tiistai 6. marraskuuta 2018

Puoli pistettä vaille ykkösen tamma - ravipisteet silti kirvelevät

Vaikka edellisestä julkaisusta voisi muuta päätellä, ihan koko syksy ei sentään ole ollut pelkkää sairauskertomusta. Ruusa-poni esimerkiksi pyörähteli 1. lokakuuta Hippoksen tuomarien edessä.

Ponini heikkoudet hyvin tietäen en yllättynyt sinisestä ruusukkeesta. Mutta se ehkä vähän yllätti, että kauttaaltaan ponneton esitys jätti ponin ykköspalkinnosta vain puolen pisteen päähän!

Puoli pistettä jäi uupumaan yleisvaikutelmasta, josta tuli 7,5. Se olikin ainoa arvosana, josta olin tuomareiden kanssa vähän eri mieltä. Mutta vain vähän, sillä Ruusalla on selviä heikkouksia rakenteessaan ja se liikkui näyttelyssä niin huonosti, että palasin sieltä alun perin aika murtuneella mielellä.

Ihan komean ruusukkeen sai poni. Se oli jo näyttelyssä inasen paksu, mutta tilanne on sittemmin merkittävästi pahentunut. Kuvat Satu Pitkänen

Syy murtuneeseen mielentilaan oli ponin ravi, josta tuli seiska. Tämä kirvelee, vaikka poni ei ole koskaan saanut Hippokselta yli 7,5:tä. Se kirvelee, koska mielestäni Ruusa ravaa parhaimmillaan kasin edestä. Tai ainakin on ennen ravannut. Enkä ole sitä edes itse kuvitellut, koskapa muutkin ovat ponin vetävää askelta ihailleet.

Nytkin Ruusa esitti vapaana muutaman sellaisen askeleen, että ehdin ajatella jes, nyt lähtee. Mutta ei sitten lähtenyt. Ne muutamat hyvät askeleetkin Ruusa esitti jossain sellaisessa kulmassa tuomareihin nähden, että nämä eivät niitä päässeet sivustapäin todistamaan. Heidän näkemänsä ravi oli ponitikitystä, jota en itsekään olisi seiskaa paremmalla arvosanalla palkinnut.

Kokenut tuomarikaksikko arvioi ravin sentään "tahdikkaaksi" eli epäpuhdasta se ei ole.

Poniravia pötkis pötkis.


Savijärven maneesissa näkemäni perusteella herää kuitenkin kysymys, olenko kengitysmuutoksen jälkeen vain ns. nähnyt, mitä olen halunnut nähdä.

Rupesin myös taas miettimään, miten tästä eteenpäin. A) Päättelen, että poni on kipeä, ja panen monttuun B) kysyn vielä muiden eläinlääkärien näkemyksiä C) hyväksyn, että näin Ruusa nyt vaan nykyään liikkuu, ja elän asian kanssa D) joku muu, mikä. (Viimeaikaisten tapahtumien vuoksi olen taipuvainen ajattelemaan, että ensin C ja jos ponin liikkumishaluttomuus jatkuu niin A.)

Käynti oli ihan ok, mutta kuvasta huomaa, että alleastunta ei ole ihan sitä, mitä poni parhaimmillaan esittää

Muut askellajit menivät ravia paremmin, vaikka niistäkin jäi paras terä puuttumaan. Molemmista tuli arvosanaksi kasi. Olen kasiin oikein tyytyväinen, sillä sitä parempia numeroita saadakseen pitää olla jo poikkeuksellisen näyttävä.

Mietin, olisiko Ruusa esittänyt paremmat askellajit, jos olisin sen ratsastanut tai ohjasajanut. Mielestäni ravi on kotioloissa ollut ratsastettuna usein parempaa kuin maastakäsin, mikä näkyy myös ratsastuskuvissa. Toisaalta tämä pohdinta on turhaa, koska poni oli jo kehässä niin uupunut, että ei se olisi enää jaksanut käyttökoetta.

Jos poni jää henkiin ja pääsemme vähän treenin makuun, saatamme käydä vielä jossain vaiheessa yrittämässä pisteiden nostoa. Nyt tiesin jo etukäteen, että pisteet eivät välttämättä ole sellaiset, mitä Ruusa parhaimmillaan voisi saada. Halusin kuitenkin hoitaa jalostusarvostelun pois alta siltä varalta, että tilaisuutta ei myöhemmin tule.


Tällä kertaa ponin esitys oli alusta loppuun ponneton. Poltti kai energiansa verryttelypöllöilyyn, kuinkas muutenkaan. 

