torstai 15. kesäkuuta 2017

Herkkisprinssin kuulumisia

Albert on ollut täällä jo kohta neljä viikkoa! Blogihiljaisuus ei ole tällä kertaa johtunut sen dramaattisemmasta asiasta kuin siitä, että työt häiritsevät vapaa-ajan viettoa ja käytettävissä oleva vapaa-aika menee tehokkaasti ponilapsen seurassa.

Lähes neliviikkoisesta pikkumiehestä ei vielä ole kuvia, mutta tässä vähän otoksia kolmen viikon virstanpylväältä.

Tuleva kouluponi? Tsekatkaa, mitkä lihakset!

Vajaassa neljässä viikossa on käynyt selväksi, että jos Ruusa on se prinsessa, joka tuntee herneen patjakasan alta niin Albert on prinssi, joka tuntee hiekanjyvänkin.

Kerron esimerkin. Vajaat kaksi viikkoa sitten, jossain sunnuntaiaamun ja sunnuntai-illan välissä, Albertille tuli ripuli. Suhteellisen normaalia varsoille, joskin ajankohta kahden viikon iässä vähän ihmetytti.

Maanantaipäivän kyttäilin Albertin olotilaa pihaton vakoilulaitteilla. Muutaman tunnin katselun jälkeen olin jokseenkin vakuuttunut, että varsapolo on todennäköisesti aika lähelle kuolemansairas. Se ei tehnyt juuri muuta kuin seisoi häntä koipien välissä peppu seinää vasten, riiputti päätään ja korviaan, näytti kaikin puolin kärsivältä. Ulos ei mennyt.

Kukkaispoika.
Tallille päästyäni havaitsin, että ripuli oli ehkä muuttunut vesiripuliksi ja yritin mitata lapsiponin lämmön. Ensiyrittämällä mittari ei ehtinyt piipata ennen kuin varsa sinkautti sen ulos pyllyreiästään. Silti lukema oli ehtinyt kivuta 39,6:een.

Kotieläinlääkäri suositteli puhelimitse pikaista retkeä klinikalle. Sieltä olikin jo aikaisemman hätäpuhelun aikana ehditty pelotella ties millä rotaviruksella.



Jokin tolkun ääni kuitenkin piipitti ponitädin takaraivolla, joten ennen trailerin pakkaamista rekrytoin tallinpitäjän apukäsiksi tarkistusmittaukseen. Taistelun päätteeksi mittari piippasi lukemaa 39 astetta. Klinikkareissu peruttiin. Myöhemmin sain mitattua lepolämmön: 38,5 astetta. Kuume olikin vain stressiä.

Kävi myös ilmi, että Ruusalla todennäköisesti oli kiima. Ruoansulatusvaivan taustalla siis tuskin oli sen vakavampaa vaivaa. Tosin, huomautti eläintohtori, varsaripulinkaan ei pitäisi mennä vedeksi asti. Sovimme siis puhelinajan seuraavaksi aamuksi.

Tiistaiaamuna Albert oli vielä vesiripulilla, mutta illalla tuli jo pökäleitä. Koimmeko kenties maailmanhistorian lyhimmän varsaripulin?

Epäilemättä yksi syy ripuloivan Albertin surkeaan olemukseen oli myös se, että ulkona satoi vettä. Kaikkihan me tiedämme, miten sokerista valmistetun eläimen käy sateessa.

Onneksi pihattohevosen vapaus ei ole pelkästään oikeutta olla ulkona. On myös oikeus olla sisällä, kun haluaa. Ja tätä oikeuttahan Albert ei sadepäivinä todellakaan jätä käyttämättä.

Sadepäivät pikkupoika siis oleskelee sisätiloissa. Touhuilee siellä ihan omiaan välittämättä siitä, että emoeläin vetää ulkoilun suhteen aivan toisenlaista linjaa. Välillä Ruusa sentään vastaa poikansa huutoon ja käy vähän sisällä imettämässä. Hakee sitä vähäksi aikaa ulos.

Sinänsä on ihan hyvä, ettei silkkiturkkinen varsa viihdy sateessa, sillä siltä puuttuu 10 - 15 asteen lämpötilaan sopiva sadetakki. Mietinpä vaan, miten sillä sitten jonakin päivänä ratsastetaan sateella - eli suunnilleen kahtena talvipäivänä kolmesta. No, ehkä se vielä tottuu.



