Uutiset hammas- ja jalkarintamalta sekä hyviä että vähemmän hyviä

Tiistainen eläinlääkärivisiitti toi, kuten otsikosta voi päätellä, sekä hyviä että vähemmän hyviä uutisia. Käyntihän keskittyi ponien purukalustoihin ja Ruusan pitkänäperjantaina paksuksi tempomaan jännetuppeen.

Aloitamme suuvärkeistä.

Ikävä uutinen oli, että molempien ponien hampaissa näkyi kariesta. Ruusalle oli ilmestynyt syksyllä todetun yhden reiän lisäksi toinenkin, tosin eivät olleet eläinlääkärin mukaan kovin pahoja. Albertillakaan karies ei ollut kovin vakavaa laatua, mutta vaiva ei myöskään loistanut poissaolollaan. 

Albert ravaa aika kivasti silloin kun sille päälle sattuu.
Kuvaaja Johanna Wall (kuvankäsittelystä voi kuitenkin syyttää minua). 

Olen huuhdellut ponien hampaita muutamana päivänä viikossa, nyt psyllium-kuurin aikana joka päivä. Nyt tässä olisi tehostamisen paikka. 

Eläinlääkäri kehotti suihkuttamaan suuhun suoraan letkulla, että veteen saisi kunnolla painetta. Ottaen huomioon, että molemmat ponit lähtevät vesiletkun nähdessään päinvastaiseen suuntaan, minulla on epäilyksiä suunnitelman onnistumisesta ainakaan välittömässä lähitulevaisuudessa. 

Yksi vaihtoehto olisi myös lisätä ponibudjettiin suunavaajan hankinta. Sen avulla tulisi ainakin suihkittua oikeaan paikkaan. Tosin epäilen, että myös suunavaajan päivittäiskäyttö voisi merkittävästi vähentää suosiotani ponipopulaation parissa. Mutta kaipa ne tottuisivat siihenkin kuten ovat tottuneet nykyiseen huoltoon. 

Saa antaa vinkkejä hammaspyykkiin, jotta saamme karieksen etenemisen katkaistua!

Tämä kuva olikin jo Instagramissa. Kaverin hepuli hirvitti Albert-poloa, se jostain syystä on aina vähän pelännyt kun muut riekkuvat. Kuva Johanna Wall.

Karieksen järsimät reiät olivat Ruusan suun ongelmapaikat. Muuten oli niin vähän laittamista, että eläinlääkäri suositteli tarkastusvälin pidentämistä jos nyt ei ihan vuoteen niin kuitenkin vähän pitempään kuin puoli vuotta.

Albert olikin sitten ihan toinen tarina. Kun eläinlääkäri kurkkasi sen suuhun, häneltä pääsi spontaani parahdus. Ponipojan suussa on, eläinlääkäriä siteeraten, purukalusto mallia "yksi risti kaksi".

Toisin sanoen ruunalla on hampaanvaihto erittäin ikävässä vaiheessa. On varmaan kipeäkin.

Hammastilanne on todennäköisesti yksi selitys laihtumiselle. Osasin oikeastaan odottaakin tätä, koska Albert mielestäni vähän mukeltaa heinän kanssa ja se syö mieluummin pehmeää odelmaa kuin kesäheinää, vaikka odelma on äärimmäisen vähäsokerista (sokeri noin 30).

Toki poni pitäisi hampaanvaihdosta huolimatta saada pidettyä lihassa. Tilanne nyt kuitenkin on se mikä on, joten ei auta kuin keskittyä saamaan poni taas kuntoon. 

Kuva Johanna Wall.

Yleensä puurot eivät ole ihanteellista kariesponin evästä, mutta tässä tilanteessa on toisin. Lisäämme siis greenlinen ja melassileikkeen määrää.

Olen myös nyt uskaltautunut annostelemaan Albertin eväisiin rypsiöljyä, sillä viime päivityksessä mainittu mahakipu lakkasi parissa päivässä, kun nollasimme tarhaus- ja väkirehutilanteen. Menee tietysti kuitenkin hetki ennen kuin suolistofloora tottuu käyttämään öljyä ravinnokseen, ja olenkin lisännyt vasta jokusen ruokalusikallisen.

Kunhan poni saadaan taas normaalin näköiseksi, pitää miettiä ruokinta uusiksi. Voi olla, että siirryn takaisin soijaan. Vaikka se on turpoavaa rehua, se ei varsinkaan löysäksi turvotettuna ole kovin pahasti tarttuvaa ja ennen kaikkea sitä riittää hyvin vaatimaton määrä. 

