sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Terveiset konkurssin partaalta eli sairastuvalta

Terkkuja täältä ponitallin sairaustuvalta!

Kaikenlaista onkin ehtinyt tapahtua sitten viimenäkemän. Operoitujen kahden nivelen lisäksi olemme ehtineet parannella yhtä aivotärähdystä, kahta ähkyä ja nyttemmin mahahaavaa.

Tiesittekö, että ihminen voi saada aivotärähdyksen jopa ilman yhdenkään kavioeläimen läsnäoloa? Tarvitaan vain väsynyt ja kärttyinen olotila, kiire ja autonovi. No, onneksi itseaiheutettu täräys meni ohi muutaman päivän levolla.

Ennen sairastupailua. Kuvat: Hestafoto

Mainitut ähkyt ja mahahaava ovat toki olleet hevoseläimen ruoansulatuselimistössä. Mutta eivät itse toipilaan, vaan Ruusan. Ähkyt ovat tietenkin noudattaneet normaaleja hevosen sairastumisen lainalaisuuksia eli puhkesivat lauantai-iltana ja sunnuntaipäivänä, viikon välein.

Ähkyily on ollut hyvinkin lieväoireista, mutta koska se on saanut ponin johdonmukaisesti kieltäytymään niin raikkaasta hanavedestä kuin herkkumehuistakin, on tarvittu ammattiapua. Ensimmäisellä kerralla taivuin pyytämään Viikin päivystäjää paikalle kello 3 sunnuntaiaamulla. Voin kertoa, että tuli kipupiikille ja letkutukselle hintaa.

Seuraavalla kerralla sinnittelin ponin kanssa maanantaiaamuun. Tie vei klinikalle heti sen jälkeen, kun tallinpitäjän mies oli saanut vaihdettua renkaani. Sattui nimittäin olemaan täällä etelässä yhden päivän talvi juuri menneenä maanantaina.

Klinikkatutkimusten lomassa paiskin samaan aikaan töitä - kahden tunnin yöunilla. Ei ollut hirveän kiva kokemus. Mutta onni on etänä onnistuva ja muutenkin joustava työ! Kun aamulla ilmoitin, että lähden viemään ponia klinikalle, kaikki olivat vaan että okei, järjestelläänpä työt vähän uudelleen.

Kuva: Hestafoto
Ensimmäiset klinikkatutkimukset eivät paljastaneet mitään erityistä: verikokeet ok, edes hiekkakeräymä ei ollut mainittava.

Poni jäi kuitenkin kaupunkilomalle yhdeksi yöksi ja seuraavana päivänä maha tähystettiin.  Silloin paljastui karu totuus, eli se mahahaava. Oli kuulemma tuoreen oloinen. (Olipa hyvä, että silloin pari vuotta sitten kiukuspäissäni irtisanoin ponin hoitokuluvakuutuksen. Mahahaavaa se ei tietysti olisi korvannut, mutta ähkyhoidot kyllä.)

Luottokorttia vinguttaessani vannoin, että tämä on Ruusan viimeinen iso eläinlääkärilasku.

Viime kuun eläinlääkärilaskut ylittivät nimittäin kipurajan aika komealla ilmavaralla: loppusumma kohosi noin 5 000 euroon! Vakuutuksesta saan takaisin sellaiset nolla euroa. Toisin sanoen Ruusaa koskevan päätöksen on parempi pitää ennen kuin teen henkilökohtaisen konkurssin.

Perus-tallilook, tällaisissa hepeneissähän aina ponejani taluttelen. Kuva: Hestafoto



Mahahaava yllätti, vaikka olin toki huomannut, ettei Ruusa ole ollut seuralaisena onnellinen. Seuraneidin tehtävä on langennut pääasiallisesti Ruusalle, koska tuuraajina vierailleiden laumatoverien päät eivät ole kestäneet tehtävää sen paremmin.

Omakin stressitasoni on huidellut sellaisissa sfääreissä, että olen ollut varsin ikävää seuraa niin eläimille kuin ihmisillekin. Tällä menolla mahahaavaa joudutaan lääkitsemään myös ponitädin sisuksista.

Vielä pitäisi muutama viikko sinnitellä.

Kuva: Hestafoto

Albertilla on siis ollut oma pikkutarha, jonka vieressä on ollut toinen, vähän isompi pikkutarha seuralaiselle. Eilen suurensin seuralaistarhaa, mikä herätti Ruusassa akuutin kirmailun tarpeen. Meni hetki ennen kuin sain tästä vaikutteita ottaneen toipilaan hillittyä.

