Mitä kuuluu Ruusalle ja Ruusan jaloille

Tämän päivän ohjelmassa: uusi jakso sarjaamme Ruusa-ponin potilaskertomuksia. Viime jaksohan päättyi hämmennyksen tilaan, kun tuhannen euron kantamisesta naapurin klinikkaeläinlääkärille ei jäänyt käteen diagnoosia. 

Se hyöty klinikkareissuista kuitenkin oli, että Ruusa-ponin kengityksen suunnitteluun saatiin kavioammattilaisen lisäksi mukaan toinenkin jalkaosaston asiantuntija. Käytännön toteutukseen päästiin noin viikko klinikkakäynnistä, eli nelisen viikkoa sitten. 

Pedikyyrissä kaviot viilattiin viimeisen päälle suoraan ja niitä myös lyhennettiin reiluhkosti. Viilauksen päälle naulattiin etusiin nahkapohjalliset, joiden alle vielä sujautettiin silikonipehmuste. Kaviobalanssi näytti ainakin poninomistajan silmään erittäin hyvältä (valitettavasti olen unohtanut ottaa kuvan tuoreesta tilanteesta).

Tästä kuvasta oli edustavampikin versio, mutta jostain syystä se ei ole tarttunut mukaan, kun olen siirtänyt kuvia toiselta koneelta. Mutta jännästi silloin kun poni on ryhdikkäänä, en näytä sen selässä juurikaan isolta. 

Varmuuden vuoksi annoin ponille vielä viikon verran vapaata, että se saisi totutella kavioiden uuteen asentoon ilman lisätehtäviä. 

Ja kuinkas sitten kävikään? En tiedä, uskallanko edes kirjoittaa. Liikkumistapa nimittäin muuttui heti. 

Ruusa-poni on liikkunut puhtaasti, sen askel on taas ainakin ajoittain venynyt ja se on kävellyt ilmeisen kivutta myös kovemmalla pohjalla. Lisäksi poni on tarvinnut taannoista lyhyempää harkinta-aikaa kuolaimen ottamiselle suuhun.

Monttukamaa vai ei -pohdinta on ollut jonkinlaisella tauolla. Toki se edelleen takaraivossa vähän kolkuttelee, mutta milloinpa ei.

Etujalan liike näyttää ainakin välillä ihan kivalta.

Tässä reilun kolmen viikon aikana olen lisännyt tamman lukujärjestykseen vähitellen lisää ohjattua liikuntaa. Edelleen on menty lähinnä käyntiä ja vähän ravia. Paitsi sillä kerralla, kun päädyin selkään asti. Tämän postauksen ratsastuskuvat ovat siis viime viikon tiistailta.

Ratsastuskerta ei mennyt ihan niin kivasti kuin pari edellistä, mutta tähän saattoivat vaikuttaa näkemyserot alkuverryttelyn laadusta. Oma käsitykseni oli, että ponikaruselli pyörähtäisi molempiin suuntiin vain muutaman kierroksen. Ruusan käsitys oli, että mennään liinassa minuuttitolkulla kiitopukkilaukkaa. Tosi terveellistä jalkatoipilaalle!

Sattuuhan näitä, mutta sattuneesta syystä kevyen käytön ponilla ei itse ratsuhommiin enää ollut kovinkaan paljon paukkuja jäljellä.

Väsyneenäkin poni tulkitsee mielellään pohjeavun laukkapyynnöksi.

Mainitun humputtelun jälkeen ratsastus on ainakin hetken tauolla, koska en tahdo ottaa mitään kipeytymisriskiä. 

Maanantaina Ruusan on nimittäin tarkoitus esiintyä Hippoksen tuomareille Sipoossa! Jännittää mahdottomasti. Lähinnä jännittää se, millaista liikettä poni jalostusarvostelussa esittää. 

Eniten jännittävät ihan kaikki askellajit. Laukkaa emme ole alkuverryttelyn lisäksi juuri harjoitelleet siinä pelossa, että etujalat rasittuvat liikaa. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, ponin etu- ja takajaloilla on viime aikoina ollut erimielisyyksiä siitä, mitä laukkaa oli tarkoitus mennä. Toivotaan että Ruusa vapaammassa juoksennassa pysyisi paremmin tahdissa. 

Onnistuneiden hetkien lisäksi laitan tähän nyt myös vähän vähemmän onnistuneita, ettei tulisi annettua liian ruusuista kuvaa Ruusa-ponin koulutustasosta. (Saati oman istunnan alennustilasta.) Alkeiskurssilta päivää! Se kuitenkin on parin viime ratsastuskerran kuvissa ilahduttanut, että niissä ei juuri ole sellaisia otoksia, joissa poni olisi pudottanut selän alas. Alkaa siis vissiin olemaan jotain lihaksen tapaistakin rangan kyljessä.  

Laukkaprobleema voi olla oire jostain vakavasta. Tai se voi liittyä esimerkiksi sellaiseen asiaan, että ponilla oli jonkin aikaa melko tiukka peba. Sormituntuma muistutti enemmän puuta kuin lihaskudosta. 

Ihmettelin aikani, mikä mättää ja pitääkö soittaa hätäpuhelu hierojalle. Sitten tajusin, että klinikkareissun jälkeen poni oli viikon yöt sisällä ja päivät pikkutarhassa ilman jumppaa. Kyllähän semmoinen nyt vetää kenet tahansa vähän takakireäksi.

Nyt ovat jumppa ja pihattoelämä tehneet tehtävänsä eli lihaksissa on taas liikettä.

Uusista kuvista loppuivat julkaisukelpoiset kesken, mutta löytyi vielä tällainen otos sitä edelliseltä kerralta. 

Takaisin näyttelyyn. Siellä Ruusa nähdään vain kolmiouralla ja irtojuoksutuksessa. Käyttökokeeseen emme osallistu, kun ei ole pakko. 

En näe mitään lisäarvoa sillä, että poni menee sinne kipittämään nurinniskoin. Todennäköisyys sellaiselle on aika suuri, kun puskaponin vieraissa paikoissa tekemät ns. oikeat työt rajoittuvat muutamaan vierailuun naapuritallin kentälle. Siitä toiminnasta on rento suorittaminen ollut aika kaukana. 

Huomenna pitäisi saada poni puhtaaksi. En tiedä, miten se näissä semiarktisissa olosuhteissa onnistuu, kun ei ole lämmintä pesupaikkaa.

Yksi kivi sentään vierähti sydämeltä, kun luottokengittäjämme kisälli kävi perjantaina viilaamassa ponnyn kaviot paraatikuntoon. Nelisen viikkoa kengityksestä kavio nimittäin roikkui jo osittain kengän yli.

Kengitystä ei kuitenkaan avattu, vaan ylimääräiset lärpäkkeet hiottiin ulkopuolelta. Ja taas näyttää ihan hyvältä. Enpä olisi tätäkään itse keksinyt. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uusia kikkoja!

P.S. Laatuponeistakin on tulossa tekstiä kuvineen, kunhan saan kuvat käsiteltyä.