Viime aikoina laitumen aitoja on saanut nostella paikoilleen vähän väliä. Aluksi syytin lankojen putoilusta peuroja, mutta viime aikoina olen alkanut pohtia, josko syyllinen löytyisikin aidan sisäpuolelta.
Pohdiskeluun johti se, että kerran siirtäessäni setähevosta päiväresidenssiinsä eräs musta tähtipää ei aikonut jäädä laitumelle vaan työntyi setähevosen ohi - ennen kuin ehdin saada portin auki. Noin vain puski langasta läpi, ilmeenkään värähtämättä. Jälkeensä jätti irronneita eristimiä ja roikkuvan langan.
Eräänä toisena iltana iltaheiniä Ruusalle annostellessani hämmennyin, sillä tarhan perukoilta löytyi ylimääräinen yksilö. Sama musta tähtipää! Murtojäljet nähtyäni helpotuin, että alin lanka oli säästynyt. Muuten olisi ollut yhdelle ruohotta elänelle väylä auki suoraan laitumelle! Sellaisen jälkeen ei enää olisikaan tarvinnut arvuutella, onko vai eikö ole, nimittäin kaviokuumetta.
 |
| Se osaa olla maailman raivostuttavin, mutta myös ihanin. Tässä otamme yhdessä sellaista ihanan eteeristä kuvaa, missä on ihmisen silmät kiinni ja onnellinen hymynkare huulilla, hevosen turpa lämpöä henkivässä kosketuksessa ihmisen naamaan. Siis jos ette tajunneet. (En siis ole tässä esim. kakalla.) |
Kolmas tilanne: olin jättänyt poikien tarhan portin alalangan roikkumaan ylälangasta ja kun saavuin paikalle puurolautasten kera, eräs musta tähtipää ei malttanut odottaa omaansa, vaan pokkana sukelsi portin alta!
Koska pakkopalautusvälineitä ei ollut käden ulottuvilla eikä vapaaehtoinen paluu Albertin mielestä tullut kyseeseen, alistuin houkuttelemaan sen aidan oikeammalle puolelle puurolla. Nyt oli kuitenkin se ongelma, että Albertin kulhoa kärkkyi vieressä korkea-arvoisempi upseeri, mutta en joutanut jäädä viralliseksi valvojaksi, koska Ruusalle olisi pitänyt saada sen kuppi ennen kuin psyllium muuttaisi sen sementiksi.
Nappasin siis Albertin kupin taas toiselle puolelle ja suljin perässäni portin alalankaa myöten. Mutta penteleen tähtipää sukelsi siitäkin ali! Tämä vaati jo hieman kyvykkyyttä, sillä alempi lanka on ehkä reilun puolen metrin päässä maanpinnasta ja Albertin vertikaalinen ulottuvuus on kuitenkin viime mittauksessa todettu noin 147-senttiseksi.
Nappasin siis Albertin kupin taas toiselle puolelle ja suljin perässäni portin alalankaa myöten. Mutta penteleen tähtipää sukelsi siitäkin ali! Tämä vaati jo hieman kyvykkyyttä, sillä alempi lanka on ehkä reilun puolen metrin päässä maanpinnasta ja Albertin vertikaalinen ulottuvuus on kuitenkin viime mittauksessa todettu noin 147-senttiseksi.
Kun menin kuppeineni karkuun Ruusan tarhaan, Albert sukelsi senkin portin alta.
Jotta iltapuurotus ei olisi mennyt vallan hippaleikiksi, jätin varsan silleensä syömään omaa annostaan. Toimituksen valmistuttua talutin vastaanhangoittelevan lapsen takaisin omaan kortteeriinsa otsatukasta vetämällä. Tämä ärsytti Albertia niin, että se yritti purra kättäni, mikä on meillä kukkahatusta huolimatta voimakkaasti sanktioitua toimintaa. Varsa tokeentui kevyellä ns. korvapuustilla. (Älkää huoliko, väkivalta oli tasoa näpäytys.)
 |
| Keväisessä arkistokuvassa näkyy porttilangan korkeus. Tästä hän siis nykyään osaa sukeltaa ali. |
Juu, omin silmin todistamissani tilanteissa sähkö ei ole ollut päällä. Luojan kiitos varsa on ainakin tähän asti kunnioittanut sähköä.
