Kannattaako oma hevonen kasvattaa siemenestä vai pitäisikö suosiolla lyödä tiskiin tuhdimpi setti euroja valmiista ratsusta?
Jos kannattamisella tarkoitetaan rahaa niin voin ihan suorilta sanoa, että ei kannata! Siis kumpikaan.
Varsan tuotantokustannukset jäävät toki yleensä alemmiksi kuin valmiin ratsun ostohinta (ainakin jos sulkee silmänsä siltä tosiseikalta, että tamman ylläpitokustannukset juoksevat mammalomailun ajan). Mutta kun lasketaan summaa siihen, että hevosen päälle pääsee istumaan, viivan alle ehtii todennäköisesti kertyä muhevampi miinus kuin valmiin ratsun hankintakulut.
 |
| © aaveen.net |
Varsan tuotantokustannukset jäävät toki yleensä alemmiksi kuin valmiin ratsun ostohinta (ainakin jos sulkee silmänsä siltä tosiseikalta, että tamman ylläpitokustannukset juoksevat mammalomailun ajan). Mutta kun lasketaan summaa siihen, että hevosen päälle pääsee istumaan, viivan alle ehtii todennäköisesti kertyä muhevampi miinus kuin valmiin ratsun hankintakulut.
Tuotantokustannuksista pitää sitäpaitsi maksaa hyvässä lykyssä monta tonnia käsirahaa ennen kuin kinder-yllätys edes paljastuu. Paljastumisestahan se eurojen ohimarssi sitten alkaakin! Pienikin sairaus pienessä hevosenalussa tietää isoa rahanmenoa. Ja sairaus tulee varsaan helposti.
Jos luulit, että säästät ainakin varustekuluissa niin mietipä uudelleen. Sopivan loimen jos ostat niin kahden kuukauden päästä ollaan taas lähtötilanteessa, noin niin kuin esimerkiksi. Satulamenoissa tietysti alkuun säästää, mutta säästö muuttuu ratsastusikään tultaessa äkkiä tuplamenoksi.
Jos luulit, että säästät ainakin varustekuluissa niin mietipä uudelleen. Sopivan loimen jos ostat niin kahden kuukauden päästä ollaan taas lähtötilanteessa, noin niin kuin esimerkiksi. Satulamenoissa tietysti alkuun säästää, mutta säästö muuttuu ratsastusikään tultaessa äkkiä tuplamenoksi.
 |
| Varsan kanssa pääsee pohtimaan monia asioita kuten miksi sillä paistavat kylkiluut, vaikka on madotettu ja ruokittu niin tuhdisti kuin uskaltaa. © aaveen.net |
Loppujen lopuksi tulevan ratsun kasvattaminen itse on sitä paitsi vähän kuin venäläistä rulettia. Ehkä saat ratsun, ehkä et, se vähän riippuu.
Jos käy niin hyvin, että tulee ratsu niin sen toimitusaika on kuitenkin useita vuosia. Niiden vuosien aikana tabula rasalle pitää opettaa kaikki ihmissuhteesta käytöstapoihin ja varusteiden pukemisesta niiden käyttöön.
Jos käy niin hyvin, että tulee ratsu niin sen toimitusaika on kuitenkin useita vuosia. Niiden vuosien aikana tabula rasalle pitää opettaa kaikki ihmissuhteesta käytöstapoihin ja varusteiden pukemisesta niiden käyttöön.
Onhan siinä vaivaa kerrakseen. Silti otsikon kysymykseen varman vastauksen voi antaa siinä tapauksessa, että hevosen hankkimisen ainoana tai tärkeimpänä motiivina on päästä ratsastamaan. Silloin ensimmäisenä mainittu vaihtoehto ei ole pelkästään kannattavampi tai järkevämpi, se on ainoa.
En minä tiedä, tuleeko Albertista koskaan ratsua. Minun tuurillani todennäköisesti ei.
Mutta vaikka ei tulisikaan niin en koe, että sen kanssa vietetty aika ja siihen kulutettu raha olisivat menneet millään lailla hukkaan. Matka on se juttu, ei pelkkä päämäärä. Siinäpä se, kliseeseen tiivistettynä.
Kun odotin ensimmäisen kasvattini syntymää, ajattelin kaikkia niitä asioita, joita minä opettaisin varsalle. Kävikin hassusti niin, että varsa opetti minulle enemmän kuin minä sille. Sama tuntuu vahvasti toistuvan tämän nuoremman version kanssa.
Kun odotin ensimmäisen kasvattini syntymää, ajattelin kaikkia niitä asioita, joita minä opettaisin varsalle. Kävikin hassusti niin, että varsa opetti minulle enemmän kuin minä sille. Sama tuntuu vahvasti toistuvan tämän nuoremman version kanssa.
