Tilannekatsaus siedätyshoitoon

Ruusa sai torstaina kolmannen siedätyshoitopistoksensa, joten jonkinlainen tilannekatsaus lienee paikallaan.

Ensimmäistä pistosta seurannut puuskutusreaktio säikytti, sittemmin sitä on osannut jo odottaa. Nythän poni ei ole urheillut, mutta hengitys on kyllä liikunnan puutteessa ollut aika tukkoista. Ei puuskuttavaa, mutta raskasta.

Eläinlääkärihän oli ensimmäisen pistoksen jälkeen sitä mieltä, että hengästymisen vakavuus tuskin johtui siedätyshoidosta. Mutta kun toista pistosta seurasi samanlainen ilmiö, oma käsitys vahvistui: heikko palautuminen todella näyttäisi olevan reaktio ponin ihon alle ruiskutettuihin allergeeneihin. 

Puteli ja valmiiksi täytetty ruisku.

Alkuahdistuksen jälkeen heräsi ajatus, että ehkäpä ei pitäisikään surra siedätysreaktiota. Ehkäpä se onkin merkki siitä, että allergeeneillä todella on vaikutusta ponirukan hapensaantiin. Ja jos näin on, siedätyshoito voi jopa olla ihan oikea veto.

Torstaina mittailin Ruusan seerumiannosta ruiskuun äitini nähden. "Sinustahan on tullut melkoinen lääkäri", tokaisi äiti. Kieltämättä tässä vuosien varrella on kerääntynyt kokemusta yhdestä jos toisestakin hoitotoimenpiteestä. Vähän useammasta ja useammin kuin olisin toivonut.

Valitettavasti ruiskunkäsittelytaitoni ei torstaisessa piikityksessä ollut ihan lisensiaattitasoa. Neula pääsi vähän luiskahtamaan ihosta niin, että osa kallisarvoisesta seerumista valui pitkin rimpulan karvaista kaulaa. Onneksi sen verran vähän, ettei ohivalumista eläinlääkärin mukaan tarvitse paikata uudella piikityksellä.

Minulla ei ole tallilla seerumipönikkää mukana, vaan otan mukaan vain tarvitun määrän. Aine nimittäin pitää säilyttää jääkaapissa. Koska seerumin saaminen oli vähän kuin olisi kivestä yrittänyt puristaa vettä, sen pilaantumisesta ei oteta mitään riskiä.

Päähenkilö.

Itse päähenkilö ei ole pikkupiikeistä moksiskaan. Paitsi silloin, kun täti tuhraa ja joutuu uusimaan yrityksen useita kertoja, kuten nyt tällä aiheena olevalla pistoskerralla.

Näin tulevaisuutta ajatellen voisi olla hyvä idea pitää silmälasit päässä, kun tekee jotain näinkin suurta tarkkuutta vaativaa. Keski-ikä ei taida tulla yksin.

Yllättävän vähän on rimpulan kaulassa löysää ihoa, muuten. Tätäkään en olisi oppinut, jos en olisi ruvennut ponille siedätyshoitajaksi.

Poni on nyt siis saanut pistoksia kahden viikon välein. Ensimmäisellä kerralla 0,2 millilitraa, toisella 0,4 ja kolmannella 0,6. Kahden viikon päästä annostus on jo 0,8 ml ja sitten jo 1 ml. Viimeksi mainittu on täysi annos ja kun siihen päästään, piikitystahtikin hidastuu kertaan kuukaudessa.

Viimeistään kesällä pitäisi selvitä, onko kaikesta tästä piikittelystä ollut mitään iloa ponille ja sitä kautta myös omistajalle.

Nyt on sitten lunta.