keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Laatuponien kavalkadi

Aikaa siihen taas kului, mutta viimein on Laatuponikisasta kuvamateriaalia julkaistavaksi asti. Olen valinnut menestyneitä poneja ja muuten vaan mieleen jääneitä - ja sitten ihan vaan niitä, joista oli sattunut kuva onnistumaan. Valintakriteerit ovat siis kohdallaan!

Tänä vuonna saatiin ihan upouudet voittajat, vaikka mukana oli pari viimevuotistakin championia.

Melvin As yhdessä omistaja-ratsuttaja-esittäjänsä Kiia Lindgrenin kanssa. 


Vuoden tauon jälkeen nähtiin ratsupuolella tuplamestari. Se oli nelivuotias ratsuponiruuna Melvin As, jolla ei laadukkuudestaan huolimatta ainakaan äkkiseltään katsottuna ole welsh-sukujuuria.

Melvin As tositoimissa. Ikäisekseen hyvin valmis ja tasainen suorittaja.


Sen sijaan Junior Championin titteli meni tänäkin vuonna welshille, vieläpä B-welshille. Voittoisana oli Vliedberg Farley.

Sama orihan menestyi tänä vuonna myös ratsuoripäivillä, joille itse en valitettavasti päässyt ollenkaan paikalle. Tämä on kyllä huikea ori! (Jonkin verran se on toki myös sukua Ruusalle.) 

Vliedberg Farley - vähän on ollut taas kuvaajalla sihti hukassa, mutta sentään on suunnilleen mahtunut poni kuvaan...
Vliedberg Farley ja omistaja Helina Pohjola.









Farleyn omistajalla Helinalla oli lauantaina hyvä päivä, kun hänen oma kasvattinsa Springhill Jinette vielä palkittiin päivän parhaana askellajiponina. En onnistunut tallentamaan muistikortille sen askellajeja, mutta kyllä se minusta ihan pätevän näköisenä oli noilla esteilläkin. 

Springhill Jinette.






Sunnuntaina kruunattiin vielä ajochampionkin, joka oli Moonshine's Queen of Light. Sen hienouteen kiinnitin huomiota jo viime vuonna, vaikken shettiksistä tai oikeastaan edes ajohommista mitään tajuakaan.

Moonshine's Queen of Light. Valitettavasti ajurin nimi on unohtunut, pitää tarkistaa se papereista.

Lauantain osallistujalista oli huomattavasti parina edellisenä vuonna nähtyä lyhyempi, mikä ei loppujen lopuksi harmittanut yhtään. Tulipahan inhimillinen määrä tönötystunteja!

Kun pitkästä aikaa istuin ihan katsomon puolella niin pääsin hyvin osalliseksi tapahtuman sosiaalisesta ulottuvuudesta. Meinasin kyllä olla tunnistamatta Anua, mutta onneksi aika nopsasti aivosolut kohtasivat toisensa ja päästiin asiaan eli rupatteluun. Olipa mukava tavata livenä pitkältä ajalta blogituttu ihminen, terkkuja sinne!

Goldriver Adorable. Tämä on minusta aina ollut nimensä veroinen, ihastuin siihen ensimmäisen kerran kun näin siitä pikkuvarsakuvan kasvattajansa Facebook-sivuilla eikä ihastus ole sen jälkeen yhtään hellittänyt. En tiedä, miksi tämä vaan on niin ihana. 







Wd-ori Derwen Distant Voyage

Wd-ori Goldriver Sherlock.




Tällaiset Laatuponikisat ovat varsan omistajalle vielä siitäkin kivoja, että voi vähän painaa nimiä mieleen.

Nimittäin jos Albert säilyy sinne asti hengissä ja hyvissä voimissa niin muutaman vuoden päästä on aika ottaa yhteyttä ratsuttajaan. Sellaisia voi kätevästi bongata tällaisista tilaisuuksista, jossa työn tulokset ovat kaiken kansan nähtävissä. Etenkin kun tässä tapahtumassa moni ratsuttaja sattuu vielä olemaan ponikokoinenkin.

Nelivuotias B-welsh-tamma Bestowal Cashlyn ja Mira Mahosenaho. 

Sama ratsastaja ja viisivuotias wm-ori (?) Linekers Little Tiger.



Osa areenalla nähdyistä ratsastajista ei tietystikään varsinaisesti tarjoa ratsutuspalveluita, vaan kouluttaa omansa tai kaverin ponin ja tuo sen sitten esiintymään. 

