Jos olympiaurheilijoita tarkasteltaisiin kuvantamismenetelmillä, heistä useimmilla - ellei kaikilla - olisi pahempia vaurioita kuin hevosilla, joita rutiininomaisesti lopetetaan. Miettikää sitä.
Tällaiseen sanomaan lopetti luentonsa amerikkalaispatologi, tohtori Elizabeth Uhl helmikuun alussa pidetyssä Horse & rider in Motion -tapahtumassa. Hän luennoi hevosten tuki- ja liikuntaelinten sairauksista pääotsikkona "kumpi tulee ensin, ontuma vai kudosvauriot".
Ontuman tärkein syy on ontuma (major cause for lameness is lameness). Tähän professori James R. Rooneyn lauseeseen oikeastaan kiteytyy Uhlin luennon sanoma.
Tavallisestihan esimerkiksi nivelrikosta ajatellaan, että kipu aiheutuu niveleen tulleesta vauriosta.
Tämän käsityksen Uhl haluaa heittää romukoppaan tai ainakin haastaa: "Miksi kudosvaurioiden vakavuus ei aina korreloi kivun tai ontuman kanssa? Jos nivelrikon aiheuttaa kuluminen (wear and tear), miksi liikunta auttaa riippumatta nivelrikon vakavuudesta?"
Uhl tarjoaa toisenlaista näkökulmaa: Mitä jos nivelrikkoa ei aiheutakaan nivelpintojen kuluminen, vaan sekä (ensin) ontuman että (sitten) kuluman aiheuttaa sama syy: vääränlainen liikkumistapa?
"Jos mekaniikkaa ei korjata, tilanne pahenee", sanoi Uhl.
Ontuman syy on ontuma.
Normaalissa tilassaan nivelpinnat eivät hankaa toisiaan vasten, vaan lihakset ja lihaskudokset pitävät ne erillään toisistaan. Lisäksi lihakset ja faskiat vakauttavat niveltä ja suojaavat sitä liikkeen aiheuttamilta voimilta. Ja ne voimat ovat jopa ihmisen mittakaavassa huimia, hevosesta nyt puhumattakaan.
Uhl puhui paljon sädeluuontumasta - vaivasta, jota tiede ei hänen mukaansa vielä 1700-luvulla tuntenut. Tämä ei kuulemma kuitenkaan johtunut silloisten tiedemiesten kädettömyydestä, koskapa hekin analysoivat avaamiensa teurashevosten niveliä hyvin tarkkanäköisesti.
Sädeluuontuma ilmestyi tiedekirjallisuuteen 1800-luvulla - samaan aikaan kun katujen kiveäminen alkoi yleistyä.
Jo vuonna 1846 tutkijat päättelivät, että syyn sädeluuontuman ilmaantumiseen täytyy olla hevosten tekemä työ. Jostain syystä tämä teoria ei kaiketi ole sittemmin ollut kovinkaan suuressa huudossa.
Juuri sädeluuontumaisten kanssa Elizabeth Uhl on tehnyt pitkään töitä Science of Motion -suuntauksen perustajan Jean-Luc Cornillen kanssa.
Ratsastaessaan sädeluuontumaisia hevosia Cornille huomasi, että ne jättivät etujalkansa liikkeessä normaalia taaemmas eli jalka viipyi maassa vielä silloinkin, kun sen olisi pitänyt jo nousta. Tavallinenkin pulliainen havaitsee ongelman, koska ratsu könkkää silloin ns. alamäkeen.
Kun hevoset opetettiin liikkumaan ylämäkeen, ne lakkasivat jättämästä etujalkojaan rungon alle. Ne myös lakkasivat ontumasta. Noin niin kuin tiivistelmänä.
Elizabeth Uhlin mukaan etujalan viipyminen maassa liian pitkään aiheuttaa ylimääräistä jännitettä jänteeseen. Tämä rasittaa luuta, johon jänne kiinnittyy. Kun hevosen kavion kannalla sijaitsevat reseptorit aistivat ylimääräistä painetta, seuraa kipua ja kivun ihmissilmä havaitsee hevosen ontumana.