Ainahan sitä joka paikassa toitotetaan, että oppiminen ei mene koskaan hukkaan. Varsaopit nyt eivät ainakaan, jos aikoo hevosten kanssa pulata jatkossakin. Toimivat meinaan ihan aikuistenkin kanssa. (Tämän koulun lukuvuosimaksut ovat kyllä kipurajoilla.)
Sitä paitsi itse kasvatettuun eläimeen syntyy lyhyessä ajassa suhde, jollaisen eteen saisi aikuisen hevosen kanssa bondata todennäköisesti vuosia. Lisäksi varsat nyt vaan ovat aivan ihania.
Kun tekee itse itselleen niin saa sellaisen kuin haluaa, sanotaan. Se on totta, mutta vähintään yhtä totta on, että itse tekemällä saa sellaisen hevosen kuin ansaitsee. Itse opetetun hevosen kanssa saa päivittäin kokea konkreettisesti, mitä on tullut tehtyä hyvin ja missä on oikaistu tahi mokattu.
Sitä paitsi itse kasvatettuun eläimeen syntyy lyhyessä ajassa suhde, jollaisen eteen saisi aikuisen hevosen kanssa bondata todennäköisesti vuosia. Lisäksi varsat nyt vaan ovat aivan ihania.
Kun tekee itse itselleen niin saa sellaisen kuin haluaa, sanotaan. Se on totta, mutta vähintään yhtä totta on, että itse tekemällä saa sellaisen hevosen kuin ansaitsee. Itse opetetun hevosen kanssa saa päivittäin kokea konkreettisesti, mitä on tullut tehtyä hyvin ja missä on oikaistu tahi mokattu.
Vaikka aika isojenkin mokien vaara on varsan kanssa alati läsnä, en ollenkaan käsitä, miksi joku ostaa varsan ja lykkää sen sitten jonkun toisen koulutettavaksi.
Jos haluaa jäädä paitsi kaikesta varsuuteen liittyvästä kivasta, miksei osta aikuista hevosta? Varsan kasvamiseen kuluvan ajan kun laittaisi ylläpidon ja koulutuksen verran rahaa säästöön niin karttuneella summalla saisi ihan kivan ratsastusikäisen hevosen.
Jos haluaa jäädä paitsi kaikesta varsuuteen liittyvästä kivasta, miksei osta aikuista hevosta? Varsan kasvamiseen kuluvan ajan kun laittaisi ylläpidon ja koulutuksen verran rahaa säästöön niin karttuneella summalla saisi ihan kivan ratsastusikäisen hevosen.
Olen samoilla linjoilla kanssasi. Varsan kanssa elämisessä on niin paljon rahassa mittaamattoman arvokkaita asioita mukana, että ei sitä pysty käsittämään. Tai se on sitten eri asia, jos tällaisia asioita ei arvosta.
VastaaPoistaMeillä on ensi vuonna edessä Elviiran ratsukoulutuksen aloittaminen ja siihen pystyy nyt jo suhtautumaan melkoisen luottavaisin mielin, kun tietää jo sen hevosen tavat suhtautua uusiin asioihin. Kyllä se melko outo ajatuksena olisi, että olisin sen lähettänyt näiksi vuosiksi pois ja hakisin sitten joskus jostain puolivalmiin ratsun. Silloinhan sellaisen olisi voinut ostaa jo valmiiksi eikä tarvitsisi vuosia odottaa. Nyt ei voi kuin syyttää itseään kaikesta, mikä menee pieleen ja jos joku onnistuu, niin sitten salaa vienosti hymyillä omalle peilikuvalleen tyytyväisenä :)
Näin juuri!
PoistaNiin se aika yllättävän äkkiä rientää, että ensi vuonna Elviirallakin on jo ratsastaja selässä. Ruusan kanssa koin ainakin, että kun ponin kanssa tunsimme toisemme niin läpikotaisin niin sisäänratsastus oli vain yksi asioista, joita opeteltiin. Ei sen isompi ja ihmeellisempi asia.
Aluksi ajattelin, että kun Albert on vähän vaativampi tapaus niin se pitää antaa aikanaa ammattilaisen tehtäväksi. Mutta tällä hetkellä ajattelen, että jos sinne asti joskus päästään niin ehkä teen sisäänratsastuksen kuitenkin itse. Tällä hetkellä olen ainoa ihminen, johon Albert luottaa. Vaikka tietysti kovasti toivon, että se tulevaisuudessa luottaisi muihinkin niin uskon, että se tulevaisuudessakin luottaa minuun eniten.
