Tarkenee, tarkenee (jopa kylmätä)

Heti, kun lämpömittarin elohopea alkaa kutitella kakkosella alkavia lukuja, alkaa myös valitus niin somessa kuin livenäkin. Kylmää on. Tai ei enää ole, tänään taisi olla kipakoimmillaan -14 astetta.

"Kato mami, mulla on pakkasta ripsissäkin!" 

Muutenkaan täällä etelässä ei ole ollut kovin paljon yli 25 asteen pakkasia, joten mahtavia ulkoilusäitä on pidellyt! Kaiken mudassa tarpomisen jälkeen en todellakaan valita. Tai no, olen minä vähän valittanut. Silloin, kun torstaiaamuna olin kiireellä lähdössä ja auto halusi mieluummin jäädä pihaan odottelemaan hinausta. Silloinkin valitin autoa, en säätä.

Ruusakin osaa kerrospukeutua.

Säähän nimittäin on vain pukeutumiskysymys, siis tällaiselle perusterveelle henkilölle.

Täti on viettänyt lapsuutensa pääosin 1980-luvulla. Kuten kaikki tädit ja sedät muistavat, silloin olivat talvet talvia ja kesät kesiä. Talvella koulussa hiihdettiin vuorittomissa nahkamonoissa silloinkin, kun räkä jäätyi poskelle. Kouluun myös mentiin suksilla 20 kilometriä suuntaansa.

No ei nyt ihan sentään, mutta kylmää silloin kuitenkin oli huomattavasti useammin kuin 2010-luvulla.

Kun talvet olivat talvia, osattiin myös pukeutua. (Edit: Kovikset eivät osanneet silloinkaan.) Sosiaalisessa mediassa nähdyn perusteella nykyään ei osata.

Mielestäni asianmukaista pakkaspukeutumista ovat mm. villasukat, lämpökerrastot, villahousut, kypärämyssyt, paksut pipot, toppahanskat, rukkaset, karvavuorilliset kengät ja toppavaatteet.

Sen sijaan asianmukaiseen pakkaspukeutumiseen eivät kuulu esim. tavallliset ratsastushousut, collegehousut, ohuet sormikkaat, tennarit tai kumisaappaat.

Tädin oman pakkastallilookin ydin ovat niin paksut ratsastushousut, että niitä ei tällaisilla alle 15 asteen pikkupakkasilla voi jalkaansa vetääkään. Ne ovat saaneet roikkua naulassa ainakin kaksi edellistä talvea, mutta nyt ne tekivät muutamaksi päiväksi paluun. Alle kunnolliset pitkikset.

Lisäksi tietysti yläosan verhoksi pari alusvaatekerrosta ja toppatakki. Jalkoihin villasukat ja väljät karvakengät, käsiin toppahanskat ja päähän kypärämyssy sekä pipo.

Kyllä muuten tarkenee!

Sitä paitsi kun pysyy liikkeellä, pakkanen ei ehdi purra.

Pimeässä vuodenajassa on se hyvä puoli, että aamu-uninenkin voi nähdä aamuruskon.

Mitä poniiniin tulee, astmaatikko lomaili kylmimmät päivät. Tämä tosin johtui vähemmän keuhkovammasta ja enemmän siitä lähes koko säären mittaisesta turvotuksesta, joka ponieläimen toiseen etujalkaan maanantaina ilmaantui. Tätä edelsi sunnuntain ratsumaastossa sellainen tunne, että ihan kuin poni olisi ollut ep.

Mutta tässäkin tapauksessa Etelä-Suomen talveen harvinaislaatuiset säät suosivat meitä. Turvotus ja lämpö nimittäin katosivat jalasta tiistai-iltaan mennessä. Varmuuden vuoksi olen kuitenkin rampannut tallilla käärimässä kinttua vuoroin kylmäyspatjoihin ja vuoroin neopreenisuojiin. Lyhyen Metacam-kuurinkin on poni joutunut nielemään.

Onpahan nyt ainakin tehty jotain siltä varalta, että kyseessä on oikea vamma eikä vain aiheeton vikailmoitus. Toivotaan kuitenkin jälkimmäistä.

Jalan lämmön mittaamiseen olen muuten käyttänyt ihan omaa käpälää, joka on pakkasella muutenkin tärkein instrumentti tallielämässä. Jalan pitäisi tietysti tuntua viileältä. Muuten pakkasilla toivottu käsituntuma on mukavan lämmin, muttei kuuma. Tämä pätee niin ponin loimenalukseen kuin juomaveteenkin.

Pakkasella on tärkeää antaa hevoisille paljon heinää pureksittavaksi. Ruusalta ja Veeralta ei ainakaan loppunut pureskeltava kesken.

Koska ähkyriski on pakkasella todellinen, tallinpitäjämme on vaivojaan säästelemättä yhtenään kantanut vesiastiaan lämmintä vettä. Lisäksi Ruusa on saanut päivittäin eteensä lämmintä melassivettä, johon se on pääosin suhtautunut melko välinpitämättömästi.

Poniini on myös pukeutunut lämpimästi. Emän jäämistöstä kaivettu 300-grammainen fullneck-loimi on riittänyt lähes koko pakkasjakson ajaksi. Lähes. Kun lämpötila torstai-iltana alkoi olla -30 asteen tienoilla, poni hytisi.

300-grammaista paksumpaa täkkiä ei - muuten varsin vaikuttavaan - loimivaraintooni kuulu, joten poninkin oli kerrospukeuduttava. Ikävä kyllä viime talvena heräteostettu paksu alusloimi oli jäänyt siihen aiemmin mainittuun hyytyneeseen autoon. Niinpä hätävarana pantiin kaksi ulkotakkia päällekäin. Loppui se hytinä niinkin.

Muutenhan pakkanen on paukkunut myös ponissa sisällä siihen malliin, että mainittu paukkuminen on tämän viikon kahdella "kävelylenkillä" lähes kokonaan estänyt ponia esittämästä käynti-nimistä askellajia.