Toisaalta myös Ruusan ulkoiluinto on viime päivinä ollut alhainen, sillä naapuritarhaan (kyllä, visusti aidan toiselle puolen) muutti uusi hevonen. Tuoreen äidin tulkinnan mukaan tulokas muodostaa vakavan uhan jälkikasvun hengelle ja/tai terveydelle.

Riskiarvio perustunee pääasiassa ylikuumentuneeseen äidinvaistoon, sillä ihmisen silmään uusi hevonen on harvinaisen leppoisa ja ei-uhkaava 2-vuotias.

Albert kyllä olisi mielellään jo tutustumassa naapureihin lähemminkin. Ruusa vaan ei vielä vaikuta valmiilta.

Sen sijaan ihmisiin Albert ei ole osoittanut kovin kiihkeää halua tutustua.

Klinikkareissun jälkeen varsassa on ollut kesyttämistä jopa siinä määrin, että ajoittain olen hoippunut epätoivon rajoilla. Kyllähän Albert välillä tulee rapsutettavaksi, mutta poistuu paikalta heti, jos yhtään epäilee ihmisellä olevan jokin agenda.


Mutta onhan tässä jo huomattavaa edistystä tapahtunut.

Toissapäivänä valvontakameransa poistanut varsatutkija sai koskea Albertiin melkein heti. Tapahtuma on mainitsemisen arvoinen, koska puolitoista viikkoa aikaisemmin siskollani meni samaan saavutukseen melkein kaksi tuntia.

Myöskään kengittäjän saapuminen tiluksille ei saanut Albertia katoamaan takavasemmalle, vaikka hänen saapumisensa viimeksi tarkoitti hoitotoimenpidettä. Albert ihmetteli emänsä pedikyyriä kosketusetäisyydeltä. (Varsan jalat olivat kengittäjän mukaan niin hyvät, että sille ei tarvinnut tehdä mitään.)

Ja kyllä Albert minunkin luokseni tulee koko ajan hanakammin, kun en ole sille viime aikoina tehnyt mitään väkisin.

Varsankesyttäjän onni on ötökkäinen ilmanala. Kutisevien paikkojen raaputtelu on tehokas tapa nostaa omia pisteitä pikkutyypin silmissä.

Vaikka olen yrittänyt pitää ruusunpunaisia laseja, näen silti kuvassa jyrkän lautasen ja alas kiinnittyvän kaulan. Mutta onhan se aika söpö kuitenkin. Pitäisikö sittenkin ilmoittaa näyttelyyn? Ilmoittautumisaikaa olisi maanantaihin asti.

P.S. Eläinlääkäri kävi maanantaina ottamassa Ruusasta kontrolliverikokeen. Maksa-arvot jäivät enää rimaa hipoen viitearvojen ulkopuolelle eli käytännössä tilanne on normalisoitunut. 

16 kommenttia:

  1. Melkoista koettelua ollut pikkupojan alkutaival, jospa ei enää tarvitsisi epämukavia toimenpiteitä suorittaa ja varsa kesyyntyisi mukavaksi hevonaluksi. Tuo pää on kyllä aivan uskomattoman sievä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinä alussa vähän liikaa tökkimistä ja pakottamista. Toivotaan, ettei tarvitsisi enää tehdä mitään inhottavaa ainakaan pitkään aikaan!

      Tuntuu, että jonkinlainen läpimurto varsan kesyttämisessä on kyllä nyt tapahtunut. Eilen kun tämän julkaistuani menin tallille, Albert tuli portille vastaan (äipän rinnalla) ja vähän hörähtikin. :)

      Poista
  2. On se vaan niin nätti! Näyttelyyn vaan, voi totutella siihen hommaan jo nuoresta pitäen ;) Olisi kiva saada hänen korkeudestaan myös videokuvaa! Oletko vielä kerennyt miettimään saako Albert pitää tulevaisuudessa kulkusensa vai saako prinssi pärjätä kevennetyllä haarovälillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen ajatellut, että jos Ruusa on syksyllä hyvässä kunnossa niin haluaisin viedä sen kantakirjattavaksi. Samalla tietysti tulisi Albertillekin kokemusta. Mutta poninäyttely saattaa kyllä jäädä väliin, kun olen aika pöpökammoinen pikkuvarsan kanssa ja Ypäjää enempää pöpöjä ei varmaan ole missään.