Mutta Uhlin mukaan reseptorit eivät hälytä pelkästään jo syntyneistä vaurioita, vaan myös odotettavissa olevista vaurioista. Toisin sanoen siinä vaiheessa, kun kipu alkaa, nivelrikkoa ei vielä ole havaittavissa.
Mitä jos perinteisten nivelrikkohoitojen sijaan opetettaisiin hevonen (tai nivelvaivainen ihminenkin) käyttämään kehoaan oikein? Eli sädeluuontumaisen tapauksessa, "just get the force off the heel!"
Fysioterapia on Uhlin mukaan erittäin tehokas tapa hoitaa (ja ehkäistä) nivelrikkoa. "Mutta se pitää tehdä oikein, muuten se voi pahentaa tilannetta."
Sädeluuontuma on usein pahempi tai ainakin ensin toisella puolella hevosta. Tämä johtuu Uhlin mukaan hevosen selkärangan virheellisestä rotaatiosta. Kun hevonen liikkuu ranka kierossa, toinen etujalka joutuu isomman mekaanisen liikapaineen kohteeksi kuin toinen.
Tätä voi omastaan tarkkailla Uhlin mukaan erityisesti silloin, kun hevonen lepää. Missä asennossa se silloin seisoo?
Esimerkkinä hän käytti omaa hevostaan, joka kärsi pukinkaviosta ja sädeluuontumasta. Se seisoi aina samaan suuntaan kierossa. Uhlin mukaan vinous oli lähtenyt rakenteellisesta epätasapainosta (pukinkavio), jonka ympärille oli kehittynyt toiminnallinen epätasapaino eli koko hevosen keho oli kiertynyt viallisen jalan ympäri.
Jopa tästä Cornillen etukäteen toivottomaksi tuomitsemasta tapauksesta tuli Uhlin mukaan kivuton maastakäsin-jumpalla. Uhl vinkkasi, että yksi hyvä konsti suoristella tällaista hevosta on esimerkiksi half-pass (ymmärtääkseni sulkutaivutus) vastakkaiseen suuntaan.
Uhlin viesti on tavalliselle hevosenomistajalle toisaalta ahdistava, toisaalta helpottava.
Tavallisestihan esimerkiksi nivelrikosta ajatellaan, että kipu aiheutuu niveleen tulleesta vauriosta.
Tämän käsityksen Uhl haluaa heittää romukoppaan tai ainakin haastaa: "Miksi kudosvaurioiden vakavuus ei aina korreloi kivun tai ontuman kanssa? Jos nivelrikon aiheuttaa kuluminen (wear and tear), miksi liikunta auttaa riippumatta nivelrikon vakavuudesta?"
 |
| Kuva ei suoraan liity Uhlin luentoon, mutta se on kyllä tämänvuotisesta Horse & rider in motion -tapahtumasta. |
Uhl tarjoaa toisenlaista näkökulmaa: Mitä jos nivelrikkoa ei aiheutakaan nivelpintojen kuluminen, vaan sekä (ensin) ontuman että (sitten) kuluman aiheuttaa sama syy: vääränlainen liikkumistapa?
"Jos mekaniikkaa ei korjata, tilanne pahenee", sanoi Uhl.
Ontuman syy on ontuma.
Normaalissa tilassaan nivelpinnat eivät hankaa toisiaan vasten, vaan lihakset ja lihaskudokset pitävät ne erillään toisistaan. Lisäksi lihakset ja faskiat vakauttavat niveltä ja suojaavat sitä liikkeen aiheuttamilta voimilta. Ja ne voimat ovat jopa ihmisen mittakaavassa huimia, hevosesta nyt puhumattakaan.
Uhl puhui paljon sädeluuontumasta - vaivasta, jota tiede ei hänen mukaansa vielä 1700-luvulla tuntenut. Tämä ei kuulemma kuitenkaan johtunut silloisten tiedemiesten kädettömyydestä, koskapa hekin analysoivat avaamiensa teurashevosten niveliä hyvin tarkkanäköisesti.
Sädeluuontuma ilmestyi tiedekirjallisuuteen 1800-luvulla - samaan aikaan kun katujen kiveäminen alkoi yleistyä.
