"Toi on hullu", tuumasi Ruusa uudesta tarhatoverista - ja päätyi pääsiäisen kunniaksi telakalle

Noin viikko sitten tapahtui ponilandiassa kummia, nimittäin äiti-poika-duo muuttui trioksi. Tai oikeastaan trio olisi vasta tavoitteena, toistaiseksi on ollut pikemminkin duo ja soolo.

Ponien tarhatoveriksi muutti siis kolmas hevonen, 4-vuotias suomenhevostamma.

Ensin näytti, että lauman yhdistäminen kävisi harvinaisen tapahtumaköyhästi: uusi kaveri tuli sisään, Albert kävi moikkaamassa sitä ja Ruusa keskittyi ainoastaan heinälaatikon sisältöön. Havaittuaan tunkeilijan Ruusa kävi sitä myös pari kertaa moikkaamassa ilman muuta draamaa kuin perustammakiljunnat.

Ruusa ei tainnut aluksi huomata koko tulokasta.

Pian Ruusa kuitenkin päätti, että hänpä näyttää tulokkaalle ns. närhen munat, ja terästi sotahuutoa kipakalla potkusarjalla. Tulokas ei kuitenkaan ollut näin helposti hämättävissä vaan latoi takaisin.

"Toi on hullu", päätteli Ruusa ja juoksi järkyttyneenä pakoon. Ruusahan ei ole oikeasti kovin itsevarma laumassa, mutta se aina ensin kokeilee, saisiko toisen tottelemaan väkivalloin. Nyt kun bluffi paljastui, uuden "kaverin" tarvinnut enää kuin katsoa poniin päin kun Ruusa jo pinkoi pakoon. Albert tietysti otti äidistä mallia ja päätteli, että näin uuden hevosen kanssa toimitaan. Juostaan pakoon.

Tätä strategiaa ponit ovat nyt jatkaneet siis sellaisen lähes viikon.

Järkyttynyt kaksikko.

Pitkänäperjantaina tässä duo plus soolo -kokoonpanossa tosin otettiin pieni aikalisä. Kyseisenä pyhänä sain nimittäin tallinpitäjältä yhden sellaisista puheluista: "Ruusalle kävi pieni onnettomuus."

Ruusa oli ilmeisesti taas potkinut suokkia, mutta sen oikea takajalka oli jäänyt kiinni toverin loimeen niin, että tammat olivat takaosistaan jumissa. Molemmat olivat ymmärrettävästi menneet paniikkiin. Siinä oli jonkin aikaa potkittu, kiljuttu ja temmottu, kunnes osapuolet olivat jääneet paikoilleen odottamaan apuvoimia. Onneksi tallinpitäjä oli ollut tapahtumahetkellä kotipihassa ja pääsi vapauttamaan kaksikon nopeasti.

Molemmat osapuolet olivat välittömästi tapahtuneen jälkeen tärisseet järkytyksestä. Molemmilla oli myös tullut tempoilusta haava. Ruusan haava oli tietenkin siinä oikeassa polvessa, joka on muutenkin ponin liikuntaelimistön lähtökohtaisesti heikoin lenkki.

Itse ehdin tallille noin 1 - 1,5 tuntia tapahtuneen jälkeen. Tallinpitäjä oli jo puhdistanut haavan ja antanut Ruusalle tulehduskipulääkettä.

Omassa tutkimuksessa en havainnut jalassa huolestuttavia turvotuksia, mutta ihoa oli tosiaan polvesta irronnut parin kolmen sentin pituinen kieleke. Haava ei kuitenkaan ollut niin syvä, että olisin tulkinnut sen vaativan tikkausta.

Laadukasta kännykkäkameralaatua.

Poni kyllä kovasti pitkin tallireissua kertoi, että tuntuu ikävältä. Se pyrki kiinnittämään huomiotani polveensa osoittelemalla sitä turvallaan ja nostelemalla jalkaa. (Ruusan ihmisviestintä on välillä aika rautalangasta vääntämistä.)

