Istuntaprojekti etenee - Riding with Connection

Mitäpä kertoisin viime viikonlopun istuntakurssista? Mitäpä en kertoisi?

Pää on taas yhtä aikaa niin täynnä ja tyhjä. Olin siis jälleen Katariina Kaartinen-Alongin kurssilla, tällä kertaa Balanssiin-tilan upeissa puitteissa Huittisissa.

No, aloitetaanpa vaikka tällä kuvalla: 

Pää roikkuu väärällä paikalla ja lantio on pikkuisen etukenossa, mutta muuten ratsastaja on jo aika suorassa!

Joo, hevonen lompsii kuvassa selkä notkolla, mutta katsokaapa ratsastajaa!

Vannon, etten ole liimannut omaa roikkuvaa päätäni muuten hyvin istuvan ratsastajan kuvan päälle, vaan ihan oikeasti osasin istua kurssihevosen selässä kuten kuvassa näkyy - ja vieläpä ison osan tuntia. Istunta paitsi näytti paremmalta kuin ehkä koskaan, myös tuntui käytössä varsin toimivalta.

Lisäksi pitkään juilinut vasen lonkka tuntui ratsastuksen jälkeen selvästi vetreämmältä. Joo, tiedän, että niinhän sen kuuluukin mennä. Mutta minulle ratsastus on vuosien ajan tarkoittanut enemmänkin takuuvarmaa tapaa saada aikaan kokovartalojumi. Voi vain kuvitella, millaisen jumituksen olen saanut ratsuissani aikaan...

Eikä tässä vielä kaikki!

Tunnin jälkeen toinen kurssilainen kysyi minulta, missä olen oppinut ratsastamaan noin hyvin. Voi pojat, jos saisin euron joka kerta, kun joku kysyy minulta tuon kysymyksen, minulla olisi tähän mennessä - odottakaas kun lasken - yksi euro!

Itsekin kyllä olin sitä mieltä, että hyvin meni, mutta minun hyväni on suhteessa aikaisempiin kokemuksiini omasta ratsastustaidostani. Ja ne kokemuksethan eivät pääosin ole kovin mairittelevia.

Vasen jalka on edelleen vähän tuhmempi kuin oikea. Ja näemmä etukeno yrittää vähän tulla sotkemaan muuten hyvää yritystä. Luulen, että tässä on kyseessä kevyt ravi.

Maneesikuvissa näkyvään lopputulokseen päästiin keskittymällä etupäässä yhteen suurimmista kompastuskivistäni: hengitykseen. Olen kipuillut kovasti sen seikan kanssa, että hengitys on aika lailla ydinjuttuja hyvässä ratsastuksessa. Onko muka pakko hengittää, jos ei tahdo? Ilmeisesti on.

Koska taannoisella alexander-tekniikkakurssilla tuli oivallus, että hengitys vapautuu, kun rentoutan kainaloita, piti miettiä muun muassa sitä. Keskityin myös saamaan kyljet mukaan hapenottoon. Jotenkin en ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että hengityksen voisi antaa pullistaa myös kylkiluiden  ja suoliluun väliin jäävää kehonosaa.

Joka tapauksessa minähän sitten tosiaan puhkuin ja puhisin niin, että alkuun meinasin pökertyä - ehkä silkasta happisaturaation äkillisestä noususta. Vähitellen tilanne tasoittui ja aivokapasiteettia liikeni pikkuisen muuhunkin.

Enpä ollut koskaan ennen tullut ajatelleeksi muuten sitäkään, ettei välttämättä ole hyväksi pidätellä hengitystä laukannostossa. Jännästi helpotti sitäkin touhua, kun keskittyi vetämään ilmaa sisäänsä sen edelleen niin ahdistavan laukannostotilanteen keskellä.

Näin se laukka nousee, kun istuu vaan ja hengittää!

Kaiken tämän hengittelyn ohella piti vähän miettiä myös sitä palapeliä, jota istunnaksi kutsutaan.

Alapalikat alkavat kahden vuoden ponnistelun jälkeen aika mukavasti löytää paikkaansa ilman jatkuvaa vääntämistä, mutta jo viime kesänä mietitty "yläpala" piilotteli edelleen jossain yläkehon sisällä. (Yläpalahan sijaitsee siinä rintalastan alaosan tienoilla.)

Ja kun yläpala painuu sisään, ei hengityskään oikein mahdu kulkemaan. Sekä yläpalan että hengityksen löytämisessä auttoi aikaisemmalla tunnilla olleen ratsuttajan keksimä mielikuva, että hengitykselle pitää tehdä rintakehään tilaa.

Kun rupeaa suoristamaan ylävartaloa kilpikonnamoodista, on nimenomaan tärkeää työntää rintalastaa eteen eikä vetää hartioita taakse.

Jos vetää hartioita taakse, menee helposti yliryhtiin, rasittaa selkää ja menettää mahdollisuutensa käyttää keskivartalon lihaksia tehokkaasti.

Ennemmin pitää vaikkapa kuvitella työntävänsä rintalastaa vasten pleksilasia. Nimenomaan rintalastaa eteen, ei tissejä ylös. Koska jos tissit osoittavat tuuleen, ollaan taas mainitun yliryhtipulman ytimessä.

Hevoisen niska se on kuulkaa kaunis. Siksi sitä on kiva tuijotella. 

Näiden ajatusten lisäksi piti myös miettiä käsiä, etteivät rupea vetämään tai jännittämään. Alkuunhan ne tekivät juurikin sitä, vaikka aivoille toista väittivät.