Jo vuonna 1846 tutkijat päättelivät, että syyn sädeluuontuman ilmaantumiseen täytyy olla hevosten tekemä työ. Jostain syystä tämä teoria ei kaiketi ole sittemmin ollut kovinkaan suuressa huudossa.
 |
| Kuva toiselta luennolta, jossa Elizabeth Uhl ja Jean-Luc Cornille luennoivat hevosen (ja ihmisenkin) kehon tensegriteetistä eli siitä, että keho ei toimi mekaanisesti kuin kone, vaan toiminta perustuu jännitykseen ja jännitteeseen. Niin kuin Uhlin kädessä oleva malli. |
Juuri sädeluuontumaisten kanssa Elizabeth Uhl on tehnyt pitkään töitä Science of Motion -suuntauksen perustajan Jean-Luc Cornillen kanssa.
Ratsastaessaan sädeluuontumaisia hevosia Cornille huomasi, että ne jättivät etujalkansa liikkeessä normaalia taaemmas eli jalka viipyi maassa vielä silloinkin, kun sen olisi pitänyt jo nousta. Tavallinenkin pulliainen havaitsee ongelman, koska ratsu könkkää silloin ns. alamäkeen.
Kun hevoset opetettiin liikkumaan ylämäkeen, ne lakkasivat jättämästä etujalkojaan rungon alle. Ne myös lakkasivat ontumasta. Noin niin kuin tiivistelmänä.
Elizabeth Uhlin mukaan etujalan viipyminen maassa liian pitkään aiheuttaa ylimääräistä jännitettä jänteeseen. Tämä rasittaa luuta, johon jänne kiinnittyy. Kun hevosen kavion kannalla sijaitsevat reseptorit aistivat ylimääräistä painetta, seuraa kipua ja kivun ihmissilmä havaitsee hevosen ontumana.
Mutta Uhlin mukaan reseptorit eivät hälytä pelkästään jo syntyneistä vaurioita, vaan myös odotettavissa olevista vaurioista. Toisin sanoen siinä vaiheessa, kun kipu alkaa, nivelrikkoa ei vielä ole havaittavissa.
 |
| Lisää kuvituskuvia. |
Mitä jos perinteisten nivelrikkohoitojen sijaan opetettaisiin hevonen (tai nivelvaivainen ihminenkin) käyttämään kehoaan oikein? Eli sädeluuontumaisen tapauksessa, "just get the force off the heel!"
Fysioterapia on Uhlin mukaan erittäin tehokas tapa hoitaa (ja ehkäistä) nivelrikkoa. "Mutta se pitää tehdä oikein, muuten se voi pahentaa tilannetta."
Sädeluuontuma on usein pahempi tai ainakin ensin toisella puolella hevosta. Tämä johtuu Uhlin mukaan hevosen selkärangan virheellisestä rotaatiosta. Kun hevonen liikkuu ranka kierossa, toinen etujalka joutuu isomman mekaanisen liikapaineen kohteeksi kuin toinen.
Tätä voi omastaan tarkkailla Uhlin mukaan erityisesti silloin, kun hevonen lepää. Missä asennossa se silloin seisoo?
Esimerkkinä hän käytti omaa hevostaan, joka kärsi pukinkaviosta ja sädeluuontumasta. Se seisoi aina samaan suuntaan kierossa. Uhlin mukaan vinous oli lähtenyt rakenteellisesta epätasapainosta (pukinkavio), jonka ympärille oli kehittynyt toiminnallinen epätasapaino eli koko hevosen keho oli kiertynyt viallisen jalan ympäri.
Jopa tästä Cornillen etukäteen toivottomaksi tuomitsemasta tapauksesta tuli Uhlin mukaan kivuton maastakäsin-jumpalla. Uhl vinkkasi, että yksi hyvä konsti suoristella tällaista hevosta on esimerkiksi half-pass (ymmärtääkseni sulkutaivutus) vastakkaiseen suuntaan.
 |
| Tässä Cornillen klinikalta napatussa otoksessa tapahtuu käsittääkseni juurikin hevoisen suoristusta taivutuksen avulla. |
Uhlin viesti on tavalliselle hevosenomistajalle toisaalta ahdistava, toisaalta helpottava.
Ahdistava siksi, että tajuaa, miten paljon vahinkoa voi aiheuttaa rakkaalle hevoselleen ratsastamalla väärin.
