Näyttelyhuumaa Vermossa lainaponin kanssa

Viime viikonloppuna oli Vermon poninäyttely, mutta Ruusa ei sattuneesta syystä ollut mukana. Niin kovassa seurassa Ruusa tuskin olisi ollut korkeimmilla palkinnoilla, mutta olisi ollut hienoa saada juuri tämän tuomarin arvio sen laadusta. Tuomarina oli Mr. Dewi Evans Hilin-siittolasta, jonka B-welsh-kasvatusta arvostan suuresti.

Ruusan poisjäänti olisi harmittanut vielä merkittävämmin, jos minulle ei olisi tarjoutunut mahdollisuutta hekumoida näyttelyfiiliksellä lainaponin kanssa.

3-vuotiaan Lillin kanssahan olemme jo sillä lailla vähän tuttuja, että tänä kesänä olemme esiintyneet yhdessä nuorten näyttelyssä ja toissavuonna esitin sen Vermossa B-welshien vuoden voittaja -kehässä. Silloinhan se yksivuotiaana vei koko potin.

Niin että ei mitään paineita, hei! 

On se nätti.

Heti alkuun tuntui, että peli oli menetetty. Poni oli nimittäin siinä määrin tuhma, että - tyylin kärsimisen uhallakin - katsoin parhaaksi vaihtaa hattuni iskunkestävämpään päähineeseen. Ei poni kuitenkaan minua tähdännyt, eikä osunut, taisi vaan Vermo mennä ponilla päähän kuten Ruusallakin tuppaa käymään.

Edellisviikonlopun hengittelyopit joka tapauksessa tulivat tarpeeseen, kun etsiskelimme astetta tyynempää mielentilaa.

Kehään ravatessa poni olikin jo aivan herranterttuna. Se oli hyvällä tavalla terävä, mutta ei enää ylikuohuva.

Kilpakumppanit olivat kauniita, joten en osannut yhtään arvata, mihin suuntaan tuomarin vaaka kallistuisi.

Niinhän siinä kuitenkin kävi, että kun tuomari otti hatun päästään arvostelun päättymisen merkiksi, me seisoimme rivissä ensimmäisinä. Poni sai vieläpä ykköspalkinnon! 

Sinivalkoisia ruusukkeita tuomari jakoi siinä määrin säästeliäästi, että niitä ei B-welsheistä muille riittänytkään. Niinpä Lilli pääsi lopuksi vielä poseeraamaan voittajan palkintokoltussa.

Pikkuisen on Lillillä takakorkea kasvuvaihe menossa, mutta taisin myös parkkeerata sen vähän alamäkeen.

Hippoksen kehässä Lilli katsottiin kakkosen arvoiseksi, ihan hyvillä pisteillä. Ja, huomautan, maininnalla "hyväkäytöksinen poni". Sellainen se kyllä olikin alun pikku riemastuksen jälkeen, ei tehnyt loppupäivänä mitään tuhmuuteen viittaavaakaan. 

Hippoksen kehässä. "Ravi tahdikasta ja kevyttä", oli tuomareiden arvio.

Hippoksen lausunto kokonaisuudessaan: "Tammalla hyvä rotutyyppi. Ilmeikäs pää, pitkä kaula, pitkä, pysty lapa, pitkä lanne ja pitkä, vahva reisi. Avorunkoinen. Supistuneet etusääret. Kiverä kinner. Liikkeet edestä melko suorat, takaa ahtaat. Käynti tarmokasta, ajoittain vaikeuksia säilyttää tahti. Ravi tahdikasta ja kevyttä. Hyvin käyttäytyvä, hyvässä kunnossa esitetty nuori poni. Kavioissa ei huomautettavaa."

Palkintokori pullottaen palasimme tallialueelle ja ryhdyimme jo suunnittelemaan seuraavaa päivää, kun yhtäkkiä muistin, ettei päivä ollutkaan vielä ohi.

Eipä ihme, että noviisit ovat välillä näyttelyssä hukassa, kun vakionaamakin meinaa unohtaa viedä ponin parhaan Suomessa syntyneen nuoren valintaan! No, varsinainen vahinko jäi syntymättä ja pääsimme Lillin kanssa vielä vähän viheriölle.