Tallinpitäjän mukaan poni ei ollut heti tapahtuneen jälkeen ontunut, mutta kun pyöräytin sitä vähän liinassa kentällä, se ontui jo aivan selvästi. Oikea takajalka oli selvästi hitaampi kuin vasen eli poni ikään kuin viivytti sen tuomista eteen. Tästä päättelin, että ontuma voisi hyvinkin johtua haavasta, koska polven koukistaminen varmasti tuntuisi tuollaisen vekin kanssa ilkeältä. Ikävämpi vaihtoehto olisi, että polven sisäisissä rakenteissa olisi jotain revähtänyt.

Kun tallireissun lopuksi tunnustelin vielä ponin takaset, havaitsin että oikean jalan jännetuppi oli toista lämpimämpi ja siinä oli aavistus myös nestettä.

Valitettavasti nesteen määrä oli lauantaihin mennessä selvästi lisääntynyt. Jalka oli myös lauantai-iltana edelleen lämmin.

Että sellainen pääsiäisylläri täällä. Täytyy toivoa, että kyse olisi vain pienestä venähdyksestä. Nyt poni on kuitenkin toistaiseksi saikulla ennen kuin tiedetään diagnoosi.

Albertilla on uusi ystävä.

Olen toki aina tiedostanut, että kun laumassa on loimellinen hevonen, on olemassa riski, että loimeen jää joku kiinni. Eipä silti ole tällaista ennen käynyt.

Jotenkin tämä ei yllättänyt yhtään. Tässäkin postauksessa piti olla loppukaneettina, että rupean nyt toden teolla kohottamaan Ruusan kuntoa, koska hengitys toimii hyvin ja ensimmäisellä ratsain toteutetulla maastolenkillä löytyi kivasti eteenpäinpyrkimystäkin.

Uudessa paikassa on ihanasti sellaisia oikein pehmeitä metsäteitä, joilla pystyy ottamaan pitkiä laukkapätkiä ihan niin kovaa kuin tätiratsastajan pää vain kestää. Tämä on meille uutta, sillä vaikka edellisessä paikassa oli huikeat maastot, kunnon laukkabaanat eivät olleet aivan näin lähellä tallia.

Aikaahan poneiluun nyt olisi, koska minulla on seuraavan kerran töitä 4. toukokuuta. Sitä ennen on lomautus ja viikko ihan palkallistakin lomaa. Kun tähän lisää hienot säät ja tajuttoman ratsastusmotivaation, on oikeastaan itsestään selvää, että toinen meistä joutuu telakalle. Ja historian valossa todennäköisin telakalle päätyjä on juurikin poni.

Täytyy nyt toivoa, että ponin saikku jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Rupesin kyllä taas kerran miettimään, josko Ruusallekin jonkun edes suppean hoitokuluvakuutuksen ottaisi...

P.S. Albert on nyt siirtynyt päiviksi naapuritarhaan, missä sillä on leikkikaverina 2-vuotias orivarsa ja pari aikuista ruunaa. Ensimmäisellä yhdistämiskerralla Albert juoksi 2-vuotiasta karkuun kuten oli äidiltä oppinut, mutta onneksi se on sittemmin normalisoitunut ja varsat ovat jo hyviä kaveruksia. Leikkitoveruus on selvästi auttanut Albertia kotiutumaan, sillä se on vasta pari päivää ollut kunnolla oma rauhallinen itsensä. Albertilla on päivätarhassa myös vapaa heinä. Poni on hiukan kuivassa kunnossa, joten vapaa heinä on nyt juuri sitä mitä se tarvitsee. Väkirehutkin on vähitellen tuplattu. (Lisäys: Soijalla Albert pysyi hienossa kunnossa hyvin pienellä syöttömäärällä, mutta kun luovuin soijasta niin en tajunnut, miten valtavan paljon enemmän pitää antaa proteiinipellettiä. Aivan helskutisti enemmän enkä tiedä, riittääkö vielä tämäkään! Tai ehkä sillä on joku kasvuvaihe.)