Toisaalta helpottava siksi, että nivelrikkodiagnoosi ei ehkä sittenkään ole aina kuolemantuomio.
EDIT: Tässä vielä pari linkkiä teksteihin, jotka olen aiemmin kirjoittanut Science of Motionista, jota Elizabeth Uhlkin siis käyttää. Siellä on vähän konkretiaa ratsastukseen.
Ratsasta selkää, älä päätä ja muuta Science of Motion -klinikan antia
Mielessä Science of Motion
P.S. Horse & rider in motion -tapahtuma oli tänä vuonna kaikkinensa älyttömän mielenkiintoinen! Liput olivat kalliinpuoleiset, mutta mielestäni hintansa arvoiset.
Mielenkiintoista! Minä väitän, että tässä on joku perä. Ja esim. Ripellähän on saatu sen ongelmia ratkottua nyt paljon paremmin, kun liikutus aloitettiin puhtaalta pöydältä, hierottiin se kunnolla auki ja olen jumpannut sen selkää ajatuksen kanssa ja houkuttelemalla sitä oikeisiin asentoihin (jotta ei tulisi mitään jännitystä tai vastustelua). Ja kaskummaa - se aina vaivannut selän aristelu ei vaivaa enää ja poni liikkuu kaikinpuolin paremmin ja tahdikkaammin. Sitä myös ennen sairaslomaa vaivanneet ongelmat loistavat kaikki poissaolollaan edelleen. Ja sehän siis esimerkiksi poistui karsinasta jo melko könkästi ennen saikkua. Ja alamäkiin se ei meinannut ollenkaan tulla ja meno oli todella surkeaa. Olin jo melko epätoivoinen sen suhteen, että se siitä enää tokeentuisi. Itse olen alkanut epäillä, että selkä on ollut syyllinen näihin ja mikä sitten taas johti tähän - no ratsastus väärin tietysti. :/
VastaaPoistaMielenkiintoista tosiaan! Ja minustakin tämä kuulostaa tosi järkeenkäyvältä. Ruusankin liikkuminen on välillä ollut tosi epätoivoista räpellystä, mutta hieronnalla ja jumpalla se on toennut.
PoistaTästä tekstistä jäi tosin pois se, että Uhlin mielestä hieronta voi joskus pahentaa tilannetta, koska usein se jumi on kompensaatiota epätasapainolle eli hevonen on sillä pitänyt itsensä tasapainossa. Ja kun jumin poistaa, systeemi menee takaisin epätasapainoon. Toisaalta itse ajattelisin, että jos kipu poistuu niin hevonen ehkä uskaltaa helpommin käyttää itseään ja sen on helpompi opetella uusi liikkumistapa. Että tiedä sitten.
Tykkään niin paljon näistä sun asiapostauksista! Hevosen biomekaniikka on supermielenkiintoinen aihealue ja mielestäni on hienoa että nykyaikana asioita tutkitaan tieteen keinoin niin että meidän olisi mahdollista ymmärtää miten tädinkuljettimet liikkuu ja miten niiden pitäisi liikkua. Tuntuu vaan että ikinä ei tiedä tarpeeksi :D
VastaaPoistaKiva kuulla, että kiinnostaa! Kirjoitan näitä aika pitkälti myös itselleni ylös, koska ajan kanssa opit helposti unohtuvat.
PoistaMinustakin on hienoa, että näitä asioita tutkitaan tieteellisesti eikä vaan mennä mutulla. Tiede on kaukana täydellisestä, mutta ei ole oikein parempaakaan. On tosin valitettavaa, miten hitaasti tutkimustieto siirtyy käytäntöön. Ja tietysti myös tieto lisää tuskaa, kun tajuaa, miten vähän itse osaa.
Oi miten mielenkiintoista! Kiitos tästä(kin) postauksesta!