Viisaita mietteitä! Minäkin kun haaveilen varsasta ja nimenomaan orivarsasta (tosin sen verran ehkä oikaisten että joku muu saisi sen tammastaan tuottaa ja minä ryhtyisin ostohommiin vasta kun varsan saisi emän alta pois) niin tuskastelen usein sitä, miten varsan seurantarve järjestettäisiin. Olen tehnyt töitä orivarsapihatossa ja nähnyt, miten tärkeä orivarsoille on painiseura 1-2(-3)-vuotiaana, mutta mitenkäs sen toteuttaisi omansa kanssa jos ei haluaisi antaa varsaansa pois omista käsistä? Mulla toki on melko huumorintajuinen (......) ruuna joka toisi pientä helpotusta seurantarpeeseen.
VastaaPoistaMiten sä olet suunnitellut Albertin painivuodet? Ja aiotko pitää sen orina?
Tuo painiseurajuttu on kyllä tosiaan kinkkinen. En ole vielä ratkaissut sitä Albertin kohdalla, mutta tarkoitus on pitää se emän alla kevääseen. Sitten toivon löytäväni sopivan orilaitumen ja painikaverillisen pihattopaikan.
PoistaJos olisi oma paikka, yrittäisin etsiä kotiin kaverin. Ajatus varsan päästämisestä pois omasta päivittäisestä tarkkailusta tuntuu vaikealta. Ruusan kohdalla siitä ei seurannut kovin hyviä asioita, vaikka en tiedä, olisinko osannut toimia toisin jos olisin sitä päivittäin seurannut. Nyt tiedän, että osaisin.
Ihan paras ratkaisu pikkupojillehan olisi sellainen, että olisi ainakin kaksi orivarsaa JA huumorintajuinen aikuinen ruuna. Varsat tuppaavat ihan keskenään olemaan pikkuisen hukassa.
Albertista tulee kyllä varmastikin ennen pitkää ruuna, mutta haluaisin pitää ainakin pari vuotta oriina. Testosteroni taitaa kuitenkin jonkin verran edistää lihaskasvua ja sen sellaista.
Ehdottomasti viisainta on (olisi..) ostaa hyvin ratsutettu nuori hevonen- se olisi myös halvempaa. (Emän ja varsan kulut per vuosi n. 4000€ + tekomaksut, eli jos olisin istunut hiljaa rahojeni päällä, olisin voinut ostaa vuonna 2020 ratsutetun varsan reilulla 20 t eurolla. Ja sillä saisi jo varmasti hyvän!)
VastaaPoistaYhden oman tehneenä, vaikkakin ihan "ookoo tuloksin", seuraava menee ammattilaisten laitettavaksi ja mamma istuu kultatuoliin kun sen aika on. Miksi tehdä asoioista hankalampia hevoselle (ja itselle) kun osaavia ihmisiäkin on tarjolla? Hyvin tehty ratsun alku käy ja kukkuu - muidenkin kuin juuri minun kanssani. Näen siis myös velvollisuutenani kouluttaa ja koulututtaa hevosen niin, että sillä on aina koteja tarjolla jos vaikka auton alle jään.
Nyt on toinen varsa syntynyt ja sillä on varsakaveri ollut alusta alkaen ja seurassa sen myös aion pitää niin kauan kuin vain suinkin voi - käytännössä ratsutusvaiheessa viimeistään kaveri luultavasti päätyy laumasta johonkin paritarhaukseen. Jos on tuolloin vielä ori, niin ehkä joutuu jopa olemaan yksin. Tämän oriasiankin olen ajatellut niin, että minulla on nyt lupaava ratsuruuna pihassa, jollei joku toisin osoita ja sano, että sulla onkin siinä ihan pätevä ori. Mutta sitten myös edetään sen "oripolun" kanssa, eikä jäädä takapihalle meuhkaamaan ohikulkeville tammoille ja tuskailemaan tallipaikkojen kanssa.
Eikä se ammattilaiselle ulkoitus tarkoita, ettenkö voi olla varsan kanssa tekemisissä, vaan päin vastoin: pääsen seuraamaan sen kehitystä ja osallistumaankin siihen halutessani, mutta en sössimällä mitään :)
Totta kai hevonen pitää sillä lailla kouluttaa, että se toimii muidenkin kanssa kuin oman itsen. Ruusankin ajo-opetuksen laittoi alkuun ammattilainen, olin kyllä itse kuitenkin koko ajan mukana ja opin samalla.
PoistaEikä se, että itse opettaa, tarkoita, että yksin ja ilman ammattilaisen apua tekisi. Ruusankin kanssa oli tarkoitus, että minä laitan itse satulaan ja joku taitavampi jatkaa siitä. Mutta kun ponin terveydentila nyt on ollut mitä on niin siitä on tullut vain minun harjoituskappaleeni. Ruusa nyt on muutenkin niin vaivainen, ettei sellaista pidä ikinä myydä eteenpäin. Jos minulle jotain sattuisi niin Ruusa lähtisi taivaslaitumille.