Mutta vaikka tarha on suurentunut, Ruusan juomasaavin pinta on pysynyt koskemattomana pari päivää. Akuutilta tilanteelta on pelastanut vain se, että poni ryystää kuitenkin aamuin illoin tarjoilemani greenlinemehut. Heinääkin Ruusa on syönyt vähän närkkimällä.

Tänään kuitenkin ehkä keksimme ratkaisun: lykkäsimme koko konkkaronkan vastikään suurennettuun seuralaistarhaan. Tuoreeltaan tilanne näytti siltä, että setäponi ja Ruusa tekevät  kahdestaan ponijuttuja ja setähevonen syö sillä aikaa heinät. Eli varsin normaalia toimintaa.

Kuva: Hestafoto

Ainoa, jonka pää on kestänyt pikkuyksiössä seisomista, vaikuttaa olevan Albert.

Se on muutenkin voinut kohtalaisen hyvin. (Edit. Eli ruoka maistuu niin kuin, noh, teinipojalle, vettä kuluu ja kakkaa tulee kuin isoltakin hevoselta.) 

Terkkuja sairastuvalta -sarjamme viime jaksossa vaivannut kuume meni ohi eikä verikokeessakaan näkynyt huolenaiheita. Vuohisten tikit on pari viikkoa sitten poistettu ja ensimmäinen kolmesta IRAP-hoidostakin on jo naapurin hevosklinikalla pistetty.

On ollut onni, että irtopalaleikkauksesta toipuu ruuna eikä ori. Ruuna-Albert on nimittäin onnistunut itsehillinnässä huomattavasti paremmin kuin ori-Albert.

Yhtään ei saisi vielä riekkua. En kuitenkaan tiedä, onko ylipäätään mahdollista, että 1,5-vuotias varsa ei kuukauden seisomisen jälkeen yhtään kekkuloisi. Ja Albert on kekkuloinut välillä aika näyttävästi. Onneksi on toistaiseksi pysynyt käsissä, mistä lienee kiittäminen pitkälti naruriimua.

Jos joku ihmetteli, miksei tule postauksia, niin tässä syy. Kiirettä on pitänyt, kun olen kahdesti päivässä rampannut tallilla hoitamassa milloin mitäkin. Lasken päiviä.

P.S. Nämä kuvituksena olevat Albert-kuvat otettiin laitumella syyskuun lopussa, synttäriviikollani. Jos olisin tiennyt, millaisiin laskuihin kohta hukkuisin, olisin ehkä ottanut yhteyttä johonkin harrastajakuvaajaan enkä ammattilaiseen. Mutta ainakin tuli hommatua itselleni jonkinlainen 40-vuotislahja (kyllä, olen oikeasti keski-ikäinen). Ruusan kanssahan olen jo muutama vuosi sitten otattanut ammattilaiskuvia

18 kommenttia:

  1. Ai että mua alkaa oikein suututtamaan! Miksi yhdelle ihmiselle pitää kasaantua noin paljon :( En voi muuta kuin toivoa sulle voimia ja parempia (poni)aikoja.

    Todella hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä pskan määrä alkaa jo tuntua kohtuuttomalta. Tuntuu, että jokainen päätös johtaa katastrofiin, vaikka yritän aina miettiä kaikki ratkaisut tarkkaan niin, että ponit voisivat olosuhteisiin nähden mahdollisimman hyvin. Suo siellä, vetelä täällä.

      Ruusan kanssa alkaa vähitellen usko ja jaksaminen loppua, Albertin kohdalla vielä elätän toivetta paremmasta tulevaisuudesta.

      Poista
  2. Kuvat ovat ihania! Uutiset sitten jotain ihan muuta..onneksi on luottokortti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi on luottokortti, koska käyttötilillä ei tallivuokrien ja edellisten eläinlääkärikulujen jälkeen ollut yli tonnia rahaa.

      Vielä toistaiseksi on vähän sukanvarressakin, mutta ne rahat on oikeastaan säästetty sitä päivää varten, että on mahdollisuus ostaa oma koti. En halua kuluttaa kaikkia säästöjä eläinlääkärikuluihin, kun tällä menolla niitä ei missään vaiheessa kartu lisää.

      Poista
  3. Samaa sanon kuin edeltäjätkin, hienoja kuvia ja myös onnittelut!
    Mä toivon, että henkilöt, kenellä ei vielä ole omaa hevosta ja sellaisesta haaveilevat ja mahdollisesti vielä on sellaiset ruusunpunaiset lasit silmillä kaikesta, että he lukisivat myös näitä rehellisiä kertomuksia ja totuuksia siitä, miten kallista tämä harrastaminen oikeasti voi olla paikoin. Välttämättä sitä totuutta ei edes haluta kuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista!

