Kurinpalautus ja vihreämmät laitumet

Uusvanhan laidunlohkon metsiköstä löytyi aarre: villiomenapuu.

Kaikessa tallipaikka-ahdistuksessa on melkein unohtunut, että vielä ollaan ainakin hetken aikaa kivasti laidunelämässä kiinni.

Rimpulan ja kamujen laidunlohko alkoi tosin olla jo sen verran kellertävänsävyinen, että nirsonpuoleiseenkin eläimeen upposi jopa greenlinepuuro alta aikayksikön. Tämä on melko luotettava mittari kertomaan, ettei ravintoa enää ole yltäkylläisesti.

Eihän se nyt kesäbuffetissa käy päinsä, että ruokaa joutuu kaivelemaan pystyynkuivuneiden korsien seasta. Niinpä pollet pääsivät vihreämmille laidunmaille, takaisin alkuperäiseen kesäparatiisiin.

Kukaan hevosista ei edes harkinnut mitään uuden lohkon korkkausralleja, vaan kaikkien päät putosivat välittömästi maan tasalle. Ne ahmivat vehreää herkkua kuin se vietäisiin niiltä hetkenä minä hyvänsä pois.

Oli ihan turha kuvitelma, että ponia olisi saanut lohkonvaihtopäivänä syömään muita pöperöitä - tai välttämättä edes ylipäätään kiinni.

Tässä ollaan vielä toisella laidunlohkolla, pollet aamulevolla. Ruusa on joutunut nyt vähän pukeutumaan, kun on satanut. Kuvassa on peräti fleecevuorillinen sadeloimi, koska loimettomana sateeseen hylätty poni tärisi edellisenä iltana niin, että ei meinannut pystyssä pysyä. Tapahtuneen jälkeen se on työntänyt päänsä loimen suuaukosta hyvinkin innokkaasti.

Kiinnisaamisesta puheenollen, ponini on ilmeisesti antanut minulle anteeksi taannoisen vangitsemisensa sairastarhaan vieraassa paikassa.

Sen jälkeen, kun rimpula palasi laitumelle, se ei nimittäin muutamaan päivään todellakaan edes harkinnut juoksevansa luokseni laitumen perimmäisestä nurkasta. Käänsi persuksen ja käveli pois. Ei ole kiva sellaisen ponin kanssa harrastaa mitään, saati sitten jalanhoitoa.

Toisaalta vaikeudet ponin pyydystämisessä eivät välttämättä johtuneet niinkään kaunan kantamisesta kuin eläinlääkärin jalkaan määräämästä hoitogeelistä, joka saattoi vähän ärsyttää ihoa.

Kun lopetin geelin, ponikin palasi normaaliksi. Se saapuu jälleen portille odottamaan. On kivempi mennä sitä noutamaan.

Ei se ole kuollut. Rimpulalle vain tuli väsy.
Taustalla näkyvä kamu ei ole ihan parhaimmillaan tässä kuvassa, oikeasti se on aivan älyttömän nätti tamma!

Kaviohoitajakin kävi. Ruusan yhteistyöhalukkuudessa oli taas jonkin verran toivomisen varaa. Toisin sanoen se pani vastaan minkä kykeni.

Laitumella villiponiutuessa tuppaavat unohtumaan kesyhevosen käytöstavat. Tosin, kuten rimpulan kanssa painimiseen kyllästynyt kavionhoitaja huomautti, Ruusa ei kylläkään ole ainoa, joka on unohtanut pelisäännöt.

Saimme molemmat kunnon kurinpalautuksen. Ruusa on kuulemma jo riittävän vanha keskittymään koko ajan narunjatkeeseensa eikä ympäröivän maailman moninaisiin virikkeisiin.

Narunjatkeen puolestaan pitäisi muistaa huolehtia sellaisesta jutusta kuin omasta tilasta. Eikä saa pitää ponia kiinni suoraan naruriimusta vaan pitää komentaa sitä narulla vähän pidemmältä. Saa kuulemma sillä tavalla voimaa käytöshuomautuksiin ja reiluutta myötäyksiin.

Tavoitteeksi asetettiin ponin seisominen rauhallisesti siinä, missä käsketään, ilman omia kuvioita. Jokainen jalan liikahdus korjattiin takaisin alkuperäiseen "ruutuun".

Lienee sanomattakin selvää, ettei rimpula aluksi suhtautunut moiseen vapautensa rajoittamiseen järin vastaanottavaisesti saati hyväksyvästi. Mutta kun ei päässyt pahasta esittelemällä piruetteja ja levadeja, se aikansa punnerrettuaan alistui kohtaloonsa.

Kurinpalautuksen jälkeen rimpula on pyrkinyt palauttamaan status quoa eli hivuttamaan omaa päätösvaltaansa erinäisiin arkipäivän toimiin. Mutta toistaiseksi olen (lähes) onnistunut pitämään kiinni opitusta. Hiukan on taas helpompi poni käsitellä!