Ruusa oli aivan rauhallinen ja kiltti siihen asti, kun tiellä tuli vastaan mies, joka talutti kahta hevosta laitumelle. Tämä oli Ruusasta käsittämättömän kuohuttava näky, jolle se jaksoi puhista seuraavan noin vartin.

Olisi voinut tulla edes vähän paremmat ravipisteet, jos poni olisi sillä hetkellä päässyt maneesiin vapaaksi. Toki tamma esitteli siinä myös erilaisia koikkaloikkailuita ja kahden metrin laukkaympyröitä taluttimen päässä. Tältä osin oli onni, ettei ollut kovin monta silmäparia todistamassa. 

Kaipaan niin niitä aikoja, kun kehään juostessa poni tuntui kasvavan senttejä ja se venytti askeltaan kuin kertoen yleisölle, että minuahan te tulitte katsomaan. Sen ponin tilalla on nyt kiltti Ruusa, joka kyllä tekee, mitä siltä odotetaan, mutta vailla omaa innostusta. Jos ei into palaa niin taitaa olla Ruusan aika jäädä näyttelyeläkkeelle. 

Hippos-näyttelyura on ponilla kyllä edennyt tasaisesti: joka kerta on napsahtanut kakkonen.

Tällä kertaa harmitti lähinnä tuo ravi. Ainoa arvostelukohta, josta Ruusa mielestäni olisi ehkä ansainnut paremman arvosanan, oli tosiaan se yleisvaikutelma. Yleisvaikutelmapiste on kuitenkin käsittääkseni rakennettu järjestelmään juuri siksi, ettei tarvitsisi antaa ykköstä ponille, jota tuomarit eivät hyvästä kokonaispistemäärästä huolimatta pidä ykkösen arvoisena.

Ihan hienossa kunnossa se on (tai oli) joutoponiksi.

Arvostelussa ei sinänsä ollut minulle muuta yllätystä kuin yksi iloinen: jaloissa riittävä luusto! Minä kun olen aina manannut ponini hentoja kinttuja. Mutta eivät ne kyllä enää viime aikoina ole omaankaan silmään pahasti tökänneet. Luulin, että olen vain tottunut, mutta ehkä jalat ovatkin paksuuntuneet. Supistuneita sääriäkään ei mainittu.

Lopuksi vielä koko arvostelu:

Tammalla on hyvä rotu- ja tammaleima. Se on ryhdikäs. Sillä on erittäin ilmeikäs pää ja pitkä, hyvin liittyvä kaula. Hieman taipumusta alakaulaan. Ylälinja on melko sopusuhtainen. Suora lanne. Lapa on pitkä. Hyvä säkä. Rungossa on hyvä syvyys. Lautanen lihaksikas, mutta lyhyt ja luisu. Pitkä reisi. Jaloissa on riittävä luusto. Molemmat etujalat ovat hajavarpaiset. Takajalkojen liikkeet ovat melko suorat. Käynti on tahdikasta, saisi olla irtonaisempaa ja lennokkaampaa. Laukka on tasapainoista ja rytmikästä. Hyvän tyyppinen tamma, jonka raviliikkeet saisivat olla lennokkaammat. Kavioissa on korkeat kannat ja ne ovat varpaalta pitkät (etukavioissa pohjalliset).


Tässä näkyy hyvin Ruusan ei kiinnosta -asenne, joka leimasi näyttelypäivää. Tai siis aamua, sillä lähdimme kotimatkalle jo kymmenen aikaan!


Tyyppi 8,5 Pää ja kaula 8,0 Ylälinja 8,0 Etuosa 8,0 Takaosa 7,5 Etujalat ja liikkeiden säännöllisyys 7,0 Takajalat ja liikkeiden säännöllisyys 7,0 Käyntiliikkeet 8,0 Raviliikkeet 7,0 Laukka 8,0 Yleisvaikutelma 7,5 Kaviot 7,0

Pisteet olivat kakkosen tammaksi erittäin hyvät. Kakkoseen nimittäin vaaditaan tyypistä ja yleisvaikutelmasta molemmista vähintään 7, toisesta vähintään 7,5, eikä mikään arvostelukohta saa olla alle 5.

Ykkösen saa, jos tyypistä ja yleisvaikutelmasta tulee kummastakin vähintään 8 ja toisesta vähintään 8,5 eikä mikään arvostelukohta ole alle 6. Ruusahan täytti näistä kirkkaasti kaikki muut vaatimukset paitsi sen yleisvaikutelman puolikkaan pisteen osalta.

