Ohentumista ja paksuuntumista väärin päin

Kun omistin vain yhden ponin, ajattelin aina, että ponimuutto olisi niin paljon helpompaa, jos olisi kaksi ponia. Onhan niistä tukea toisilleen. No, eipä tunnu olevan sen helpompaa kahdenkaan kanssa, ainakaan näiden kahden.

Kuten edellisessä päivityksessä kerroin, Albert siirtyi noin 1,5 viikkoa sitten päiviksi poikatarhaan vapaalle heinälle. Tästä iloitsin, koska vapaa heinä on juuri sitä, mitä hoikanpuoleinen varsa tarvitsisi. Olisihan se, jos tyyppi söisi. Paalin ääressä eläminen on kuitenkin tuottanut päinvastaisen tuloksen kuin toivoin: Albert ei ole enää vain vähän kuiva, vaan laiha. Lisäksi sillä on maha kipeä. 

Mahdollisia syitä tilanteelle on tietysti monia, mutta nyt on tärkeintä miettiä, miten tilanne korjataan. 

Kun poni laihtuu sellaiseen kuntoon, että kylkiluut talvikarvankin alta näkyvät, tekisi mieli hetipaikalla tehdä kauheasti kaikkea. Maltti lienee nyt kuitenkin tarpeen, sillä en halua hätiköimällä aiheuttaa uusia ongelmia. Ei ole varmaan hyvä sekään, jos paino heilahtelee edestakaisin kovin nopeasti. 

Koska tallinpitäjät ovat joustavia, tässä olisi ollut montakin mahdollista etenemistapaa. Itse kuitenkin näin parhaaksi rauhoittaa tilanne palaamalla takaisinpäin. Ponit ovat siis nyt kahdestaan ja saavat kaukaloihinsa heinää runsaskätisellä annostuksella. Tällä järjestelyllä Albert ei aiemmin ainakaan laihtunut. 

Tuore kuva Albertista, tästä ei tosin hirveän hyvin näy tämänhetkinen lihavuuskunto. Laadukkaampi kuvanlaatu auttaisi, mutta en ole viime aikoina jaksanut ulkoiluttaa varsinaista kameraa vaan kuvitan puhelinotoksilla. 

Alkuun verrattuna on se ero, että Albert käy leikkimässä naapuritarhassa. Ovat kuitenkin 2-vuotiaan oriin kanssa hyvät kamut.

Siirrän varsan naapuriin itse, kun alan touhuta Ruusan kanssa, ja palautan sen äidin huomaan ennen kuin lähden kotiin. Näin Albertin ei myöskään tarvitse olla yksin, kun Ruusa on lenkillä. Poikien tarhaan laitan moneen kasaan lisäheinää, että Albertilla varmasti on halutessaan pääsy ruoan ääreen.

Lisäksi syöttelen herra kolmeveetä joka päivä narussa, siis ihan seisomme katoksessa heinäpaalin ääressä. Meneehän se aika näinkin. 

Tallinpitäjän kanssa olemme myös samaa mieltä siitä, että väkirehun tuplaus saattoi olla virhe. Mahakipuilu alkoi sen jälkeen kun väkirehuannos oli nostettu täyteen määrään. Niinpä pudotimme väkirehut takaisin aiempaan, Albertin mahan todetusti sietämään määrään. 

Annan mahalle nyt vähän aikaa rauhoittua ennen kuin teen uusia muutoksia. Olen kuitenkin jo ostanut rypsiöljyä, jossa on tiheästi energiaa. Toisaalta öljyn lisääminen ruokaan on riski, koska Albert ei ole ennen saanut sitä. 

Toinen vaihtoehto olisi rukata koko väkirehuruokinta uusiksi ja ostaa esim. täysrehua tai sitten soijaa, jolla Albert aiemmin pysyi kunnossa. Pelkään kuitenkin, että ruokavalion täyskäännös voisi sekoittaa pakkaa entisestään, vaikka olenkin havainnut soijan erittäin tehokkaaksi - vähän liiankin, sillä juuri soijallahan kasvatin Albertille myös irtopalat (se nyt oli aivan puhdasveristä typeryyttä, siis omaani).  

Hyvin pienellä soijalisällähän (1,5 - 2 dl/pvä) Albert pysyi niin hienossa kunnossa, että kuntoa erikseen kehuttiin viime vuoden näyttelyarvosteluissakin.

Syksyllä oltiin vielä tällaisessa tilanteessa, toki tämä ei ole millään tasolla vertailukelpoinen kuva.

Hoikistuminen alkoi siitä, kun päätin olla vähän ekologisempi ja luopua soijasta, jonka tuotantoon liittyy paljon eettisiä ongelmia.  

