sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Formulasamppanjasta seurustelujuomaksi ja kuukauden blogi

Olen aina sanonut, että jos welsh-poni olisi juoma, se olisi pirskahteleva samppanja. Tämä pätee myös erääseen sairauslomalta palailevaan welsh-poniin.

Loman päätyttyä mainittu lemmikki muistutti lähinnä sellaista kuohujuomaa, jollaiseksi se television mukaan muuttuu, kun joku voittaa jonkun autokisan. Ponielämässähän tämä tarkoitti jatkuvaa keskustelua siitä, miten kovaa ja korkealta ponin on sopivaa pirskahdella/kuohua.

Vähitellen welsh-samppanja on kuitenkin alkanut palata enemmän sellaiseksi sivistyneeksi seurustelujuomaksi.

Transformaatio vaati liikutusta muutamana päivänä peräkkäin.

Poni on ollut välillä aika hellyydenkipeä. 


Ei ponia tietysti oikein voi kuohunnasta syyttää, kun tarhan pohjakaan ei oikein ole ollut pinkomiskunnossa. Vesisateet ovat syöneet sieltä myös mahdollisuuden lumikylpyihin. Tärkeä osa mammatamman liikuntahetkiä onkin ollut lumessa kieriskely, silloin kun ei ole ollut ohjasajovermeitä päällä.

Ohjattu liikunta on toki ollut kevyenlaista ja se on tapahtunut ilman ylimääräistä painolastia selässä.

Kevytkin jumppa on riittänyt hengästykseen ja välillä - ihmisen suunnitelmista riippumattomista syistä - on vedetty vähän hikeäkin pintaan. Palautuminen on kuitenkin nyt ollut aivan normaalin rajoissa. Toivotaan että hyvä hengitystilanne jatkuisi!

Tilanne on siis omaponirintamalla pitkästä aikaa melko rauhallinen. Nyt, kun asia on julkisesti sanottu, tulee varmaan eteen seuraava katastrofi. Mutta onpahan saatu hetken aikaa nauttia erityisongelmattomasta tilanteesta.

Poniongelmien pienuus on mahdollistanut keskittymisen sen miettimiseen, miten järjestän heppailuasiat helmikuun alusta lähtien. Silloin nimittäin suuntaan työelämässä kohti uusia haasteita, mikä valitettavasti tarkoittaa tallimatkojen pitenemistä. Mutta ainakin nyt on budjettiin tiedossa jonkinlaista tulovirtaa seuraavaksi pariksi vuodeksi. (Vakityö olisi seuraavaksi kiva ylläri.)

Lopuksi vielä kiva uutinen: jokin aika sitten sähköpostiin tupsahti ilmoitus, että tämä blogi on äänestetty Jalustin.netin kuukauden blogiksi! Kiitos paljon kaikille äänestäneille!

On aina kiva voittaa, etenkin kun en ollut edes huomannut kilpailevani. Jos kiinnostaa, voi käydä lukemassa voittohaastattelun täältä.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Etenkin uudesta työstä olen vähän innoissanikin, vaikka se tietää haasteita ja välillä tosi pitkiä työpäiviäkin. Mutta toki asetin työpaikan vastaanottamisen ehdoksi loman toukokuussa. ;)

      Poista