VastaaPoistaItselläni on molemmissa lonkissa nivelrikko synnynnäisen virheasennon vuoksi ja tämän sairauden tarkkailu on kyllä antanut näkemystä hevostenkin nivelrikkoon. Minulla on nimittäin toisessa lonkassa tosi pitkälle edennyt rikko (sellainen, josta hevonen pistettäisiin kuoppaan), mutta saan sen tasaisella liikunnalla ja tukihoidoilla pidettyä kivuttomana. Tosin asvaltilla en kärsi juosta yhtään ja porrasnousu (treenimielessä) on ehdoton nounou. Tosin joudun välillä keskittymään siihen, että vaikka lonkassa on jotain tuntemuksia, en anna sen vaikuttaa liikeratoihin vaan keskityn tekemään liikunnan ja kuntosaliliikkeet puhtaasti. Ja toisaalta reagoin tuntemuksiin keventämällä ohjelmaa hetkellisesti.
Jotenkin tuntuu, että hevosillakin nivelrikon kanssa voisi pärjätä tosi tarkalla ja oikein tehdyllä liikutuksella, erinomaisilla pohjilla, tarkalla kengityksellä ja tiukalla ylipainon välttämisellä. Mutta miten tuon kaiken sitten toteuttaa, vaikeaa on. Minulta meni rakas nivelrikkohevonen kuoppaan kun en saanut sitä kivuttomaksi. Ainakin maneesittomalla tallilla tuntui olevan ihan toivotonta.
Tieto lisää tuskaa todellakin! Mutta kiva silti tietää!
Argh, vastasin tähän jo kerran (pitkästi), sitten klikkasin jotain väärää ja koko teksti hävisi.
PoistaEniveis, kiitoksia tästä näkökulmasta. Oletan, että nivelrikko toimii samalla periaatteella ihmisellä kuin hevosellakin. Eli ihan lohdullista, että ontumattomuus voi oikeasti tarkoittaa kivuttomuutta eikä turtumista kipuun, kuten joskus kuulee sanottavan.
Liikeratateoriaa tukee minusta sekin, että joskus hevonen voi olla yhdellä omistajalla oireeton jopa kisakäytössä, mutta uudelle omistajalle siirryttyään alkaakin ontua ja löytyy nivelrikko.
Vaikka tuossa alussa lainasin aika radikaaliakin ajatusta, en ole sitä mieltä, että nivelrikkoisen lopettaminen olisi väärin. Väärin on antaa hevosen kärsiä kivuista.
Itsekin olen paljon miettinyt tuota, onko ontumattomuus hevosella kipuun turtumista vai kivuttomattomuutta. "Lempparini" on ajatus molempien etujalkojen yhtäaikaisesta kivusta, jolloin hevonen ei onnu kumpaakaan etusta. Ihan kamalaa.
PoistaToisaalta minua kiusaa sekin ajatus, että välillä minua kyllä ihan oikeasti sattuukin, muttei nyt sentään niin paljon, että ontuisin. Eli onko se hevosella sitä haluttomuutta lähteä ratsastukseen, laiskuutta, kieltelyä ym.
Siinähän se kai onkin, että hevosen kanssa on ehkä vähän pakko pelata varman päälle ja mieluummin luovuttaa liian aikaisin kuin vähän liian myöhään. Mutta toisaalta taas, tasaisella liikutuksella minäkin tässä porskuttelen ihan hienosti, joten ehkä tosiaan nivelrikkohevonenkin voisi pärjätä.
Vaikeita kysymyksiä nämä!
PoistaMutta pakko vaan uskoa siihen, että kipu näkyy hevosen käytöksessä jotenkin. Vaikka sitten vaan haluttomuutena, kieltäytymisenä tai yleisenä ärtyisyytenä tai vain yleisilmeen muuttumisena (kipuilme). Kahden vierekkäisen jalan ontumakin kyllä näkyy väistämättä jotenkin, koska ontuessaan hevonen muuttaa liikkumistapaansa. Esim. kaviokuumeessahan hevonen yleensä ontuu molempia etusia, ja se kyllä näkyy vähintään liikelaajuuden vähenemisenä.
Harmi on se, että jos hevosella ei ole diagnoosia niin ihminen helposti kuittaa jumittamiset yms. ajattelemalla, että hevonen nyt vaan ei halua. Pitäisi aina miettiä, miksi se ei (yhtäkkiä) halua.
Näinpä näinpä. Ongelma ehkä tulee siinä kun muutokset liikelaajuudessa, innokkuudessa ym. tapahtuu niin pikkuhiljaa, ettei niitä välttämättä tule huomanneeksi. Siksi ehkä videointi, kaverin silmät ym. on ihan järkevää. Plus sitten se ilmiö, että kun tuijottaa hevostensa liikkeitä silmät kipeinä päivästä toiseen, alkaa tulla ihan vainoharhaiseksi...