Mielenkiintoista on myös se, että kun olen viime aikoina hirveästi miettinyt käsien rentoutta, käsi on ruvennut roikkumaan kyynärpäästä alaspäin. Kyynärpäästähän pitäisi mennä suora linja kuolaimeen, ei suora linja esim. ratsastajan varpaisiin.

Kättäni koventaa myös se, että olen hirveän hyvin sisäistänyt sen mantran, että ratsailla kyynärpäiden pitää olla vartalon läheisyydessä. Käden rentouteen tällä on ollut ennemmin hyvin hirveä kuin hirveän hyvä vaikutus. Joten nyt sitten opettelen kantamaan kädet kauempana kehosta, ne jo mainitut kainalot leveinä ja vapaina.

Ja vaikka alapalikat alkavat olla paremmassa mallissa, persustakin pitäisi edelleen miettiä enemmän penkkiin. Nimenomaan takataskuja kohti satulaa ja istuinpinta-alaa suuremmaksi. (Ratsastus lienee ainoa asia, jota tehdessään nainen haluaa takapuolensa näyttävän leveältä.)

Kun kurssin ensimmäisellä tunnilla pääsee vähän leijumaan, on varmaankin itsestäänselvyys, että toisella tunnilla homma menee haparoivaksi yliyrittämiseksi. Tai niin ainakin tällä kertaa kävi.

Mutta lopussa hevonen kuitenkin alkoi yhtäkkiä ponnistaa käynnistä raviin oikeasti ylämäkeen ja jatkoi siitä eteenpäin itseään kantaen ja takajaloilla ponnistaen. Siinä ravissa olisin voinut istua vaikka loppupäivän. Ehdin kuitenkin istua vain pari pääty-ympyrää ennen kuin tunti  päättyi.

Mainitusta huippukokemuksesta ei tietenkään (ainakaan tietääkseni) tarttunut todisteita kenenkään muistikortille, mutta pääkoppani sisäiselle kovalevylle tilanne kyllä tallentui.

Vinouden lähdettä etsimässä.

Lisäksi sunnuntain tunnin hyöty oli se, että tajusin avata suuni ja kysyä, miksi kaikki hevoset punkevat allani vasemmalle. Kuvien perusteella en kuitenkaan istu kovin järkyttävästi vinossa (vaikka toki pientä epäsymmetriaa näkyykin) eikä Katariinakaan suoralla uralla onnistunut paikantamaan vian lähdettä.

Pohkeenväistöyrityksissä Katariinalla syttyi lamppu päässä. Nimittäin kun yritin saada hevosen väistämään vasemmalle, se alkoikin kävellä täydellisesti suoraan. Oikealle jalalle minun oli helppo saada lisää painoa, vasemmalle paino ei suostunut menemään ollenkaan.

Ilmeisesti vasemman lonkan sisällä on jokin paha jumi, joka estää minua käyttämästä sitä. Tämänhän toki jo juilimisesta tiesinkin, mutta oivallus oli silti oleellinen.

Minä kun olen luullut, että hevoset punkevat vasemmalle, koska en pane riittävästi painoa oikealle, mutta minun pitääkin miettiä vasemman jalan painamista alas. Viereisestä kuvasta näkyy hyvin, miten polvetkin ovat eri korkeudella eri puolilla.

Kun keskityin tunnin aikana tähän ja tein sitä ajatellen siirtymisiä, homma alkoi sujua (ja lonkka huutaa).

Kiitokset mahtavalle ratsulle! Sillä roikkuu aina kieli, jos joku ihmetteli.

Kurssiratsu oli muuten sama hevonen, jolla ratsastin ensimmäistä kertaa helmikuun etätunnilla.

Jarco-ruuna on 25-vuotias ja aivan mahtava hyvän mielen hevonen.

Tällaiselle istuntakurssille Jarco on nappivalinta, sillä se reagoi heti kaikkiin muutoksiin istunnassa. Sille riittää, että ratsastaja suorittaa teknisesti oikein. Tämä oli vaihteluna rentouttavaa, kun muuten on viime aikoina ja edellisellä Katariinan Balanssiin-kurssillakin tullut paljon pohdittua henkimaailman juttuja.

Koska näillä kursseilla on aina tullut hyviä oivalluksia, laitan tähän alle linkit edellisiin kurssiraportteihin:

1. Kuinka takakenoisesta löysästä spagetista tehdään ratsastaja eli kurssiantia
2. Keijupölyä hevosen niskaan ja muita istuntaharjoituksia - Riding with Connection
3. Silmät kiinni ja palikat paikoilleen - Riding with Connection kurssi 2, osa 1
4. Symmetriaa ja kääntämista - Riding with Connection osa 2
5. Kauas mukavuusalueelta - ja esimerkki hevosen viisaudesta

Edelliseen kurssiraporttiin on muuten tullut ratsuna toimineen hevosen omistajan kommentti ja selvitys siitä, miten hän on päätynyt käsittelemään hevostaan kuten käsittelee. Kannattaa lukea. Omasta selvityksestäni jäi pois olennaisia asioita hevosen terveydentilaan liittyen, kun en tohtinut toisten hevosten vaivoista kirjoittaa. Myös Katariina oli kommentoinut.

Kuva ei ole siitä, kun homma alkoi sujua.

Valtaisat kiitokset kurssitovereille näiden hienojen kuvien napsimisesta!