Eilen sitten kävin läpi jokaisen langan ja liitoksen. Ruuvasin ehkä 15 uutta eristintä, varmistin että lanka ei osunut puihin ja lisäsin alalangan kriittiseltä vaikuttaviin kohtiin. Siinä suhertaessani mietin, mitä kaikkea kivempaa voisin tälläkin ajalla tehdä, jos omistaisin vain yhden (käyttökuntoisen) ratsun täyshoitotallilla. Siinä oli aikaa miettiä, sillä tämä ei ollut ihan pieni puhde täyden palkkatyöpäivän päätteeksi. Ehti tulla nälkä ja nestehukka. Hämäräkin laskeutui. Poni jäi taas liikuttamatta. Työn lomassa Albert kuin näytöstyyliin puikahti lankojen välistä kohdasta, johon olin juuri lisännyt alalangan. Olisi ehkä naurattanut, jos ei olisi v-tuttanut niin paljon.
Kaikki tämä vaiva vain huomatakseni, että vaikka paimen naksuu, se ei välitä lankaan sähköä. Ilmankos.
Aamulla Albert löytyi Ruusan tarhasta. Äitiäkö sillä on ikävä? Tarhan eteen jättämäni heinäkassin vajuminen ja korsirehun päätyminen ympäriinsä vinkkasi, ettei tie väärään tarhaan välttämättä ollut ihan suora.
Albert on kyllä harrastuksessaan kehittynyt, sillä kaikki langat olivat siellä mihin olin ne illalla jättänyt. Vaikka on hieman pakko ihailla Albertin notkeutta, tällainen aita-akrobatia nyt ei hirveästi ilahduta. Itse asiassa se on yksi viimeisistä taidoista, joita olen toivonut omalle ponilleni.
Tallinpitäjä lupasi järjestää aitaan sähköt tavalla tai toisella. Minä lupasin tehdä Albertille sähkölangasta päähineen. Toivottavasti se vielä oppii olemaan.
Eilen sitten kävin läpi jokaisen langan ja liitoksen. Ruuvasin ehkä 15 uutta eristintä, varmistin että lanka ei osunut puihin ja lisäsin alalangan kriittiseltä vaikuttaviin kohtiin. Siinä suhertaessani mietin, mitä kaikkea kivempaa voisin tälläkin ajalla tehdä, jos omistaisin vain yhden (käyttökuntoisen) ratsun täyshoitotallilla. Siinä oli aikaa miettiä, sillä tämä ei ollut ihan pieni puhde täyden palkkatyöpäivän päätteeksi. Ehti tulla nälkä ja nestehukka. Hämäräkin laskeutui. Poni jäi taas liikuttamatta. Työn lomassa Albert kuin näytöstyyliin puikahti lankojen välistä kohdasta, johon olin juuri lisännyt alalangan. Olisi ehkä naurattanut, jos ei olisi v-tuttanut niin paljon.
Kaikki tämä vaiva vain huomatakseni, että vaikka paimen naksuu, se ei välitä lankaan sähköä. Ilmankos.
Aamulla Albert löytyi Ruusan tarhasta. Äitiäkö sillä on ikävä? Tarhan eteen jättämäni heinäkassin vajuminen ja korsirehun päätyminen ympäriinsä vinkkasi, ettei tie väärään tarhaan välttämättä ollut ihan suora.
Albert on kyllä harrastuksessaan kehittynyt, sillä kaikki langat olivat siellä mihin olin ne illalla jättänyt. Vaikka on hieman pakko ihailla Albertin notkeutta, tällainen aita-akrobatia nyt ei hirveästi ilahduta. Itse asiassa se on yksi viimeisistä taidoista, joita olen toivonut omalle ponilleni.
Tallinpitäjä lupasi järjestää aitaan sähköt tavalla tai toisella. Minä lupasin tehdä Albertille sähkölangasta päähineen. Toivottavasti se vielä oppii olemaan.
Ilmeisesti sanonta "yksivuotiaana rumin, kaksivuotiaana kamalin" ei ole aivan tuulesta temmattu. Tosin Albert on minusta nyt myös rumimmillaan tähän asti. Tosin ei se ole minun silmääni varsinaisesti ruma kyllä vieläkään, vaikka selkeästi tiedostankin sen rakenteen ongelmakohdat.