Ruusalta leikkaan greenlinen minimiin heti kun psylliumkuuri on ohi (nytkään se ei ole saanut kuin desin päivässä). Kokonaan en voi turvotettavasta rehusta luopua, koska johonkin pitää saada kätkettyä päivittäinen jauhemainen lisäravinne MSM ja hiekanpoistokuurit. 

Tämäkin oli jo Instassa. Albert-pololla ei ollut hauskaa,  mutta ei voi mitään, tämä kuva nauratti. Kuva Johanna Wall.

Siinäpä tuli käsiteltyä suuosasto, joten voimme siirtyä alakertaan. 

Hyvä uutinen on, että ultraääni ei tavoittanut Ruusan turvotelleen jännetupin sisältä mitään rikkinäisiä rakenteita, pelkästään nestettä. Diagnoosina oli jännetupin tulehdus. Hoitona on tällä erää lepo ja kylmäys. Arnikaakin voisi eläinlääkärin mukaan jalkaan sutia.  

Huono uutinen on, kuten arvasin, että Ruusa on telakalla koko sen ajan, jona minulla olisi tavallista enemmän aikaa sitä liikuttaa. Poni teloi kinttunsa loma-lomautukseni ensimmäisenä päivänä ja nyt edessä on vielä pari viikkoa pelkkää kävelytystä.

No, olisi voinut käydä kehnomminkin. Jos jännetupin ärsyyntymisessä olisi kyse esimerkiksi hankkarivammasta, saikun ja kuntoutuksen pituus mitattaisiin kuukausissa. 

Koska Ruusa ei nyt saisi harjoittaa mitään kovin äkkinäisiä liikehdintöjä, lykkäämme uutta laumankasvatusyritystä joillakin viikoilla. Todennäköisesti yritämme yhdistämistä uudelleen seuraavaan kiimaan, sillä Ruusalla on ollut tiettyyn aikaan kuukaudesta tapana olla tavallista avoimempi hevosten väliselle ystävyydelle. Parhaillaan menossa olevaan kiimaan poni saa tyytyä lirkuttelemaan aidan lomasta naapuritarhan pojille. 

"Toi on hullu", Albert tuntui miettivän. Tarhassa saman kaverin kanssa painiminen on siitä ihan huippua, mutta vauhdin noustessa kaveri muttuukin pelottavaksi. Kuva Johanna Wall.

Nyt on ainakin aikaa, joten ei ole mitään (teko)syitä olla edistämättä Albertin koulutusta.

Minulla oli mielessä aloittaa myös kuolainopetus, mutta vaikean suutilanteen vuoksi tämä nyt siirtyy. Eipä minulla kyllä todennäköisesti ole sopivaa kuolaintakaan (yhtä alelaarista aikaa sitten napattua happy mouthia olin kyllä ajatellut sovittaa) tai edes kuolaimen kannatteluun soveltuvia suitsia Albertin koossa. Että sikäli asia olisi todennäköisesti lykkäytynyt muutenkin aikaan, jona saan taas palkkaa.

Kuolainsuunnitelmille sinänsä tuli vihreää valoa, sillä eläinlääkärin mukaan Albertilla on suussaan jo aivan hyvä kuolaimen paikka. 1-vuotissyksynähän sillä oli vielä niin pieni suu, että siihen ei olisi mahtunut ohuintakaan kuolainta. 

Onneksi ei ole mitenkään välttämätöntä esitellä Albertille kuolainta vielä tässä vaiheessa.

Vaikka nyt tulee keskityttyä enemmän Albertiin niin toki Ruusaakaan ei unohdeta. Eläinlääkärin mukaan ei ole mitään estettä kävelyttää sitä. Myös ponipilatesta eli porkkanajumppaa olemme vähän harrastelleet.

Liikunnan vähäisyydestä ja heinän runsaudesta huolimatta Ruusa ei onneksi ole toistaiseksi paisunut kovinkaan huolestuttavasti, vaan lihavuuskunto on itse asiassa ihan ok. Lihaskunto on sitten vähän toinen tarina, mutta aika vaikea niitä on vähäisellä jumpalla kehittääkään. Palaamme tämän haasteen pariin enemmän sitten, kun terveystilanne sallii vähän rasittavamman treenin.