Jo 3-vuotias - milloin selkään ja mitä vielä ennen sitä

Olen jo useamman kuukauden voinut kertoa omistavani 3-vuotiaan ponin. Miten tässä nyt näin kävi? Vastahan katsoin, kun sen pää pullahti ulos Ruusan peräpäästä ja sain syntymäkosteita pusuja juuri jaloilleen nousseelta.

Jonnekin ne vuodet menivät ja nyt Albert on paitsi jo nyt virallisesti 3-vuotias, kohta myös aivan aidosti sen ikäinen. Tämä on rajapyykki, joka monelle ratsurotuiselle varsalle tarkoittaa ratsastuksen alkamista.

Alberthan sen sijaan on ensimmäiset melkein kolme vuottaan lähinnä nauttinut vapaana juoksenteluista pitkin metsiä.

Olenkin jo suorastaan odottanut, koska minulta aletaan kysellä Albertin ratsastuksesta. Ei ole kysytty, mikä saattaa tarkoittaa, että ketään ei kiinnosta. Epäkiinnostavuuden riskilläkin kerron kysymättä, että en ole vielä käynyt ponini selässä istumassa enkä edes maannut siellä mahallani.

Selkäännousua valmistelevia harjoitteita olemme vähän talven mittaan tehneet. Siis lähinnä olen opettanut Albertia tulemaan korokkeen viereen ja sen seistessä paikoillaan kurottanut selän yli. Tästä aloitin aikoinaan Ruusankin kanssa, ja varsinainen selkäännousu onnistuikin aikanaan ilman ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

Parhautta. Toivottavasti vielä joskus on mahdollisuus tällaiseen kahden ponin ulkoiluttamiseen kerralla. Tavoitteena olisi, että kun Albertilla aletaan ratsastaa, voisimme toteuttaa sitä kuvanmukaisessa tilanteessa.

Albertin vapaa kasvatus on pitkälti liittynyt omistajan aikapulaan. Mutta se, että Albertilla ei ole ollut painoa selässään, on ollut myös tietoinen päätös.

Aikaisintaan alan kömpiä Albertin selkään loppusyksystä, todennäköisesti vasta talvella. Varsinaisen ratsutuksen on tarkoitus ajoittua 4-vuotiskauteen. 

Miksi näin?

Se, että hevosilla aletaan ratsastaa 3-vuotiaana (tai yleensä oikeasti 2,5-vuotiaana) ei perustu tieteelliseen faktaan, että silloin on paras. 3-vuotiaan ratsutus on vain vakiintunut tapa. Ei se oikein tehtynä varmaan haitallista ole, onhan paljon 3-vuotiaana ratsutettuja, jotka porskuttavat vielä vanhanakin ehjillä selillä. Omalleni haluan kuitenkin antaa vähän enemmän aikaa luuduttaa selkärankaansa. 

Hevosen selän kasvurajat ovat avoinna 6-vuotiaaksi (Bennett 2008). Mitä aikaisemmin selkään mennään, sitä suurempi on riski, että vaurioita tulee. Varsinkin, kun puhutaan amatööriratsastajasta.

Kasvurajat ovat tietenkin auki vielä 4-vuotiaanakin, mutta ranka on silloin jo kypsempi kuin 3-vuotiaalla. Lisäksi 4-vuotiaalla on - tai ainakin pitäisi olla - jo huomattavasti parempi lihaksisto rankaa tukemassa ja sen myös pitäisi osata käyttää lihaksiaan tehokkaammin.

Hevosen altistaminen urheilulle jo kasvuiässä on toki erittäin tärkeää, jotta hevonen kasvaa vahvaksi ja kestäväksi (Saastamoinen 2011). Itse en kuitenkaan usko, että liikunnan on pakko olla juuri 3-vuotiaana juuri ratsastusta.

Ruusa maaliskuussa 2015, jolloin ensimmäistä kertaa harjoiteltiin ohjeiden vastaanottamista ratsastajalta. Nöyrästi ja huolellisesti kuuntelee hän. (Onneksi istuntani on tuosta sentään vähän tokeentunut!)

Pitää myös ottaa huomioon yksilölliset erot. Albert on vielä aivan onneton ruipelo, aivan varsan näköinenkin. Ei sillä ole selkärankansa ympärillä lihaksia, joilla kannatella ratsastajan painoa.

Jos menisin nyt Albertin selkään, paino rasittaisi siis suoraan sen selkärankaa. Rankansa suojelemiseksi varsa todennäköisesti jännittäisi selkäänsä niin kovasti kuin pystyisi - ja oppisi siinä juuri sellaisen selänkäyttötavan, jota ei ratsulle haluta (Bennett). En menisi näin lihaksettoman aikuisenkaan selkään jumppaamatta sitä ensin maastakäsin.

