Kuvaaminen ei ole helppoa edes HIHSissä

Kävin tänä vuonna HIHSissä, ensimmäistä kertaa ainakin kymmeneen vuoteen. Tästä saa kiittää Tarua, jonka blogiarvonnasta napsahti meikäläiselle lippu perjantain päivänäytökseen!

Näytös alkoi kahdeksalta aamulla, mikä oli kyllä aamuntorkulle kipurajan alapuolella etenkin kun aamulla piti käydä omaa ponia lääkitsemässä ennen Helsinkiin suuntaamista. Show'hun ehdin vasta kympiksi. Mikä tarkoitti, että missasin 80 ja 90 cm luokat, joissa olisi ollut eniten poneja. No, aina ei voi voittaa.

Wyra 2.

Aamun jälkeen istuin katsomossa melkein koko päivän kamera kädessä. Jostain syystä onnistuin kuitenkin saamaan itseni aivan järkyttävään jumiin. 

Onneksi yhdellä ständillä oli Back on Track -tuotteet 20 prosentin alennuksella, joten hommasin sieltä jo pitkään miettimäni kaulurin. Sen puin kotona päälleni enkä ole käytännössä riisunut sitä sen jälkeen kuin suihkuun. On se mukava.

Carmenzata.

Eniveis, saapuessani jäähallille ajattelin, että kerrankin helpot hallikuvausolosuhteet, kun on valoa. Mutta eihän kuvaaminen ole koskaan helppoa!

Edes sitä valoa ei niin kauhean paljon lopulta ollutkaan, ainakaan tuollaiselle vanhalle kameranrutkulle, jossa yhtään isommat ISO-arvot saavat kuvat riemukkaasti kohisemaan. Vaikka huono puuseppähän se tietysti on, joka kalustoa syyttää. Suurin ongelma on kameran kannattelijan taito, tai tarkemmin sanottuna sen puute.

Toisaalta kun esteet ovat metristä ylöspäin, on wannabe-kuvaajan helppo harjoittaa ajoitusta. Pikkuesteillä oikean ajoituksen löytäminen on haasteellisempaa, kun hevonen on nousukiidossa niin vähän aikaa. 

Isoillakin esteillä kuvan onnistuminen on silti sekunnin kymmenyksistä kiinni.

Jos painaa laukaisinta liian aikaisin tai liian myöhään, sarjakuvauskaan ei pelasta. Henk.koht. en käytä sarjakuvausta esteillä. On vain seurattava ratsukkoa kameralla ja puristettava laukaisinta juuri sillä hetkellä, kun hyppykaari näyttää hyvältä. Edit: Pitää päästä samaan rytmiin ratsukon kanssa, vähän kuin hypätä itsekin. 

Rytmin löytäminen ei ole aina helppoa, minkä todistavat kuvat alla.

Tämän...

...ja tämän vaiheen välillä ei ole varmaan sekuntiakaan. 

Tässäkin on vähän myöhästytty. Royal Earl Du Chabus.

Tässä taas on vähän hätiköity. Edestäkään päin tämä ponnistusvaihe ei välttämättä ole kuvauksellisin, mutta on tässä kuvassa jotain hauskaakin.

Itse tykkään sellaisista kuvista, joissa hevosella ovat kaikki jalat ilmassa, mutta se on vielä nousemassa. Tai okserilla on kiva sellainenkin, jossa hevonen on vaakatasossa, kaikki jalat mahan alla kippurassa. 

Sellaisia kuvia saadakseen on maltettava. Ei auta painaa laukaisinta heti ponnistuksesta, vaan odottaa esteen koosta riippuen yksi tai useampi sekunnin kymmenys. Ja toivoa, että kuva on oikein tarkentunut. Se on usein minulle suurin kompastuskivi.

Ko vd Padenborre by Cortaflex (On siinä hevosta nimellä nakattu)

Mollgard Molina. Minusta on jotenkin hienoa, että tälläkin tasolla ratsastaja uskaltaa/kehtaa käyttää vaaleanpunasävyisiä varusteita.

Ehkä kiinnostavimpia olivat nuorten luokat. Etenkin, kun siellä kilpaili myös ratsuoripäivien suosikkini Clarimore (Still-Hof Macabeu). 

Se oli vielä komeampi kuin keväällä! Kuten tietysti ammattilaisen alla kuuluukin, se oli saanut lihasta oikeisiin paikkoihin ja se näytti iloisemmaltakin. Ei viuhtonut kärttyisästi häntäänsä kuten oripäivillä. 

Clarimore.

Mukana oli myös pv-ori, jolla on welsh part bred -jälkeläisiä. Olisi kiva jos pikkuhevosia saataisiin ihan luvalla ponipuolen jalostukseen. Hevosia kun olisi tarjolla vähän laajempi valikoima kuin ratsuponeja.

Mainittu pienenpuoleinen pv-ori Goldencoast Diamant.

Hyviä uutisia muuten niille, jotka ovat hankkimassa Freejumpeja: et ole vielä muodista jäljessä. Varsinkin siniset tuntuisivat olevan edelleen trendikkäät, samoin harmaat.

Toisekseen vähän muodissa tuntuu olevan kaksiosainen turpahihna, jonka voi nähdä ylempänä Mollgard Melinan kuvassa. 

Näin myös ensimmäistä kertaa hevosella yhtä aikaa hackamoren ja kuolaimen.

Wayro W:llä oli sekä hackamore että kuolain. Myös Freejumpit. Keltaisia en nähnyt muilla.

Bongasin myös pari bloggaajaa hevosineen:

Carambola.

Pyry Waan.

Välillä joku putosi tai muuten oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. 

Propsit tälle poniratsastajalle, ettei pudonnut! Notkea ori vetäisi vielä tästä takapään kohti kattoa...

Tyyli oli vapaa:

Myös jokunen erityisen kaunis tai persoonallisen näköinen hevonen tuli bongattua.

He'las Estrella on aika persoonallisen värinen.

Orlean puolestaan oli kaunis!

Tämä oli aika hauskan värinen kimo, nimeltään ytimekkäästi Un. 

Luokkien välissä ja jälkeen tuli kierrettyä vähän myymälätarjontaa. Kuten moni tietää, expo ei näin kalliissa tapahtumassa ollut varsinaisesti mikään löytölaari. 

Silti löysin ostettavaa. Korostan, että vain sillä lailla järkeviä, että ilman HIHSiä olisin joutunut lähtemään hevostarvikeliikkeeseen. Ostin ihan tavallisia juttuja: Oluthiivaa, MSM:ää, raipan ja sukkia sekä Roecklin talvihanskat.

Kypärää olisin vielä ollut vailla, mutta täikammoisena ei tehnyt mieli sovitella pottia suuressa yleisötapahtumassa.

Tavoistani räikeästi poiketen lisään tähän loppuun vielä hirveän rykelmän tylsästi keskenään samankaltaisia irtokuvia, ihan vaan koska satuin tekemään nämä valmiiksi ja tekee siksi mieli käyttää niitä johonkin. Toivottavasti meni nimet oikein.

Beaty EB.

Carmenzata.

Chicolino.

Iscara Del Maset.

Lisnolan Captain Ahom.

Octavia. Tämä kuva on taas esimerkki siitä, miten juuri ponnistusvaiheen jälkeen otettu kuva voi saada hypyn näyttämään tosi raskaalta.

Urano - välillä valmistautuva ratsukko vähän photobombasi kuvaa.

Chelsea.