinnihän se ei tietenkään ollut heti suostunut, vaan projektiin oli tarvittu kaksi ihmistä.

Albert oli ollut karkureissun jälkeen karsinassa sen verran virtaisa, että se oli vangittu Ruusan pihattoon. Siellä se oli onnistunut avaamaan sisäänpäin aukeavan portin ja päässyt hengaamaan vähän isommassa tilassa rakkaan äityliinin kanssa. Ei auttanut kuin tallinpitäjän vähän vahvistaa portin kiinnitystä. 

Siinä on puolensa ja puolensa, että poni ei ole ihan tyhmä. 

Jos Albert tietäisi eristyksen suunnitellun keston, se varmaan myös osaisi laskea päiviä vapauden koittamiseen. Oletettavasti se ei osaa sitä tehdä, mutta me ihmiset kyllä muistamme noin joka päivä tarkistaa, miten suuri osa vähintään kuuden viikon sairastarhailusta on vielä jäljellä. 

Siinä kuuden viikon tietämillä on tarkoitus säteilyttää ponin kavioita uudemman kerran. Olisi varmaan fiksua odottaa kahdeksankin viikkoa, mutta sattuneista syistä en halua seisottaa ponia sairastarhassa päivääkään kauemmin kuin on pakko.  

Äitin kanssa on kiva pusutella ja vähän repiä sen riimua.
Mutta ai niin, olihan siinä eläinlääkärin käynnissä jotain hyviäkin uutisia. Ruusalta ei nimittäin hiekkakuvassa löytynyt keräymää ja kaviobalanssitkin olivat pientä viilausta lukuun ottamatta kohdallaan. 

Tuoreimman kengityksen teki meille uusi kengittäjä, jonka käsittelyssä Ruusa oli rennompi kuin kenenkään aikoihin tai ehkä koskaan. Ja vaikka pientä viilausta pitääkin vielä tehdä niin eläinlääkärin mukaan lopputulos oli kutakuinkin niin hyvä kuin ilman röntgenkatsetta on mahdollista. 

Toivottavasti pystymme pitämään tämän kengittäjän ja toivottavasti hän voisi jossain vaiheessa alkaa laittaa myös junnuosastoa. 

P.S. Kuvatilanne on nyt heikko, koska a) en ole jaksanut kuvata järkkärillä b) työnantaja hoksasi, etten ehkä tarvitsekaan Photoshopia työssä, ja poisti lisenssini. Minulla on kyllä oma Photari ja Lightroom pöytäkoneella (CD:ltä asennettuna), mutta en ole saanut aikaiseksi asentaa pöytäkonetta muuton jälkeen. Eihän muutosta ole vielä edes puoltatoista vuotta, ei sitä nyt heti jouda.  

8 kommenttia:

  1. Minun Ruunaltahan aikanaan murtui kavioluun haara, rengaskenkä ja sairastarha ja lähti luutumaan välittömästi. Olisiko ollut aika tarkalle 3 kk tapahtuneesta niin Ruuna oli takaisin töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisinpa tiennyt helmikuussa, miten näitä pitää hoitaa... Jos eläinlääkäri olisi heti sanonut, että hevonen pitää laittaa sairastarhaan ja rengaskenkään niin totta kai niin olisi toimittu.

      Eläinlääkärit jostain syystä eivät alun perin halunneet rengaskenkää, vaikka siitä puhuttiin. Kun kyselin tarhauksesta niin lähinnä sain sellaisen "olisihan se parempi, että ei olisi laumassa, jossa on painikavereita" -tyyppisen vastauksen.

      Poista
    2. Keskimääräisesti eläinlääkärit tuntuvat antavat hyvin ympäripyöreitä vastauksia, kuntoutusohjeita tms. Ainakin itse olen joutunut kyselemään muilta ja käyttämään googlea ahkeraan.

      Poista
    3. Siltä vaikuttaa. Mutta itse kyllä luottaisin mieluummin eläinlääkärin ohjeisiin kuin googletuloksiin. Ruusan jännevammaan sain toisaalta erittäin seikkaperäisen kuntoutusohjeen, ihan minuutteina per päivä.

      Poista
  2. Ei pitäisi omistajan tietää miten vammoja hoidetaan, kai me siksi niitä lääkäreitä kutsutaan pihaan, että joku kertoisi miten tehdään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin ajattelisin. Etenkin kun tulee vastaan ongelma, josta ei ole aiempaa kokemusta. No, sitä kokemusta näiden kanssa ainakin karttuu, jos ei muuta.

      Poista
  3. Ei voi muuta toivoa teille kuin tsemppiä ja jaksamista kaikille, niin kaviokkaille kuin sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä tarvitaan. Seuraava tsekkaus on varattu 19.5., että siihen asti pitäisi jaksaa pinnistää.

      Poista