Kohti normaalia ja Pullan ensimmäinen pärstäkuva (ehkä)

Olen jälleen yrittänyt aloittaa Ruusan saikunjälkeisen liikutuksen talutuskävelyillä. Talutus on toteutunutkin, kävely ei niinkään. Pitkähkön lepojakson jäljiltä ponin "kävely" muistuttaa enemmän sekalaista tohotusta - höystettynä ajoittaisilla ilmaveiveillä.

Eilen kokeilin ohjasajaa eikä siinäkään meinannut oikein käyntiä löytyä. Aika hienoa ravia poni kyllä ajoittain esitti. Esitys tuli pyytämättä, mutta ei oikeastaan yllättäen.

Voinee sanoa, että Ruusan energiataso on vähintäänkin palannut sairastumista edeltäneisiin sfääreihin. Poni on myös ollut ihmissuhteessaan hyvin hellyydenkipeä. Suhtautuminen lajitovereihin on ollut selvästi nuivempaa.  (Ruusan johtajuuskausi jäi lyhyeksi, joten sillä on kuitenkin tarhaliikenteessä väistämisvelvollisuus.)

Sen sijaan ponin hengityskapasiteetin taso on jättänyt toivomisen varaa. Vaikka epäilin/toivoin tämän johtuvan sairausloman jälkimainingeista, päätin (vaihteeksi) hyödyntää eläinlääkärin saapumista tallille. 

Jotta eläinlääkäri saisi tilanteesta realistisen kuvan, juoksutin ponia ennen tutkimusta hengästymiseen asti. Kävi klassisesti: pelkkä eläinlääkärin läsnäolo sai oireet katoamaan. Poni palautui aivan hyvin ja sekä keuhkot että sydän kuulostivat stetoskooppiin normaaleilta.

Syksyllä ostettu Bucas Smartex -talviloimi on ollut hiukan pettymys: se ei tahdo millään pysyä suorassa. Halpismalli Freedom sen sijaan istuu ja pysyy paikoillaan kuin hansikas.

Sydäntä ja sen pamppailutiheyttä tarkkailtiin siksi, että erikoislääkäri huolestui aiheesta marraskuussa.

Tuolloin poni nimittäin palautui liikutuksesta hengityksellisesti hyvin, mutta sydän jäi hakkaamaan. Koska sydämen tilanteesta kielivä troponiinientsyymi oli kuitenkin normaali, eläinlääkäri päätyi pitämään kiihtynyttä pulssia lääkityksen sivuoireena (se on mainittu lääkkeen selosteessa). Ilmeisesti näin olikin.

Sydäntilanteen normalisoituminen oli valtaisa helpotus omistajaportaalle, joka oli jo ehtinyt syyttää itseään sydänlihastulehduksen aiheuttamisesta ponilleen.

Sitten otsikossakin mainostettuun Pullaan.

Koska ponitäti on huolestumiseen (kieltämättä jopa hysteerisyyteenkin) taipuvainen elämänmuoto, myös syntymättömän ponin kunto on ollut mielen päällä.

Tähän on johtanut tietenkin taannoinen herpes-säikähdys, mutta myös se fakta, että Pulla on ollut viime aikoina aika laiska jumppailija. Minusta se potkiskeli alkutalvesta pontevammin.

Kyllä sieltä jotain muljuntaa on tuntunut, mutta kovin laimeaa on ollut kasvatti nro kakkosen liikuntainnostus. (Kasvatti nro ykkösen potkut olivat vastaavassa elämänvaiheessa todettavissa ihan silmämääräisestikin.)

Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että olisi ihan hyvä idea tsekata tilanne. Satuimme asian äärelle Pullan päiväuniaikaan, mutta raukka joutui tutkimusta varten heräämään.

Tutkimuksessa todettiin, että sikiö on a) elossa (tärkeintä) b) normaalin oloinen (myös äärimmäisen tärkeää).

Jälkimmäiseen kohtaan sisältyy se, että Pulla on aivan normaalin ponisikiön kokoinen. Ainakin tässä vaiheessa. Nythän se kunnon kasvu vasta alkaa, huomautti tosin eläinlääkärimme, joka on erikoistunut näihin lisääntymisjuttuihin. Mutta lopputiineyden nopean kasvun vaihe ei ole ponihevossikiöiden erityispiirre, vaan sama pätee ihan poniponisikiöihinkin.

Koska Pullaa kuitenkin alkaa olla jo koko kohdun täydeltä, tolkullisen ultraäänikuvan saaminen siitä osoittautui varsin haasteelliseksi. Edes eläinlääkäri ei heti aivan hahmottanut, missä kohdassa Pullan ruhoa oltiin menossa.

Lopulta löytyi kuitenkin naama. Vahvasti ehkä. Naaman poikkileikkaukseksi eläinlääkäri mittaili noin neljä senttiä. On siinä vielä kasvamista ennen ulkomaailmaan putkahtamista.

Mutta saanko esitellä, Pullan ensimmäinen pärstäpotretti (ehkä):

Ymmärtääkseni pienempi musta aukko on ehkä silmä ja turpa on tuolla oikealla. En tiedä, mikä tuo isompi musta aukko on. Ehkä aivojen paikka? 

Vielä vajaat neljä kuukautta synttäreihin. Tästäkö tulee sanonta "odottavan aika on pitkä"?