Vuoden eka: Seitsemän kuukauden viralliset mahakuvat

Ihan ensimmäiseksi hyvää uutta vuotta kaikille! 

Uusi vuosi tarkoittaa uutta kuukautta ja uusi kuukausi tarkoittaa tietysti yhtä kuukautta vähemmän odotettavaa. Eli tänään tuli Ruusalla täyteen 7 kuukautta tiineyttä. Sehän tarkoitti tietysti tarvetta ottaa virallisia mahakuvia.

Muistin jopa ottaa mukaan edustussuitset. Heti näyttää poni astetta hienommalta. Sääkin vähän suosi.

Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata, että ponin kinttua on lähiaikoina taas ultrattu. Tämä johtui siitä, että meille kävi ikävä loimitusonnettomuus, jonka jälkeen syksyllä paranneltu jänne pari päivää vaikutti vähän turvonneelta. Onneksi se osoittautui kuitenkin ehjäksi.

"Ei sillä mikään jäätävän iso maha ole", oli ensimmäinen kommentti, jonka Facebookissa sain yllä olevaan kuvaan. 

Totta, olen minä monella ruunallakin nähnyt pyöreämmät muodot. Mutta kun vertaa kuviin ei-tiineestä Ruusasta, vaikka pulskassakin kunnossa, ero on selvä (katso vaikka Poni-välilehden ensimmäistä kuvaa). 

Toisaalta kun vertaa muutaman viikon takaisiin kuviin niin ihan kuin maha olisi pienentynyt! Pitäisikö nyt olla huolissaan?

Kyse lienee rasvakerroksen ohentumisesta, sillä kylkiluut tuntuvat taas. Ruokaa olen jo vähän lisännyt, koska ei ole tarkoitus, että tiine tamma varsinaisesti laihtuu.

Vähitellen pitäisi keksiä, mitä tammarehua syöttäisi tiineyden viimeiset kolme kuukautta. Nyt ei ole vielä tuntunut tarpeelliselta syöttää väkirehua, koska kylkiluiden ja nahan välissä on kuitenkin edelleen myös laardia. Ja heinässä on analyysin mukaan varsin mukavasti proteiinia (SRV 80).

Mutta toivotaan, että mahan kohtuullinen koko on hyvä merkki siitä, että sen sisällä majaileva jälkikasvu olisi pikkuponin synnytettävissä olevaa kaliiberia.  

Jouduimme ottamaan kuvia auringon sijainnin takia alamäkeen.

Viime kerrallahan mahakuvia ei saatu edestäpäin otettua ollenkaan eikä tehtävä tällä kertaa ollut sen helpompi. 

Perusnäyttelyposeeraus irtoaa kokeneelta patsastelijalta rutiinilla (vaikka korvien saaminen pystyyn vaatiikin houkuttelua), mutta että pitäisi edessä olevalle kameralle keikistellä, on sitten kokonaan toinen juttu.

No, kaikesta sählingistä huolimatta kuvaaja ehti räpsäistä sai ainakin yhden kivankin etukuvan.

Tämä oli kivoin, vaikkakaan ei kuvaavin, etukuva.
Tosin ponin etujalat näyttävät siinä tavallistakin vinommilta.

Vuoden vaihtumisesta täytyy vielä mainita, että se oli erittäin tervetullut muutos. Viime vuosi tuntui hirveän pitkältä, etenkin loppupäästä. Toivottavasti tämä vuosi on helpompi. Aivan erityisesti tietenkin toivon, että seuraavat runsaat neljä kuukautta menisivät kivasti ja nopeasti. 

Terveyspuolella paremmasta ei kyllä ole hirveästi merkkejä ilmassa, sillä ponitäti heräsi vuoteen 2017 flunssassa. Vastahan olin kipeänä elokuussa! Ei näin usein tarvitsisi.

Onko muka pakko, jos ei taho?

Valitettavasti myöskään ponikon nelijalkainen jäsen ei taida ihan olla vielä kunnossa. Tänään se hengästyi selvästi ja jopa hikosi pienellä talutuskävelyllä. Räkääkin poni päristeli sieraimistaan ihan näkyvän määrän.

On tosin myönnettävä, etteivät hengästys ja hikoaminen tulleet ihan pelkästä kävelystä. Nyt virallisesti 6-vuotias ei kolmen viikon tarhalevon jälkeen tahdo oikein ymmärtää kevyen aloituksen päälle. Etenkin pellon laidassa ollut nuotio sai sen luulemaan itsensä Wienin ratsastuskoulun lipizzaksi. 

Ehkä olisi viisasta määrätä lepoa vielä ainakin yksi viikko, kun flunssa ei vielä näytä hellittäneen ja rauhallinen aloitus vaatisi varmaankin lääkkeellistä apua. Tai ehkä pitäisi kehitellä sille jotain älypelejä, että energiataso alentuisi talutuskävelyjen vaatimalle tasolle.