Pistekeskiarvo ei vaikuta tammojen palkintoon. Oria sen sijaan ei palkita, jos pisteiden keskiarvo jää alle 7,4:n. Saamillaan pisteillä Ruusa olisi orinakin selvästi ansainnut palkintonsa, sillä sen pisteiden keskiarvo on 7,625. Ei hullumpaa!

Lopuksi vielä strategiset mitat:

Säkäkorkeus: 135,0 cm; Lautaskorkeus 135,5 cm; Rinnanympärys 162,0 cm; Etusäären ympärys 16,5 cm

Tuomareina näyttelyssä olivat Tuula Pyöriä ja Kirsi Lehtonen.

P.S. Kaikki kuvat on ottanut Satu Pitkänen. Suurkiitos niistä! 

8 kommenttia:

  1. Harmillista tuo ponnettomuus, mutta hienostihan tuo meni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyyhän noihin pisteisiin ihan tyytyväinen olla. Tuskinpa olisivat vinokintulle antaneet ykköstä, vaikka olisi esittänyt kunnon ravia.

      Poista
  2. Mietin voiko "ponnettomuus" tulla vatsahaavasta? Kun hevosellani on ollut vatsaongelmia; vatsahaavaa tai hiekkaa, näkyy se heti ponnettomuutena sekä lievänä puuskutuksena.

    Toivon teille pelkkää hyvää, saisi jo tähdet asettua toiseen asentoon. Sinulla on upeat ponit, molemmat, voimia ja onnea matkaan. Yritä muistaa, että harvat unelmat on kovin halpoja. Loppujen lopuksi on ehkä kuitenkin tärkeintä että niitä on. Siis poneja. Eikun unelmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt ihan samaa. Poni on ollut haluton jo pitempään.

      Mutta toisaalta jos Ruusan mahahaava olisi ollut jo tuolloin niin en tiedä, miten se sitten pärjää elämässä. Näyttelypäivänä ei ollut vielä näitä poikkeusolosuhteita, joiden kuvittelisin aiheuttaneen mahahaavan. En tiedä, miten vielä voisin parantaa Ruusan normaaleita olosuhteita, kun sen elämä on normaalisti aika leppoisaa, se saa heinää 3 tunnin välein, saa heinää aina ennen liikutusta, ei saa väkirehuja, asuu isossa pihatollisessa metsätarhassa suhteellisen sopuisassa laumassa, sillä on koko ajan vettä saavissa jne. Tämän parempia oloja en sille vain pysty järjestämään.

      Täytyy toivoa, että alkaisi kohta jo aurinko paistaa tähän risukasaan. Kallistahan kahden ponin elättäminen on joka tapauksessa, mutta tällaisiin isoihin eläinlääkärilaskuihin ei vaan ole enää varaa.

      Poista
  3. Kaunis Ruusa on!! Toivon parempia aikoja teille,kyllä te vielä nousette.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja toivotaan, että joskus tulisi niitä parempiakin aikoja. Alan menettää Ruusan kohdalla uskon sellaiseen mahdollisuuteen.

      Poista
  4. Oikein komea pisterivi komealle tammalle!
    Edellisen kirjoitukseen en osannut asetella sanojani mitenkään, kun oli niin typertynyt ja voimaton olo. Miten kohtuutonta. Kun kaikkensa yrittää ja silti aina jotain... Se on vaan tosi väärin ja ymmärrän hyvin jos tsemppimieliala alkaa laskea. Järkyttävää on myös hoidattamisen kalleus - hatunnosto silti siitä että puhut talouspuolestakin. Minulle tässä kohtaa tuollaiset eläinlääkärikulut olisivat ylitsepääsemättömät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan nuo pisteet pääosin aika hienot.

      Täytyy sanoa, että jos minulla olisi esim. asuntolaina, en olisi pystynyt viimeaikaisia laskuja maksamaan mitenkään. Nyt olen asuntosäästötiliä nipistänyt vähän väliä, mikä ahdistaa, koska sille tilille ei ole aikoihin tullut plusmerkkisiä tilitapahtumia.

      Mutta jos eläinlääkäri sanoo, että leikkauksella varsasta todennäköisesti tulee käyttöhevonen niin aika vaikea on siinä kohtaa sanoa, että ei ole varaa, pannaan monttuun. Tai kun tulee mahahaava, joka tuntuisi vahvasti liittyvän poikkeusolosuhteisiin.

      Mutta nyt rahahana on tosiaan Ruusan kohdalla pantu kiinni. Toki sitä vielä hoidatan normaaleilla rahamäärillä, mutta en enää halua kuluttaa siihen tonneja, kun siitä ei niilläkään saa normaalin käytön ponia.

      Poista