PoistaTotta tuokin! Sekä sokeutuminen että vainoharhaisuus kuulostavat omakohtaisesti tutuilta. Kuvaaminen on kyllä tosi hyvä, se jotenkin vähän auttaa irrottautumaan siitä silmän tottumisesta.
PoistaEsim. yhdessä vaiheessa kun Ruusa laihtui nopeasti tosi paljon, vasta kuvista tajusin, miten laihaksi se olikaan päässyt. Olin tietysti huomannut, että se on liian hoikka, mutta koko totuuden ymmärsin vasta kotona valokuvista.
Tosiaan supermielenkiintoista, kiitos! Nyt tietysti haluaisin tietää ne kaikki tavat korjata virheliikkumisia, niin selästä kuin maastakin käsin. :D Miun dressagetaidot ei ihan ole siinä pisteessä, että "ratsasta se ylämäkeen" avautuisi konkreettisesti. Näen kyllä kentän laidalta milloin hevonen ottaa painoa taakse ja etuosa kohoaa, mutta en mie tiiä miten se käytännössä tehdään. Varsinkin ne välivaiheet voimattoman hevosen kanssa. Vuosia pitää treenata ensin että se edes kykenee siirtämään painoaan. :) On niitä varmaan jotain kirjoja jossa on maastakin tehtäviä harjotuksia. Täytyy etsiskellä.
VastaaPoistaSamassa veneessä! Elizabeth Uhl on itse SOM-naisia. Pitääpä vielä muokata tätä tekstiä niin, että laitan siihen linkit SOM-juttuihin, joissa näitä asioita on avattu. Tosin en väitä, että itse osaisin siltikään. ja se toki useasti ahdistaa.
PoistaHarmillisen vähän koskaan on sellaista koulutusta, jossa opetettaisiin maastakäsin opettamaan hevosta liikkumaan oikein. Nimittäin sehän olisi viisasta opettaa ensin ja sitten vasta kivuta selkään.
Hevosta ei voi ratsastaa ylämäkeen, jos sitä ei osaa. Kinkkinen homma siis. Järkevimmältä tuntuisi harjoitella istuntaa jo valmiiksi oikeinpäin liikkuvan hevosen selässä ja siirtää se tuntemus sitten omaan ratsastukseen muillakin hevosilla. Tosin jos oman kroppansa heikkouksia ja vinouksia ei tunnista, tehtävä on melkeinpä mahdoton. Pilates, jooga tai muu kehotietoisuutta ja kehonhallintaa lisäävä laji on melkeinpä pakollinen tukilaji ratsastukselle. Fysioterapeutti/osteopaatti on oikea osoite vaikeammissa tapauksissa.
PoistaMaastakäsin treeniä on säännöllisesti ainakin Länsi-Uusimaalla tarjolla. Inkoossa Granåsalla on useampia eri tasoisia kursseja vuosittain.
Kiitos vinkistä, pitääpä tsekata Granåsan tarjonta.
PoistaMinusta kyllä hevosen ratsastamista ylämäkeen voi harjoitella ihan samalla lailla kuin muitakin ratsastusjuttuja. Ihan niin huono tilanne minulla ainakaan ei ole, ettenkö koskaan olisi istunut ylämäkeen liikkuvan hevosen selässä, ja silloin se on ollut nimenomaan itse sinne ratsastettuna. Oma opettajani on ollut hirveän tarkka siitä, että hevonen ei saa mennä ainakaan alamäkeen.
Helppoa se ei kyllä ole. Jopa aika korkealla tasolla näkee lapojensa päällä makaavia hevosia. Varsinkin piaffi on jostain syystä monella ratsukolla hyvinkin etupainoista.
Tuo on kyllä tosijuttu, että ilman omaa kehonhallintaa on aika mahdoton saada hevosta liikkumaan oikein. Itsehän olen tässä viime vuosina tehnyt aika valtaisan istuntaremontin ja kyllä se kummasti ratsastamista helpottaa. Tekemistä on toki vieläkin paljon.