perjantai 24. huhtikuuta 2015

Laukkatreenejä laukkafobiaiselle

Muutamalla viime ratsastustunnilla on keskitytty laukkajuttuihin. Syy tähän on laukkafobiani.

Tarkemmin sanottuna fobiani ei koske laukkaa askellajina, vaan sen nostamista. Jos vain osaisin nostaa laukan ja ratsastaa sitä, harrastaisin laukkailua oikein mielelläni.

Laukannostollinen itsetuntoni putosi Ruusan isällä, Herra S:llä, ratsastaessani jonnekin kentän hiekkaan eikä ole vieläkään löytynyt. Tämä johtui Herra S:n vaatimasta tarkkuudesta. Jos laukannostossa rupesi yhtään liikaa touhuamaan, Herra S totesi, että laukkaa - tai ylipäätään etene - ihan keskenäsi kuule vaan. Alkeistunneilta tuttu nöyryytys, ponin totaalijumittuminen kesken kaiken, tuli niin tutuksi, että lopulta lakkasin yrittämästä.

Ja koska en ole paljon laukkaillut, en myöskään osaa istua laukassa, ainakaan pomppimatta ja puristamatta.

Tyyppi ehkä vähän könöttää. Kuvat pitkältäperjantailta.

Laukannosto-ongelman ydin on tuntien aikana saatu paikannettua siihen tosisasiaan, että rupean jahtaamaan hevosta laukkaan. Ensin teen laukannostosta itselleni ison numeron, ajattelen liikaa - ja lopulta vain roiskaisen laukka-avut johonkin väliin, joka usein sitten sattuu olemaan väärä väli.

Koska pyrin saamaan hevosen laukkaan jahtaamalla sitä, hevonen todellakin lähtee laukkaan rynnistämällä - jos ylipäätään jatkaa toivotussa askellajissa.

Alkeiskurssilainen laukannostossa? Tältä näyttää, kun yritän roiskaista laukannostoa.

Tätä on nyt yritetty korjata ajattelemalla, että hevonen nostaa laukan paikoillaan.

Kuten moni joskus kouluratsastusta nähnyt tietää, hevosen on mahdollista laukata varsin hitaasti. Sen ei siis tarvitse juosta laukannostoon eikä sen tarvitse siinä hötäkässä valahtaa pitkäksi kuin ääriasentoon venytetty haitari. Suotavampaa olisi, että haitari pysyisi aika lailla siinä vastakkaisessa ääriasennossa.

Koska roiskaisemalla "nostettu" laukka on holtitonta kaahotusta, minun on pitänyt ajatella, että kun nostan laukan ravista, laukka on hitaampaa kuin se ravi. Ja raviin siirtymässä taas pitäisi ajatella eteen, ettei siirtymästä tule löysä lysähdys.

Tällaisella ajatusharjoituksella, yhdistettynä lukuisiin toistoihin, on vähän saatukin tulosta.

Vähän paremmin valmisteltu ja ulkojalan siirrolla nostettu laukka.

Laukka on alkanut nousta, kun olen ruvennyt pyytämään sitä vasta, kun Fritz on kuulolla eikä mahdottoman pitkänä ja löysänä.

Lisäksi on auttanut, että ajattelen nostavani laukan vain siirtämällä ulkopohkeen taakse. Minusta oikeaoppista olisi nostaa laukka liikauttamalla sisäistuinluuta eteenpäin, mutta se liikahdus tulee kuulemma itsestään, kun ulkojalkaa siirtää taaksepäin. Tuntuu ainakin Fritzillä toimivan.

Tämänpäiväisellä tunnilla gallopseeraaminen jätettiin vähemmälle, koska kyseessä oli allekirjoittaneen ensimmäinen urheilulliseksi laskettava suoritus sitten superflunssan.

Ensimmäisessä laukkapätkässä Fritz kipitti ja minä puristin pohkeella. Kumpikaan ei kantanut itseään oikeilla lihaksilla. Fritzille vaikeampaan suuntaan ensimmäinen laukannosto oli roiskaisu, mutta toisella kerralla laukka nousi siististi ja pysyi lyhyenä.

Lopuksi tuli helpompaan suuntaan jo aika hienon tuntuista laukkaa - tuntui, että sitä siinä olisi voinut jopa tehdä jotain tehtäviä eikä vain keskittyä pitämään hevonen oikeassa askellajissa.

Viimeinen laukka oli ehkä jotain tämänsuuntaista.

Oppiminen on mahdollista. Tässähän aletaan kohta olla taas lähes sillä tasolla, jolla olin 10 vuotta sitten ennen kuin lopetin tunneilla käymisen...



10 kommenttia:

  1. Oi, en ole ihan ypöyksin tässä laukkafobiassani... Tsemppiä! Ja hienoa, että otit härkää sarvista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottavaa kuulla myös, että minä en ole yksin. Täytyyhän siitä eroon päästä, laukkahan on oikeasti tosi kiva askellaji, kun sitä oppii ratsastamaan.

