perjantai 18. maaliskuuta 2016

Sinkkiä ja kuparia

Olen antanut Ruusalle aika monena keväänä sinkki-kuparikuurin, eikä tämä kevät ole poikkeus.

Jos sinkistä ja kuparista on puutetta, hevonen alkaa helposti syödä maata, ja kaikkihan me tiedämme, mihin se johtaa. Se johtaa klinikalle, ja sinne emme halua.

Tänä keväänä kuitenkin aloin syöttää sinkkiä karvasyistä. Ponin karva ei minusta ole ollut ihan priimaa ja iho on tuntunut kutisevan. Koko ajan saisi olla ponin hännänjuurta raapimassa. Hännän iho on myös hilseillyt hurjasti.

Ruusan talvikarva on aina ollut karmean näköinen, sellainen pitkä ja hapsuinen. (Tämä kuva on otettu ennen harjausta.) Nyt karvanlähtö on sentään alkanut toden teolla. 

Mikä on tilanne nyt, kun sinkkiä ja kuparia on mennyt aika isolla annostuksella jokunen viikko?

Hännänjuuren rapsutustarve on edelleen olemassa, mutta se ei ole enää ihan niin pakottava kuin aiemmin. Isompi ero on kuitenkin hilseilyn määrässä. Olisi pitänyt tajuta ottaa ennen ja jälkeen -kuvat, niin huimasti hilseily on vähentynyt! Enpä olisi etukäteen uskonut.

Olen ostanut sinkki-kuparivalmistetta lähinnä sinkin takia, mutta ilmeisesti kannattaisikin enemmän kiinnittää huomiota kupariin. Hevonen nimittäin kuulemma harvoin saa kuparia heinästä riittävästi, koska hevonen tarvitsee sitä varsin paljon.

Lainaus Hevosen tasapainoinen ruokinta -blogista: "Kuparin puutos mm. heikentää vastustuskykyä ja aiheuttaa luusto- ja nivelongelmia. Kuparin puutoksen epäillään olevan taustalla myös kavion ja karvan laadun ongelmissa."

Niin että ehkä olisi viisasta ottaa myös sinkki-kuparilisä käyttöön koko sisäruokintakaudeksi, tietysti pienemmällä annoksella kuin kuurin aikana.

12 kommenttia:

  1. Mitä sinkki/kuparivalmistetta käytät? Itse en valitettavasti ole tästä apua Vipsulle löytänyt, mutta jos kokeilisikin jotain toista valmistetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi kaupasta tarttua mukaan ihan Black Horsen purkki. Ei se varmastikaan mikään ihmelääke ole, mutta ilmeisesti Ruusalla on ollut puutosta, kun vaikutus on näkynyt selvästi.

      Poista
    2. Tuota Black Horsen sarjaa suosittelen. Silloin tällöin ennen tätä nykyistä kivennäistä syötin purkin pari kuurina, toimi hyvin. Meillä huomasi sinkin puutteen niin, että hevonen hakeutui nuolemaan esim. rautaesineitä ja tietynlaista multaa/savea. Purkki tuota ja noiden tiettyjen kohtien nuoleminen vähentyi. :)

      Poista
    3. Hyvä, että tuli sattumalta ostettua hyvää laatua. :D Ruusakin on kieltämättä välillä nuoleskellut antaumuksella kottikärryjä, kun olen siivonnut tarhaa. Ehkä olisi tosiaan syytä antaa tätä valmistetta vähän säännöllisemminkin.

      Poista
  2. mäkin syötin BH:n sinkkikuparisekotusta tolle nuorimmalle parin purkin ajan (eli aika monta kk, kun sai yhden mitan/päivä) kaviopaiseen takia. Oli muuten hirmuisen kiiltävä talvikarva Minoksella noiden purkkien syömisen jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Jospa Ruusankin turkki olisi tämän jälkeen entistä kiiltävämpi! Tuskin sitä tässä irtoavassa karvassa enää näkee, mutta jospa kesäkarvassa sitten. Kesäkarva on kyllä Ruusalla ollut aina varsin hieno. Talvikarvan aikaan sitä ei millään meinaa muistaa, miten hieno poni tuolla törkyturkin alla piilotteleekin.

      Poista
  3. Samaa Selmakin syö. Tosin ei kuurina vaan ainoana kivennäisenä koko ajan. Vaikka eihän se nyt syö, lappaan sitä ruokakupin kautta lantalaan päivittäin suositellun annoksen. Mukavaa. Hilseilyyn olen huomannut jo vuosia sitten tehoavan 1 rkl rypsiöljyä päivittäin. Selma vetää sitäkin 1-2 dl päivässä (tai teoriassa vetää..) ja ainoa mikä pölisee on ollut kuivanut hiki. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi näitä nirsoilijoita. Pitäisiköhän kokeilla tuota rypsiöljyäkin... Ponilla on kyllä jo nyt niin monta erilaista lisäravinnetta, että pitäisi vähän pohtia, onko todella tarpeellista syöttää ihan niin monesta purkista.

      Poista
  4. Meilläkin syödään sinkki-kuparivalmistetta lähes jatkuvasti. Hopti-laskelmista olen huomannut että sinkin ja kuparin suhde on usein väärin niin että sinkkiä tulee liikaa. Pelkkiä kuparivalmisteita on kuitenkin jostain syystä vaikea löytää. Joskus olen syöttänyt Coppervit-nimistä liuosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista! Minä en ole koskaan tuota Hoptia ostanut enkä totta puhuen ole laskenut kovin tarkkaan kivennäisiä muutenkaan. Se tuntuu vähän turhalta, koska heinästä ei ole kivennäisanalyysiä. Perusanalyysi on. On vissiin aika kallista hommaa nykyään se analysointi.

      Poista
  5. Hyvä tietää! Pitäisiköhän ihan harkita omallekin :) Näin sen meinaan nuolevan maata kun ekan kerran tarhan pinta suli kunnolla. Sain kuitenkin sopivasti valmentajan kautta Twydil Hemopar- valmisteen ja yhden pullollisen käytin sitä, samoin syötin psylliumkuurin, ja nyt en ole enää havainnut tuota maan nuolemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusakin söi tuota Twydil Hemoparia viime keväänä, kun sillä oli maha kipeänä. Eläinlääkäri silloin minulle sen myi. En kyllä osaa sanoa, miten paljon siitä Ruusalle oli apua, luulen että suurin apu oli laidunkauden alkamisesta.

      Mutta maan nuoleminen on kyllä sellainen juttu, että sen muuttumista tavaksi kannattaa yrittää vastustaa keinolla millä hyvänsä.

      Poista