      Täytyy yrittää jossain välissä ehtiä videohommiinkin. Olen kyllä jonkun videon ottanutkin (oikeasti kyllä ihan liian vähän), mutta en ole edes vielä avannut niitä koneella!

      Albertin sukukalleuksien varalle en ole vielä tehnyt sen kummempia suunnitelmia. Jos se on jalostusmateriaalia (eli terve, hyväpäinen ja hyvärakenteinen) niin vien sen varmaan oripäiville. Jos taas ei ole jalostusmateriaalia niin pallit putoavat. Vaikka itse olenkin enemmän ori- kuin ruunaihmisiä niin jalostuskelvottoman oriin pitämistä harrastekäytössä en kannata.

      Poista
  3. En kestä kuinka ihana! Albertista tulee vielä niiiin hieno ratsu aikanaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos! Jos kaikki menee hyvin niin varmasti tulee hieno ratsu. Sille täytyy sitten aikanaan hankkia joku oikea ratsuttaja.

      Poista
  4. voi mikä pikkutirppa <3

    sinne vaan mars näyttelyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aika ihku. Näyttelyyn tekisi kyllä kovasti mieli, mutta pikkuvarsan kanssa pelottaa, mitä pöpöjä se saattaa sellaisesta mukaansa poimia. Pohdin vielä.

      Poista
  5. Meidän pikkumies taas on kovin sosisaalinen, joskin äitinsä hermostukseksi myös omatoimimatkailija jo toisesta elinpäivästään lähtien.. Riimussa siis kuljetaan jo näillä vajaan viikon päivillä, että äidin hermoradat kestävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Albertkin oli aluksi hurjan kesy. Se jopa sieti tosi hyvin sen, että ihminen on ensin kyykyssä ja nousee varsan vieressä ylös (mikä on ainakin oman kokemukseni mukaan yleensä pienille varsoille aika pelottava juttu). Mutta klinikkareissu muutti kaiken.

      Onneksi nyt näyttäisi, että arkuusvaihe alkaa väistyä. Tai ei se ehkä niinkään ollut arkuus- kuin epäluuloisuusvaihe.

      Tänään jouduin varsalle aamulla vähän jo ärähtämään, kun vettä kantaessani meinasi monta kertaa hypätä niskaan. Onneksi ainakin tässä vaiheessa riittää äänellä komentaminen, sellainen napakka "ä-ää".

      Niin ja onnea varsasta! Nyt on ilmeisesti orivuosi.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan se aika ihana kaikin puolin. :)

      Poista
  7. Olen ollut blogipuolelta hieman katkolla muiden juttujen viedessä ajan, ja härreguud mitä täällä on tapahtunut! Luin justiinsa vaikka kuinka monta postausta putkeen. Elikkä ihan järettömän isot onnentoivotukset täältä. <3 Miten suloinen pikku tirppana! Blogisi edelleen niin mielenkiintoista luettavaa! Oikein paljon tsemppiä nyt ja toivotaan että Ruusa ja Albert eivät tahkoa enää lisää ell-laskuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joo, onhan täällä tapahtunut! Kiitos onnentoivotuksista! Albert on kyllä kovin ihana, toivon että siitä kasvaisi emäänsä terveempi harrastuskaveri. Todennäköisesti siitä tulee ainakin selvästi emäänsä isompi, sen verran on säärillä mittaa.

      Toivotaan, ettei tulisi enää hirveästi ell-kululaskuja, ponnyt syövät ilman niitäkin kaikki liikenevät pennoset.

      Poista
  8. Ihana pieni hevosen alku! Videokuvaa odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään siitä kovasti itsekin! Yritin eilen ottaa vähän videota, mutta eihän se silloin tietenkään tehnyt mitään kovin mielenkiintoista... Mutta lupaan kyllä pian laittaa edes jotain videota esille.

      Poista