Amatööripuolelta on pakko mainita huimat pikkuratsastajat! Parilla shettiksellä ja yhdellä mountilla oli lapsiratsastajat. Voiko olla söpömpää? Erityisesti jäi mieleen tämä parivaljakko:

Viisivuotias WM-tamma Centannial Lady Catharina ja Veera Kangasjärvi. Pikkutyttö ratsastaa paremmin kuin moni aikuinen, esim. allekirjoittanut! Ihan mieletön pari.




Tuomarilinjassa ilahdutti minua tänä vuonna se, mistä askellajituomarit ainakin sanallisessa arvostelussaan rokottivat. Nimittäin jännittyneisyys ja liian lyhyt raami mainittiin useimmissa niissä tapauksissa, joissa itsekin kiinnitin asiaan huomiota.

Toki on muistettava, että toisia uusi paikka ja tilanne jännittää enemmän kuin toisia eli kotitreeneissä ratsukko voi näyttää ihan erilaiselta kuin kisatilanteessa.

Semmoista se on näissä kisahommeleissa. Toiset onnistuvat, toiset eivät. Seuraavalla kerralla voi mennä toisinpäin, kuten champion-tittelien uusjaostakin huomattiin.

Wpb-tamma Fountainland's Ice Queen ja selässä käsittääkseni kasvattaja-omistaja Hanna-Leena Ohtonen. Tämä ratsukko jäi mieleen hevosen rentoudesta. Jos nelivuotias liikkuu rennosti niin on jo paljon voitettu, ainakin minusta.

Tällaisen muodon mielellään näkisin omallani nelivuotiaana. Welsh C -ruuna Wikners Dragon Fly ja Rhea Siuruainen. 





Sitten blogiepäkohtaan: Havaitsin blogipuffia tapahtumasta kirjoittaessani, että edellisten vuosien Laatuponiraporteissa oli turhan vähän kuvamateriaalia. Sitä puutetta yritin tällä kertaa korjata. Toivottavasti korjausliike ei vienyt vastakkaiseen ääripäähän.

Tosin kun katselen alla tämänvuotista kuvasaldoa, tuntuu että ratsastuskuvia olisi nytkin saanut olla enemmän.

No, ensi vuonna taas uusi yritys!

Ratsuponitamma Adorable Carnation. 

Welsh c -tamma Cloudberry Swarovski.

Wb-ori Larkhill's Monarch.
C-tamma Doyher Gilly Gold.
Wd-tamma Fiffiluras Sugar Cruch ja Milja Ranta.


Viime vuoden askellajichampion ja tämänkertainen 5-vuotiaiden askellajiluokan voittaja, nf-ori Snowberry Aton. Ratsastajana Annaleena Virtanen (edit).



12 kommenttia:

  1. Siis tuo Lady Catharina, onpa upea poni!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Se oli ihan käsittämättömän ihana! Mutta oli ratsastajakin pätevä.

      Poista
  2. Oli kyllä mukava tavata! Hyvä, että mainostit tätä tapahtumaa blogissasi :)

    VastaaPoista
  3. Atonin ratsastaja on Annaleena Virtanen.

    Loistokuvia!

    -Hanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä! Muokkaan kuvatekstin. :)

      Poista
  4. Hienoa, tätä tekstiä jo odoteltiinkin! Näitkö tapaulsen klockas malwina askellajikokeen? Kuinka selväpäistä olu tuomarien toiminta ja hylkäys? Oliko radalta poistuminen 100% selvää ja varma tapaus? Ponihan olisi voittanut ylivoimaisesti askellajit ja championtittelin, ellei olisi hylätty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on nolostuksekseni myönnettävä, etten ollut katsonut tuloksia niin tarkkaan, että olisin huomannut sieltä Malwinan hylkäyksen. Olisi pitänyt laittaa siitäkin kuva.

      En edes muistanut tuota radalta poistumista, mutta nyt kun mainitsit niin se tosiaan taisi loikata kesken radan kouluaidan yli. Poni niskoitteli aika lailla myös esteareenalle menossa, mutta suoritti itse kokeen ihan kiltisti. Hienosti se kyllä niskoitteluita lukuun ottamatta meni.

      Poista
  5. Wikner's Dragon Fly and Rhea. Teamwork at it's best. 7 months since pony was last ridden. Practise prior to competition 3 times. That's what makes it even more special. This year, carriage driving competitions too! We'll do our very best:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. They were indeed one of my favourite pairs at this event! Very pleasant to watch in every way. I'm sure he excels in front of the carriage as well. :)

      Poista