      Itse asiassa aluksi mietin, viitsinkö edes kertoa, paljonko on mennyt rahaa, kun summa ketuttaa sen verran. Mutta juuri tästä syystä kirjoitin sen auki. Että ihmiset onko varaa hevoseen -laskelmissaan ottaisivat huomioon, että niitä kustannuksia voi tulla tosi äkkiä tosi paljon. Joku mahahaavakaan ei edes ole kovin harvinainen vaiva ja se tulee heti sikakalliiksi. Tässä tapauksessa ensin ähkyn hoito kotitallilla reilut 400 euroa, sitten 1 200 euron klinikkalasku, mistä n. 500 euroa lääkkeitä - jos kyseessä olisi iso hevonen, lääkkeitä olisi tarvittu tuplamäärä, ja mikään vakuutus ei niitä korvaa.

      Poista
  4. Hienoja kuvia ja onnittelut keski-ikäistyimistä - perässä tullaan eikä ollenkaan kaukana..

    Kovin on huonoa tuulta purjeissa Ruusaponilla ja kyllä ymmärrän eläinlääkärikassan vajumisen aiheuttaman stressin.Täytyy tässä tilanteessa todeta, että ONNEKSI minulla on ratsuina kaksi "niin vanhaa" hevosta, että en ikinä (noh, toivottavasti joku kavereista muistaa vetästä pesismailalla päähän jos yritän jotain sekoilla) lähtisi niitä enää hoitamaan tuhansilla euroilla, rekisteripaperissa oleva ikä nimittäin puoltaa ennemmin taloudellisen konkurssin rajoitamista ja oman tulevaisuuden turvaamista. Mutta toistahan se on kun on nuori poni kyseessä - sympatiat sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Vähän oli ennen synttäreitä ikäkriisiä ilmassa, mutta se onneksi on vähän helpottanut.

      Suurin osahan tuosta viiden tonnin luvusta on toki Albertin irtopaloihin liittyvää (tai välillisesti kyllä lähes kaikki). Siihen pantu raha kyllä myös kirpaisee, mutta kun sillä ei pitäisi olla mitään tulevaisuudessa normaalia käyttöä estävää niin ajattelen, että tämä nyt vaan pitää hoitaa.

      Ruusan tapaus sitten taas tuli vähän puskista niin, etten ehtinyt oikein edes ajatella, mihin asti sitä hoidatan. Mahahaava on vaan pirullisen kallis sairaus, että klinikkalasku olikin yhtäkkiä 1 200 euroa. Siinä vaiheessa oli vähän paha ruveta enää päättämään, että enpä hoidakaan, kun lasku oli jo edessä.

      Mutta nyt pitää miettiä tarkkaan, mitä vielä Ruusalle maksan ja mitä en. Koska ei ole oikeasti järjen hiventäkään panna tonneja joutoponin hoitoon. Eihän sen pitämisessä ylipäätään ole järkeä, mutta jos se ei edes voi hyvin niin alkaa olla luopumisen paikka.

      Poista
  5. Voi takapuoli. Aivan uskomatonta, miten yhdelle ihmiselle voi tulla paljon vastoinkäymisiä hevosten kanssa. :( vaikka eihän tässä toki itsekään ihan sieltä onnekkaimmasta päästä olla. Just havahduin ajatukseen, että olen onnistunut pitämään Ripen hengissä jo melkein neljä vuotta. Ja mun lähivuosien hevosteluhistoriassa se on pitkä aika.

    Kuvat ovat kuitenkin tosi hienoja ja onnittelut synttäreistä. Mulla häämöttää lähikuukausina "vasta" kolmannelle vuosikymmenelle siirtyminen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä välillä tuntuu, että eikö oikeasti mikään määrä vastoinkäymisiä riitä. Tallinpitäjä on sanonut, että tämä ei ole enää mitään huonoa tuuria, vaan joku kirous tai karman kosto jostain pahuudesta edellisessä elämässä.

      Mutta juu, taidetaan olla vähän kohtalotovereita tässä ponielämässä. Onneksi sentään Rippe voi nyt aika hyvin! Itse toivon, että Albert olisi tulevaisuudessa emäänsä onnekkaampi. Että joskus pääsisin ihan harrastamaan jotain muuta kuin ponin sairauden hoitoa ja kuntoutusta.