      Poista
  2. Olipa helpottavaa lukea, etten ole ainoa "laukannosto-ongelmainen", kuulostaa nimittäin täsmälleen omalta tohultani :D En tiedä, mihin olen "nostotaitoni" hukannut, kun niin säälittävää räpellystä ovat laukannostot nykyään... Joten, kiitos vinkeistä, otan ehdottomasti testiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin kohtalontoveriuden jakamisesta. :) Toivottavasti pääsemme kaikki eteenpäin asiassa.

      Poista
  3. Voipi olla että olet lukenutkin, mutta jokin aika sitten Ruuhkavuosiratsastaja pohti mielenkiintoisesti laukkaamista ja laukannostoa. Sieltä kommenttiosiosta voi lukea minun vastineeni aiheeseen. http://www.ruuhkavuosiratsastaja.fi/2015/03/laukan-valmistelua.html

    Mielenkiintoista on se, miksi laukasta tehdään jo siellä ratsastuskoulussa jokin numero: ihan yhtä hyvinhän se hevonen pitäisi osata "nostaa raviin", ei raviinkaan saa hevosta jahdata tai kaataa. Useimmiten jahtaamalla kuitenkin saa aikaiseksi sitä ravia ja tähän tyydytään, mutta sehän on vain ongelman siirtoa eteenpäin - siihen hetkeen kun tarttis saada laukka aikaiseksi, eikä kuskilla ole hajuakaan siitä missä hevosen paino saati jalat on. On snadisti turhauttavaa opettaa ja opetella uudestaan sellaista asiaa, jonka jo periaatteessa osaa, tai josta kokee että tämä pitäisi jo osata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, turhauttavaa on. Minä en muista, että laukannostosta olisi ratsastuskoulussa tehty numeroa (tosin säännöllisestä ratsastuskouluilustani on tosiaan se 10 vuotta).

      Minä tein asiasta numeron ihan itse itselleni tuon yhden ponin kanssa. Se osaa kyllä tehdä täydelliset laukannostot vaikka pysähdyksestä (olen nähnyt), mutta jos laukkaa ei nosta oikein niin poni ei tee mitään. Ja kun muutaman kerran yritin väärin, homma alkoi kusta aina vaan pahemmin.

      Laukannostosta tekee vaikean minusta juuri se, että pitäisi tietää, millä hetkellä sitä pyytää. Jos pyytää väärällä hetkellä niin ei tule siistiä nostoa, jos tulee ollenkaan.

      Hyviä kommentteja, kiitos niistä. :)

      Poista
  4. Täällä ilmoittautuu myös yksi laukannostokammoinen! :) Olen pitkään miettinyt ja moni muukin on allekirjoittanut sen, että laukannosto varsinkin vieraalla hevosella on perin jännittävää. Eikä se yleensä koskaan onnistu ekalla yrittämällä kunnolla.
    Tänään taas pohdin tätä, kun ratsastelin ystäväni suokkia kentällä. Viimeksi sain sillä laukat nousemaan ihan hyvin, mutta nyt oli taas hakemista, onneksi kukaan ei ollut katsomassa. :D Nyt kyn kirjoitit tuosta, niin huomaan itsekin "roiskaisevani" avut hevoselle ihan yhtäkkiä tai silloin, kun se ei todellakaan ole valmis nostamaan laukkaa... Ja sitten sitä helposta jää vatkaamaan sitä "laukkaa, laukkaa", vaikka pitäisi heti ottaa hevonen kuulolle ja yrittää uudelleen. Vaikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan pitäisi saada hevonen ensin sellaiseksi, että sen olisi helppo nostaa laukka, ja sitten vaan pyytää tekemättä asiasta numeroa.

      Minua jännittää laukan nostamisessa nimenomaan se, että mitä jos se ei nostakaan... Koska onhan se tietysti noloa, jos ei saa hevosta nostamaan laukkaa. Ja sitten jos laukannosto ei onnistu niin pakka menee muutenkin sekaisin.

      Poista
  5. Jokaisella omat ongelmansa :) Jos laukkasit Aischalla (kai sentään?), niin sillähän nostot sujuu suunilleen ajatuksella.
    Minä tykkään laukasta ja melkein työskentelisin eniten siinä askellajissa jos se olisi millään tasolla järkevää ja mahdollista. Huippua huomata kuinka G kehittyy siinäkin askellajissa ja nostot sujuvat jo rauhassa (ainakin joskus) ja siististi.
    Kohta Ruusalla pääset harrastamaan laukkaakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä minä Aischalla olen laukannut (silloinkin kun oltiin yhdessä pellolla) eikä minulla tosiaan sen kanssa mitään ongelmia ollut. Eli on niitä onneksi sellaisiakin hevosia, joilla osaan nostaa laukan ihan normaalisti. Yleensä ne ovat enempi vauhdikkaita kuin laiskoja.

      Laukka on kyllä kiva askellaji, haluan oppia sitäkin ratsastamaan.

      Ruusan kanssa olisi tarkoitus laukata mahdollisimman pian, ei sitä voi liikaa lykätäkään.

      Poista