Aidan ali sukeltamisen Albert lienee kopioinut alun perin ihmisiltä, jotka eivät viitsi joka tarhavierailua varten avata koko porttia. Eli meiltä kaikilta.
Pirullisen hyvä mallioppija tämä Albert. Esimerkiksi viimeviikkoisella kiropraktikon käynnillä Albert tarkkaili äitinsä reaktioita hoitoon ja osasi sitten omalla vuorollaan esimerkiksi horjuttaa hoitajan koroketta tismalleen samalla jalkatekniikalla. Myös ruokakupin varastamisen kavereilta Albert on oppinut äidiltä.
Ei voi kuin toivoa, että mallioppiminen ei toimi päinvastaiseen suuntaan.
Ei voi kuin toivoa, että mallioppiminen ei toimi päinvastaiseen suuntaan.
Onneksi elämä Albertin kanssa nyt ei ole ihan pelkkää kamaluutta. Muistatteko sen epäluuloisen varsan, jota pari vuotta sitten epätoivoisesti kesyttelin?
No, nyt olen ruvennut saamaan kuvallisia todisteita vieraista ihmisistä halimassa varsani päätä, ja varsa on siinä ihan messissä, silmätkin onnellisesti ummessa (tyylikkäämmin kuin minulla avauskuvassa). Nämä vieraat ovat siis tallikaverini kavereita, eivät mitään satunnaisia poninhalaajia.
Toki myös itse kaulailen varsani kanssa vähintään päivittäin, kuten näistä kuvistakin voi päätellä.
Myös mainittu kiropraktikon käsittely onnistui yli odotusten. Vain kaularangan käsittely toiseen suuntaan herätti varsassa halun runtata uusi ihmistuttavuus seinään. Siirsimme toimituksen ulos ja sitkeän jumppaamisen tuloksena ranka kuulemma avautui. Kiropraktikko kiitti Albertia ikäänsä nähden hyvin toimivaksi. Että kai tämä kamaluus on suhteellista.
Myös mainittu kiropraktikon käsittely onnistui yli odotusten. Vain kaularangan käsittely toiseen suuntaan herätti varsassa halun runtata uusi ihmistuttavuus seinään. Siirsimme toimituksen ulos ja sitkeän jumppaamisen tuloksena ranka kuulemma avautui. Kiropraktikko kiitti Albertia ikäänsä nähden hyvin toimivaksi. Että kai tämä kamaluus on suhteellista.
Ainakin kesytystavoite voitaneen kuitata menestyksekkäästi saavutetuksi. Seuraava kehitystehtävä on tuoda jonkinlaista kuria ja järjestystä junttipullan toimintaan. Aloitan niistä sähkölankasarvista.
Apua! Jos on omistajan painajainen, niin kyllä on varmasti myös tallinpitäjän. Meillä on omat *kopkop* hyvin aidoissa pysyviä, mutta Frodolla varsavuosina seurassa ollut roki ja viime kesäinen laidunkaveri keksivät yht'äkkiä aidoista pujahtelun ja saivat menolipun tontilta persuksiin samantien. Niin nopeasti tarttuva tapa. Meillä alin lanka kulki 15cm korkeudessa ja silti matalakaulaunen kaveri vain sukelsi ali, eikä auttanut mikään sähkösarvi riimuissa. Toivottavasti Albert olisi sen verran herkkänahkainen, että yhdestä kunnon napsusta lopettaisi tyystin.
VastaaPoistaTämä on kyllä vaarallinen tapa, joka pitäisi saada kitkettyä alkuunsa. On Albert aiemminkin jonkun kerran luikahtanut satunnaisesti, mutta nyt sille on kehittynyt tästä ihan harrastus. Aikaisemmin jos se on näyttänyt merkkejä aidan kunnioituksen puutteesta, on auttanut kun se on saanut kunnon tällit aidasta. Toivottavasti nytkin.
PoistaTuo kuulostaa kyllä jo aikamoisen taitavalta, että 15 cm korkuisesta aidasta menee ali!
No voihan Albertia!
VastaaPoistaAitojen korjailu on kyllä niin syvältä. Viime talvena sain itse harrastaa sitä lajia päivittäin, mutta nyt kesällä porukka on onneksi pysynyt aidoissa. Talvella yllätin meidän Kamu-veijarin joskus jopa pitelemässä aitalankaa suussaan..! Ja Kamu on nyt yksivuotias, joten mitä onkaan kaksivuotiaana odotettavissa..?