      Kiitokset onnitteluista! En tiennytkään, että meillä on 10 vuotta ikäeroa. 30 vuotta on hyvä ikä, tämä 40 tuntuu jo vähän siltä, että ovia alkaa sulkeutua.

      Poista
  6. Harmillista epäonnea teillä :(
    Kuvista olisin ajatellut, että olet juuri ja juuri 30v, oliko siis tuo 40v vitsi vai ihan totta?? :o :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, epäonnea kyllä riittää. Ja ihan oikeasti täytin nyt 40 vuotta, vaikka se tuntuu minustakin aika uskomattomalta. Niin se aika vaan vierii vääjäämättömästi eteenpäin.

      Olen aina näyttänyt ikäistäni nuoremmalta, kolmekymppiseksi asti jouduin aina näyttämään paperit, jos ostin alkoholia tai pyrin baariin. Nuorena se ärsytti hirveästi, mutta jostain syystä ei enää. :D Ilmeisesti isältä peritty geeni, hän kun näytti 50-vuotissynttäreillään korkeintaan 40-vuotiaalta.

      Poista
  7. Onpa teillä ollut vastoinkäymisiä, tsemppiä kovasti! Edellinen hevoseni lopetettiin mahahaavan takia, se on viheliäinen vaiva :( Onnea kuitenkin synttäreiden johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Täytyy toivoa, että tämä tästä nyt jossain vaiheessa normalisoituisi.

      Ruusalle tämä on sen toinen mahahaava, edellinen oli viisi vuotta sitten. Molemmilla kerroilla se on tullut tilanteessa, jossa poni on joutunut olemaan pitemmän aikaa yksintarhauksessa. On mahdollista, että ponilla oli mahahaava kerran tässä välissäkin, mutta silloin annoin vaan pienen omepratsolikuurin ilman tähystystä. Silloinkin oli muuten kyseessä useamman viikon yksintarhailu.

      Poista
  8. Voi että, toivottavasti kaikki kääntyy parempaan. Tämä syksy on niin lämmin ja ähkyjä on ilmeisesti ollut myös sellaisilla hevosilla, joilla sitä ei ole aikaisemmin ollut.

    Mutta kuvat ovat hienot ja toistan taas itseäni, mutta en millään voi uskoa, että olet 40-vuotias. Hienot kuvat, kaunis, luonnollisen oloinen hevosen omistaja ja juuri tämän tyyppisestä luonnollisuudesta pidän kuvissa paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Ruusalla tämä ähkyily johtui selkeästi tuosta mahahaavasta. Toivottavasti menee muutaman viikon kuurilla ohi, ettei tarvitsisi ostaa enää toista Peptizole-satsia.

      On kyllä välillä minunkin vaikea uskoa, että olen 40-vuotias. Vastahan olin 30! Ikä tulee vastaan lähinnä kun esim. viime vuoden lakkiaisajankohtana mietin, että omistani on 20 vuotta, miten voi olla. Ja ensi vuonna tulee täyteen 15 vuotta siitä, kun sain maisterin paperit. Huh. Aika menee niin nopeasti, että ihan kohta varmaan tajuan olevani eläkkeellä.

      Poista
  9. Kovasti onnea, ihania kuvia teistä!

    Ja voi pask tota tuuria, eihän tossa ole mitään mieltä! Itsekin tosin olen tuon verran työntänyt tänä vuonna ja aika monena aiempanakin vuonna eläinlääkäreille. Tosin omalla kohdallani pottia keräävät hevos(T)en lisäksi myös kaksi koiraa, joista toisen kanssa olen ollut jo viisi kertaa päivystyksessä tänä vuonna. Arkipyhien ja viikonloppujen kirous on hyvin tiedossa!

    Uskon ja melkein lupaan, että pian onnesi kääntyy ja saat hengähdysjakson sairastuvalta ja laskujen maksusta ja pääset taas nauttimaan harrastuksesta.


    Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin 5 000 euroa vuodessa, mutta kuukaudessa se tuntuu aivan kohtuuttomalta! Tämän lisäksihän minulla on tänä vuonna mennyt varmaan pari tonnia muihin ponien eläinlääkärikuluihin ja suunnilleen saman verran koiran. Onneksi koiralla sentään on hyvä vakuutus...

      Vaikea enää edes nähdä, että harrastus muuttuisi normaaliksi, kun tuntuu, että se ei lähes koko Ruusan elinikänä ole sellaista ollut.

      Mutta kiitos onnitteluista!

      Poista