Soijan tilalle valitsin hampun. Paha kyllä Albertilla meni pienestäkin hamppumäärästä maha aivan kuralle, vaikka tietenkin totutin sen siihen hiljalleen. Kyllä, olen varma, että ripuli tuli juuri hampusta, koska kokeilin kahdesti ennen kuin luovutin. (Ruusalle hamppu onneksi sopii ja poni jopa tykkää siitä eli kallis rehusäkki ei mennyt hukkaan.) 

Tässäkään vaiheessa Albert ei vielä hoikistunut, vaan siinä, kun jäin miettimään, mitä lisärehua ostaisin seuraavaksi. Tähän meni varmaan useampi viikko, kunnes havahduin, että varsani näytti erilaiselta kuin ennen. Saattoi joku huomauttaakin asiasta. 

Puolustuksekseni kerron, että Hopti-laskelman mukaan Albertille olisi pitänyt riittää pelkkä heinäkin. No eipä riittänyt heinä plus puoli litraa greenlineakaan (tuo siis kuivamitta). Ei kannata siis ainakaan Albertin kanssa kovin tiukasti Hoptiin tuijottaa.

En alun perin ollut Albertin hoikistumisesta kovin huolissani, koska ajattelin lihojen palautuvan, kun saan lisättyä rehustusta. Niin ei kuitenkaan käynyt. 

Neuvo "jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä" olisi siis pätenyt hyvin myös Albertin ruokintaan. Jos Albert olisi ollut muuttaessa samassa kunnossa kuin ennen soijasta luopumista, se ei todennäköisesti olisi nyt laiha. Taas kärsii poni omistajan tyhmyydestä.

Toivon tietysti, että viimeistään laidunkausi poistaa ongelman, mutta olisi kiva jos edistystä tapahtuisi jo ennen sitä. Lisärehustuksesta tuskin voidaan laidunkaudellakaan luopua.

Olen jo julistanut, että hamppu ei ole vaikuttanut Ruusan karvanlaatuun mitenkään, mutta onhan sillä kieltämättä ihan kivannäköinen turkki keskellä kuumimman karvanvaihdon. En siltikään tiedä, onko ero aikaisempaan kovin merkittävä.

Albertin kuntoon saaminen edellyttää tässä tilanteessa vähän Ruusan uhraamista.

Ruusa nimittäin on vähän paksu. Ei se nyt mikään hillitön läskilyllerö ole, kylkiluutkin edelleen tuntuvat kaivamatta, mutta lihominen on selvästi alkanut. Tämä oli odotettavissa, koska laitoimme ponit muuttostressin takia aluksi käytännössä vapaalle heinälle (tämäkin oli siis oma päätökseni yhteisymmärryksessä tallinpitäjien kanssa). 

Nyt on tosiaan Albertin takia palattava runsaaseen heinätarjoiluun ja toivottava, että Ruusa ei liho aivan muodottomaksi.

Pitää sitten yrittää kesän aikana saada Ruusa takaisin sutjakoihin mittoihin, kun Albert on laitumella mässäämässä (toivottavasti tulisi ruohon kasvun kannalta hyvä kesä). Toivottavasti tilanne on syksyllä jo helpompi ja löytyy molemmille poneille passeli ratkaisu. 

Ruusa on jo hyvin pudottanut talviturkkiaan. Kuvassa se taitaa ikävöidä poikaansa.

Muodottomaksi lihomisen ehkäisyksi olen ottanut käyttöön pitkät kävelylenkit Ruusan kanssa, onhan minulla nyt aikaa. 

Taannoisessa loimigatessa itseensä ottanut jalka ei valitettavasti ole tästä hirveästi tykännyt. Lenkin jälkeen jalassa on aina pikkuisen nestettä ja lämpöä. Tämä ei ole erityisen lupaava merkki, mutta nyt on pakko valita taistelunsa. Pelkällä seisomisella Ruusa alkoi nimittäin oireilla mahaansa (mikä saattoi toki liittyä myös Albertin osa-aikaiseen poissaoloon). 

Jos poni ei liiku yhtään, ähky on ihan realistinen uhkakuva, etenkin nyt kun aloitin juuri molemmille psylliumkuurit. Menneisyydessä vastaavaa oireilua on esiintynyt Ruusalla tyypillisesti hiekan kertyessä suoleen. Lisäksi yksi hiekanpoistokuuri on jäänyt muuttohärdellien jalkoihin, yleensä siis syötän sulan maan aikaan kuurin parin kuukauden välein. 

Tiistaina tulee myös eläinlääkäri huoltamaan ponien hammaskalustot. Kyseessä on ihan normaali puolivuotishuolto, mutta voihan suussakin olla selittäviä tekijöitä Albertin tilanteelle. Varmaan kannattaa myös ottaa matonäytteet, vaikka ponit saivatkin muuton alla matokuurin. Samassa hötäkässä katsotaan Ruusan jalka.  

Jospa ensi viikolla ollaan jo vähän viisaampia.