Sähköjen testaamiseen suosittelen aitatesteriä. Pelkkä paimenen naksuminen tai valin vilkkuminen ei tosiaan todista mitään, se on täälläkim opittu kantapään kautta.
Paimenesta olikin maadoitusjohto katkennut, ihmekös tuo siis ettei sähkö kulkenut. Tosin myös aidoissa oli hämminkiä, koskapa Albert edelleen tuli ja meni tarhojen välillä miten tykkäsi.
PoistaEilen siis meni jo toinen ilta peräkkäin aitahommissa, ja vielä jäi laitumen osa laittamatta. Laitettiin tallinpitäjän kanssa tarhan ympäri sellaista 5 mm paksuista köyttä ihan uusi lanka keskelle aitaa ja sähkö kiinni vain siihen. Testattiin vielä testerillä, että sähkö tosiaan kulkee koko aidan läpi. Ja nyt siinä kulkee kyllä sellainen virta, että jos siitä pujahtaa niin alkaa olla keinot käytetty. Itse sain virran voimakkuudesta vahingossa maistiaiset, joten kokemuksesta sanon että nyt ainakin tuntuu.
Ou nou, toivottavasti kunnon tälli saisi nuoren miehen pysymään langoista erossa! Kuten jo ylempänäkin mainittu, ei ole kivaa niin hevosenomistajalle kuin tallinpitäjällekään, kun saa olla sydän syrjällään kaikki pelkäämässä, että koskahan mahtaa karkureissu viedä jonnekin pidemmälle ja ottaakohan kaveritkin mukaansa jne.
VastaaPoistaMutta se on aina jännä juttu, miten hevoset voi olla maailman notkeimpia halutessaan, mutta esimerkiksi ratsastaessa samat hevoset on yhtä notkeita kuin rautakanget :D
Toivotaan, että kunnon virta kitkee tavan! Nyt on ainakin sellaiset aidat, että ilman tälliä ei siitä pääse pujahtamaan.
PoistaTapa on todellakin vaarallinen. Eniten pelkään juuri sitä, että vie muut mukanaan. Tai eniten pelkään, että Ruusa pääsee Albertin takia laitumelle, kun ei nyt ole ollut ollenkaan. En usko, että lähtisivät kovin kauas, mutta eihän sitä koskaan tiedä. En minä halua että Albertkaan toikkaroi ihan missä sitä sattuu huvittamaan. Pitempi reissu esimerkiksi viljapellolle voisi olla kohtalokas.
Lisäksi aiturille on todella vaikea saada tallipaikkaa! Nykyiseltä tallilta ei potkaista tällaisesta pihalle, mutta tuskinpa nyt pystymme Albertin koko elämää samassa paikassa olemaan.
Voi ei, tuo on kyllä vihoviimeinen taito oppia! Poni tullessaan tuota harrasti, ei koskaan aiemmin kuulemma ole aidoista tullut. Laitettiin lopulta kaksi lisalankaa alas ja lainattiin toinen paimen ihan vain niitä varten, ponille viikset riimuun ja kummasti loppui.... Nykyään pysyy aidoissa, oli sähkötä tai ei, ainakin jos joku on pihassa. Onneksi karkaili vain pihaan, joka sekin on aidattu, pää paalissa löytyi joka kerta.
VastaaPoistaToivottavasti alkaa nyt pysymään langoissa kun sähköt kiertää, kaikkea hyvää teille!
Terveisin,
Halla
Kiva kuulla positiivisia kokemuksia, että tällainen on saatu kuriin. Albert otti tämän karkailun tavaksi asti päivissä, nopeasti se oppii kun on tarpeeksi kivaa päästä kulkemaan miten huvittaa. Se on sen verran röyhkeä, että on mennyt useasti ihan silmieni allakin aidoista, joten olen päässyt seuraamaan sen tekniikkaa ja säätänyt nyt aitoja sen mukaan.
PoistaJokainen ilta on mennyt näissä hommissa ja vieläkään en ole saanut sähköjä kiertämään laitumella. Pienimmässä tarhassa on jo kahdessa alimmassa langassa sähkö, joten Albert joutuu nyt olemaan siinä. Se ei tarvitse enää yhtään harjoitusta aituroinnissa!