Ruusalla oli muuten aivan sama hoikistumisvaihe tässä iässä. Ruusa oli 3-vuotiaana vielä niin rimpula, että en uskonut sen koskaan jaksavan kantaa minua. Rimpula se toki oli vielä vuotta myöhemminkin, mutta sentään jo vähän vahvemman oloinen.

Todistusaineistoa, että on Albertin kanssa jotain tehtykin. Itse en vielä pysty sitä tällä lailla ilman apukäsiä ohjastamaan.

Kuten jo mainitsin, minusta on tärkeää ennen ratsastusta ajaa tai muuten jumpata ponille selkälihaksia ja opettaa oikeaa liikkumistapaa.

Albert on siis aika hyvä esimerkki siitä, miten en haluaisi toimia, paitsi että onhan se metsäjuoksenteluilla saanut liikuntaa. Koulutuksellisestihan se oli tarkoitus opettaa ajolle 2-vuotiaana. Homma kuitenkin vain jäi, koska se vain jäi. Yllättävän nopeasti aika tosiaan kului - ja yllättävän vaikeaa on löytää kokopäivätyön ohella aikaa kahdelle ponille sekä koiralle.

Nythän tilanne on onneksi jo vähän muuttunut: Albertin ajo-opetusta on aloiteltu jo viime vuoden puolella ja nyt olen pitkähkön tauon jälkeen viimein aloitellut uudelleen.

En tiedä, päästäänkö Albertin kanssa koskaan kärryhommiin (siinä kohtaa katkesi Ruusankin ajo-opetus), mutta jotain ajohommia ehditään treenata ainakin puoli vuotta ennen kuin alan miettiä ratsastusta. Tosin tällä tahdilla voi olla, että on syksy ennen kuin pääsemme varsinaiseen treeniin. Laidunkausi kuitenkin jo kolkuttelee ihan ovella ja Albertin kanssa en pysty etenemään yhtä nopeasti kuin Ruusan (eikä senkään kanssa ole varsinaisesti kiirehditty).

Ajaminen olisi hyvä juttu ennen ratsutusta paitsi fyysiseltä kantilta, myös siksi, että ajetun hevosen opettaminen ratsuksi ei ole temppu eikä mikään. Päätösvaltakeskustelut on jo käyty ja muutenkin opittu olemaan. Ei Ruusakaan aikoinaan ihmetellyt, kun ihmisen pyyntöjen saapumissuunta siirtyi takaa ylös. Kun on tehty töitä yhdessä, ei ole niin väliä, missä vaiheessa työ muuttuu ratsastukseksi.  

Lempparikuvani Ruusan ohjasajosta. Ohjasajossa on mahdollista opettaa oikea liikkumistapa ennen kuin lisää ratsastajan painon. Tässä poni on tosin "jo" 4-vuotias eli sillä on jo ratsastettukin. (Nykyisin käytän tuon juoksutusvyön alla lampaankarvaromaania, koska halpisvyössä ei ole selkärangantilaa.)

Sitten kun Albertilla aletaan ratsastaa, se tapahtunee aluksi etupäässä maastossa, koska tykkään sellaisesta ratsutustyylistä. Varsinkin metsäpoluilla hevonen ihan luonnostaan hakee itse tasapainoaan, kehittää oikeita lihaksia ja mikä tärkeintä, alkaa pitää ratsastusta kivana juttuna. Kun nämä ovat kunnossa, on helpompi esitellä ponnylle koulukiemuroita.

Lue myös: Sisäänratsastuksen tärkeys eli kurssiantia (Anna Kärkkäisen erinomaiset opit ponien sisäänratsastukseen)

Vaikka suunnitelma on, että Albert alkaa kanniskella ratsastajaa vasta joskus aikaisintaan ensi vuoden alussa ja silloinkin alkuun lähinnä maastossa, en pidä mahdottomana sen ehtimistä jopa 4-vuotiaiden Laatuponikisaan. Tämä tietenkin edellyttäisi minua osaavamman kuskin tekemää valmistelua (ja saman kuskin suorittamaa esiintymistä, koska en todellakaan lähde nolaamaan itseäni ratsastamalla julkisella paikalla).

Mutta jos Albert ei 4-vuotiaana ole Laatuponikisassa niin ei siitä sen suurempaa vahinkoa synny. Siitä ei tarvitse tulla ikäluokkakisaajaa tai minkäänlaista kisaajaa, vaan ratsu, jonka kanssa on mukava tehdä mitä vain. Sepä ei olekaan ihan pieni tavoite!

Lähteet:
Deb Bennett, PhD: Timing and rate of skeletal maturation in horses (2008) 
Markku Saastamoinen: Varsasta hevoseksi - Nuoren hevosen liikunta ja ruokinta (2011)