Tuolla muiden koulutettavaksi lykkäämisellä tarkoitin nimenomaan sitä, että vie varsan vieroituksesta muualle eikä osallistu sen kouluttamiseen. Jotkuthan vievät jopa ulkomaille.
Tokihan jokainen saa tehdä niin kuin parhaaksi näkee eikä minun sitä tarvitsekaan ymmärtää. Mutta en silti tajua, miksi hankkia varsa, jos ei tee sen kanssa itse mitään ennen kuin se on ratsukoulutettu.
No minä olen juuri valinnut asian niin, että vuotiaana lähtee oripoika ulkomaille kasvamaan sulalle, pitävälle maalle. Vuoden ikään asti saa syödä kotimaista rehua ja siihen mennessä se on oppinut sen mitä nyt tuommoisen varsan tarvitseekaan oppia (kävelemään riimussa, seisomaan kytkettynä ja kengityksessä, menemään pyynnöstä eteen tai "taakse" ja väistämään ihmistä. Itseasiassa sehän osaa nämä jo nyt pl kytkettynä seisottamista ei ole vielä tehty.)
PoistaSitten vain toivon sulaa maata, hyvää seuraa ja riittävää ravintoa, jotta kaveri pääsee mahdollisimman hyvillä eväillä ratsun ikään asti. JOS pääsee... poikaporukassa en usko kaverin meikämandoliinia kaipaavan, vaikka niin olisikin kiva itselle uskotella.
Enkä todella tarkoita, etteikö itse tehdyssä ole oma hohtonsa - en olisi ikinä ensimmäistäkään itse kouluttanut jollei siinä joku juju olisi. Mutta nykykokemuksella ja tietämyksellä (ja itsesuojeluvaistolla!) koen, että hevoseni pääsee vähemmillä toistoilla varmemmin oikeaan lopputulokseen kun ulkoistan alkuvaiheen "oikeasti hyvälle" tekijälle.
Kyllähän se varmaan hevosen kannalta on ihan hyvä ratkaisu lähettää vähän parempaan ilmastoon kasvamaan. Täällä Suomessa kun voi olla sellainenkin talvi, että varsa pääsee aika vähän liikkumaan.
PoistaVarmastikaan varsa ei omaa ihmistään kaipaa! Itse tekemisen halu on enemmän itsekäs halu päästä viettämään varsan kanssa aikaa ja vaikuttamaan siihen, millainen siitä tulee. Jos tulee epäilys siitä, osaanko itse tehdä jotain, niin silloin ilman muuta pyydän ammattilaisen hätiin ennemmin kuin teen itse epävarmana ja mahdollisesti pilaan koko jutun.
En siis tarkoittanut sitä, että itsetehty = automaattisesti pilattu! Pointti on ennemminkin se, että tällä kertaa haluan nopeammin haluttuun lopputulokseen eikä niin, että hevonen kuolee vanhuuteen MINUN epävarmuuteni takia. Minä ainakin tunnistan ennemmin siirtäväni tiettyjä koulutusaspekteja oman epävarmuuteni takia (onko se nyt varmasti valmis?) ja siis sillä seurauksella, että 17- vuotiaana se osaa vaihtosarjat ja tapailla korkean koulun askelluksia. Ihailen sitä ammattilaisten fiiliksen tasoa, että heti kun he hoksaavat, että nyt se muuten on valmis tähän juttuun, he osaavat ottaa uuden asian "leikinomaisesti" esiin ja kas, hevonen onkin yllättävän helposti oppinut uuden asian. Minä vielä tuossa kohtaa arpoisin, että riittääkö se tasapaino ja meneekö se nyt sekaisin jos minä yritän..
PoistaHeh, tunnistan kyllä itseni tuosta kuvauksesta. Osittain siksi tuo 6-vuotias on edelleen sillä sisäänratsastustasolla... Minulla ei kyllä todellakaan edes olisi taitoa viedä hevosta kuin max. heB-tasolle ja siihenkin tarvitsisin kyllä valmentajaa neuvomaan.
PoistaEli todellakin jos Albert pysyy hengissä sinne asti niin jonkun oikeasti osaavan täytyy sitä ratsastaa sisäänratsastuksesta eteenpäin. Minä voin tehdä ja mielelläni teen itse ratsuhommiin valmistelevaa työtä, mutta varsinaiseen ratsutukseen on pakko hankkia ammattiapua. Muuten minulla on sitten kaksi tädin puskaponia.