Tervetuloa takaisin arkeen

Poniaddikti täällä hei! Olin viime viikon reissussa ja vaikka oli kivaa niin viikossa ehti jo tulla poneja ikävä.

Palasin sunnuntaina, ja heti (tai no, torkkujen jälkeen) tietysti tallille.

En ehtinyt olla tallilla kauankaan ennen kuin hokasin, että Albertin jo terveeksi todettu jalka oli turvonnut takaisin kaatumisen jälkeisiin mittoihin. Eikä tässä vielä kaikki. Myös vieruskintussa oli ulkosääressä hokinraapaisulta näyttävä haava ja sen ympärillä noin kämmenen kokoinen lämmin turvotus. Vaikutti siltä, että jalkaan oli osunut potku.

Että eipä muuta kuin tervetuloa takaisin poniarkeen!

Kylmäsin toki molemmat jalat ja palasin tilanteen äärelle maanantaina iltapäivällä. Alkuperäinen vammakinttu oli entisellään, mutta vasurin turvotus oli levinnyt. Pullotuksen laadusta oli tulkittavissa, että siinä oli kehkeytymässä imppari.

Tällä lailla kylmätään. Haavan toki suojaan ennen kuin laitan kylmäyspatjan.
Pinteleiden alla on siis ihan sellaiset apteekeissa myytävät ihmisten kylmäyspatjat,
jotka ovat Ruusan jalkoihin sopivat mutta Albertille koko jalkaan vähän lyhyet.

Tällaisia tässä on sitten hoideltu. Ehkä-impparia on pariin otteeseen haudottu betadinehauteella ja molempia jalkoja kylmätty. Lisäksi keskiviikkona kävi taas laserhoitaja. Pitäisi varmaan ruveta kyselemään häneltä kanta-asiakaskorttia.

Albert on kyllä ilmoittanut, että vasuria olisi parempi olla ihmisen käpälöimättä. Tulkitsen, että jalka on kipeä. Toki jokainen vastaavasta itse kärsinyt voi itsekin samaistua tilanteeseen. Kun turvotus kuumottelee ja kiristää ihoa, ei se kovin miellyttävältä tunnu.

Tiedän, että moni ei näitä varsojen kolhuja paljon noteeraakaan ja onhan se totta, että niitä väistämättä tulee ja menee. Minä kuitenkin kuulun siihen kansanosaan, joka välinpitämättömyyttä yrittäessään herää aamuyöllä miettimään, että mitä jos se onkin rikki.

Joten mikäs siinä muu auttoi kun ottaa jälleen puhelinyhteys eläinlääketieteen ammattilaiseen. Ihme kyllä jalan ennen reissua terveeksi todenneelta eläinlääkäriltä heltisi vallan röntgenaika jo torstaille, enkä minä muuta aikaa olisi varannutkaan.

Johan se päätökseni säästää tänä vuonna eläinlääkärikuluissa pitikin peräti pari kuukautta! Perikatoon vie omaponiharrastus. En voi suositella oman ponin tahi hevosen ostoa kenellekään, etenkään neuroottisille tädeille - ainakaan, jos rahavaroilla on rajansa. Yritän lohduttaa itseäni sillä, että tapaturmaisten vammojen hoidosta jokunen ropo kiertää vakuutuksen kautta myös takaisin omaan pussiin.

Paksumman jalan turvotus oli eläinlääkärin mielestä selvästikin haavaperäistä. Koska vamma kuitenkin vaikuttaa potkulta ja turvotusta on myös puikkoluun kohdalla, sekin kinttu altistettiin säteilylle. Ei pari lisäkuvaa laskua merkittävästi lisää, kun laite on jo esillä.

Röntgensäteet paljastivat onneksi ihan lohdullisen näyn. Kaikki luut olivat molemmissa jaloissa ehjiä! Alkuperäisessä vammajalassa näkyi kuitenkin pieni luukalvon turvotus. Patin uusi ärhäköityminen selittynee ihan uudella kolahduksella, joka mitä todennäköisimmin on tullut Albertin omasta vasurista.

Kuvassa luukalvon ärsytys.

Toisessa jalassa näkyi vain pehmytkudosturvotusta. On eläinlääkärin mukaan periaatteessa mahdollista, että siihenkin tulee jälkijunassa luukalvoreaktio, mutta voi olla tulemattakin. Todennäköisimmin turvotus on tosiaankin haavaperäistä eli impparityyppistä.

Eläinlääkäri vakuutti vammojen parantuvan itsekseen eivätkä ne kuulemma aseta rajoituksia normaalille varsanelämälle. Mitä nyt haava vaatii jonkinlaisia puhdistustoimenpiteitä, vaikka se onkin jo aika lailla ummessa.

Hyvistä uutisista huolimatta olen yhä epäluuloinen. Vasemman takajalan paksuus on sen verran laajalle levinnyttä, ettei siitä pysty sanomaan, mistä turvotus alkaa ja mihin päättyy. Takaraivossa kolkuttaa pieni ääni, että mitä jos haavaturvotuksen alla piileskeleekin vaikka hankosidevamma.

Hankkarivamma tai vastaava lienee aika epätodennäköinen. Silti otan varman päälle ja pidän Albertin vain Ruusan kanssa siihen asti, että pullotus on poissa. Myös kylmään molempia takasia joka päivä ynnä huuhtelen ja haavaspreijalen haavaa. Ei vara venettä kaada ynnä muita osuvia suomalaisia sananlaskuja. Sen verran sentään laiskottelen, että en ramppaa monta kertaa päivässä kylmäämässä.

P.S. Mitä omaan vammautumiseeni tulee, häntäluu ei ole vieläkään parantunut niin merkittävästi, että pystyisin istumaan normaalisti edes sohvalla. Joten myös ratsastus on ollut edelleen pannassa. Ruusallakaan ei ole ratsastettu moneen kuukauteen. Tänään tilanteeseen tulee kuitenkin Ruusan osalta muutos, sillä ponille tulee aito lapsiratsastaja! Jännää!