Tunti nro 2: kohti tasapainoa (ja hieronta)

Huolimatta kohtalon heittelemistä kapuloista rattaissa pääsimme Ruusan kanssa tiistaina osallistumaan toistamiseen yhteiselle ratsastustunnille. (Ks. osa 1)

Ja taas sai täti hämmästyä. Poniahan pystyy jo ihan ratsastamaan!  

Ei se missään ns. periksessä liitele menemään, mutta nyt alkoi löytyä muuten varsin reipashenkiseen menemiseen vähän tasapainoa. 

Ruusahan on tähän asti ollut aika lailla sitä mieltä, että vauhti korvaa tekniikan. Nyt saimme kuitenkin tehtäväksi himmata vauhtia. Tällä tapaa on tarkoitus saada poni löytämään ergonomisempi tapa liikkua ratsastajan alla. Kun poni ei pysty pitämään itseään pystyssä kipittämällä, sen pitää enemmän miettiä, miten jalkojaan ja ruhoaan asettelisi. 

Ratsastajan tehtävä oli auttaa ponia jämäkällä keholla, kannatella epävakaata ratsua omilla keskivartalon syvillä lihaksilla. Siis niillä samoilla, joilla tapahtuu jo mainittu hidastuskin. Lisäksi piti myös asettaa ponia, koska menimme ympyrällä. On siinä yhdelle puskaratsuttajalle ihan riittävästi tekemistä.

Sitten tuli se ihmetys: poni tosiaan alkoi ravata huomattavasti rauhallisemmin ja paremmassa tasapainossa. Välillä haki itseään ihan oikeaan asentoonkin. Kyllä peräänanto sieltä tulee, uskoi Mia, ja hänestä Ruusan on ihan helppo sellaisessa liikkuakin. 

Arkistokuvaa... Olen antanut Ruusalle aina namia selkäännousun yhteydessä, jotta poni suhtautuisi siihen myönteisesti. Nyt on kuitenkin tultu pisteeseen, jossa namitus ei voi jatkua, sillä naminhimossaan poni vääntää itsensä sellaiselle mutkalle, että on lähellä kaataa itsensä.

Poni kuuntelee hyvin ratsastajaa ja hyväksyy ohjastuntuman, sen suu toimii toivotusti. Ratsastus on myös ponin mielestä ihan kivaa. Puskatason tuupparin on aika komeaa kuulla ammattilaiselta itse sisäänratsastamastaan ponista tällaisia kommentteja. 

Ainakin minulle nämä asiat ovat olleet ponin ratsutaipaleen alussa prioriteetti numero yksi: että ratsunalku suhtautuu tehtäväänsä positiivisesti, ilman jännitystä. Kun perusta on tehty hyvin, sen päälle voi rakentaa mitä vaan. 

Ehkä Ruusasta sittenkin vielä tulee oikea ratsu.

Jos ei muuta niin pääkoppa ponilla on ainakin kohdillaan. Tälle tunnille otin Ruusan selkään - ensimmäistä kertaa ikinä - mukaan raipan. Ruusan mielestä se oli ihan sama. Paitsi sen kerran kun pienesti käytin raippaa. Silloin poni esitti oppikirjamaisen reaktion. 

Valitettavasti tunnista ei taaskaan ole kuvamateriaalia. Olisi ollut kiva itsekin saada videota, kun poni tuntui lopussa niin kivalta. 

Ensimmäisissä raveissa Ruusa kyllä tuntui ihan joltain muulta kuin hyvältä. Poni ravasi niin selättömästi, että liike tuntui epäpuhtaalta. Reipas laukkailu ympäri kenttää onneksi paransi tilannetta sen verran merkittävästi, että tunti (tai siis max. puolituntinen) saatiin vedettyä kunnialla läpi.

Poni venytteli tällä tavalla vähän väliä.
Ehkä se on niin fiksu, että yritti auttaa hierojaa.

Ruusalla oli selvästi lanneselkä kipeä. Mian mielestä jumi vaikutti siltä, että poni on kylmettänyt selkänsä. Ja itse asiassa poni onkin seissyt harjatessa hassusti sen jälkeen, kun eräs nimeltä mainitsematon poninomistaja oli perjantaina jättänyt eläimensä kuurosateisiin ilman takkia.

Koska tallillamme onnekkaasti vaikuttaa hevoshierojaopiskelija, päästiin heti tuumasta toimeen. 

Nelli hieroi Ruusan tänään. Ja totesi, että selässä tosiaan oli aikamoiset jumit. Samaten pakaroissa - ja ne selän jumitkin sijaitsivat juuri siinä kohdassa, mihin pakaralihas kiinnittyy. Koska polvia ympäröi kosketuskieltoalue, päättelimme, että ainakin osasyy jumituksiin on nyt taas kerran polvien kipeytyminen. Myös kaviobalanssi on edelleen aivan persiillään. 

Niin tai näin, hieronta taisi olla Ruusan mielestä ihan jees. Toivottavasti poni saa siitä apua. Uskon näin, sillä Nelli on hieronut Veeraakin pari kertaa ja Veera on kyllä sen jälkeen ratsastuksessa ryhdistynyt.