Ihan kiva käyntikin.

B-welshit eivät käytännössä koskaan yllä kaikkien rotujen kehissä loppukahinoihin asti, mutta onhan tuollaisessa isossa kehässä komeaa patsastella.

Lilli-rukalta vaan oli pitkän Vermon kuumuudessa vietetyn päivän jälkeen polttoaine aivan lopussa. Bensaa ei ollut suonissa enää senkään vertaa, että silmät olisivat pysyneet kokonaan auki. Ei tullut menestystä tällä kertaa. Parhaana palkittiin taas joku shettis, kuten tapana on viime vuosina ollut.

Poni oli sunnuntaina aika iloisen tuntuinen. Näistä kuvista suurkiitos Senna Raiskille!

Sunnuntaina Lilli tuntui vuoden voittaja -kehään juostessa aivan erityisen iloiselta. Ja sellaiselta se näyttää kuvissakin. Taitaa tiedostaa oman erinomaisuutensa, ainakin ilmeestä päätellen.

Siellä parhaiden valinnassa oli niin hienoja aikuisia poneja, että Lilli jäi kolmanneksi. Mutta kolmannestakin sijasta saa ruusukkeen ja pokaalin. Ei mikään turha reissu siis! Hauska sattuma sinänsä, että viime vuonna pokkasin saman pokaalin Ruusan kanssa. Ehkä ensi vuonna on taas oman ponin vuoro? Ainahan sitä saa toivoa.

"Olen kaunis ja tiedän sen", t. Lilli.

Mukava oli viikonloppu. Näyttelyissä käyminen onkin ehkä parasta, mitä ihminen voi tehdä ponia taluttaen. On vaan mahtava fiilis juosta kehään, kun narun toisessa päässä on hieno eläin.

Vielä kun poni on niin yritteliäs ja hienosti poseeraava poni kuin Lilli niin näyttelypäivähän on yhtä juhlaa. Alamme ehkä olla jo vähän kavereitakin.

Pikku pusutteluhetki. "Olinksmä hyvä", kyselee Lilli. 

Lilli-hommien lisäksi katselin welshejä myös kameran linssin läpi. Osallistujamäärä oli kovin vähäinen, mutta laatu korkealla.

Ja vaikka olen jo pitkään pelännyt, että kamerani alkaa olla elinkaarensa päässä, se suostui tällä kertaa pääosin tarkentamaan sinne, minne oli tarkoituskin. Niin että ei valittamista silläkään sektorilla. Edes vettä ei satanut kuin perinteiseen tyyliin BIS-kehän huipennukseksi.

Viikonlopun paras welsh oli jälleen wm-ori Moondelight Neifion, BIS III.

Katsoin vähän myös vierailevan rodun, arabien, näyttelyä.

Jos ei ole ponienkaan näyttäminen aina ihan helppoa niin arabien esittäminen on selvästikin aivan oma taiteenlajinsa. Jo pelkkä piiskan käyttö muistuttaa enemmän kapellimestarin koreografioita kuin perusheppailua. Melkoista.

Voittajameininkiä. Tämä ori oli myös kehänlaitaraatimme suosikki.

Vermon poninäyttely on minulle jo pitkä kesäperinne, kiva ponitätien (ja vähän -setienkin) kokoontumisajo.

Valitettavasti myös yksi ikävämpi asia on pysynyt samana niin kauan kuin muistan: viheriön pohja on täynnä monttuja. Pohja on mennyt koko ajan huonommaksi, koska vanhojen monttujen lisäksi syntyy koko ajan uusia. Saa olla varovainen, ettei a) kaadu b) nyrjäytä nilkkaansa c) kumpaakaan edellisistä ponin kohdalla.

Näyttelyn parhaaksi valittu varsa Solranda Clarissa näyttää, millaisia monttuja viheriöllä on. On muuten huippuhieno varsa! Jännä juttu, ori Vernon's Vision ei säväytä minua millään lailla, mutta nämä sen jälkeläiset sitten kyllä.