Hyvää synttäripäivää maailman parhaalle Albertille!

Alberts, Albööt, Pilpertti, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja tänään juhlikaamme, sillä rakas pikku tähtipää on jo 3-vuotias! Niin se aikaa rientää, kuten en näköjään väsy ihmettelemään.

Päivänsankari juhlii perinteisin menoin eli leikkimällä vertaistensa kanssa, vierailemalla vihreässä buffetissa ja muuten vain mutustelemalla. Ehkäpä pari ylimääräistä porkkanaakin saattaa suuhun eksyä.

Eilen otimme myös synttäripotretteja, mutta kuvaaja ei pystynyt heti lähettämään niitä, joten ne saavat vielä odottaa. Laitetaan sen sijaan leikkikuva ehkä parin viikon takaa. 

Painihommia bestiksen kanssa.

Synttärisankarin elämä on nyt ihan kivasti mallillaan. Se elelee vielä kahdestaan äispän kanssa, mutta käy päivittäin leikkitreffeillä.

Uuden bestiksen kanssa on nujuaminen lähtenyt sellaiseen vauhtiin, että Albert on edelleen alipainoisesta olemuksestaan huolimatta alkanut kehittää ns. pussihousuja. Kylkiluut hiukan paistavat edelleen, mutta lihaspaikkoihin on tullut täytettä. 

Odotan loppujen paikkojen täyttyvän laitumella. Sinne Albert valitettavasti ei saa kaverikseen mainittua uutta bestistä, mutta luvassa on kuitenkin ikätoveriruuna. Pikkumusta on osoittautunut varsin hyväksi ystävystyjäksi eli eiköhän sielläkin ihan hyvät leikit saada aikaan.

Pikku-Albert noin kolmen viikon iässä.

Albertin koulutusasiat eivät ihan hirveästi ole viime aikoina(kaan) edistyneet, mutta taannoisen loma-lomautuksen aikana sentään lähes joka päivä teimme jotain. Ohjasajotreenejä olemme tehneet lähinnä omassa tarhassa ilman apukäsiä. Vähitellen alan itsekin saada varsaan sellaista otetta, että kaasu, jarru ja ratti toimivat jonkinlaisella luotettavuudella. Tuttujen aitojen ulkopuolella on vielä hankaluuksia. Toistaiseksi harjoituksissa on pysytty hitaimmassa askellajissa.

Albertin koulutus on todellakin ollut aikamoista pähkäilyä ja tuskailua. Monesti olen jostain asiasta ajatellut, että varsa ei koskaan opi käsillä olevaa asiaa. Useasti olen epäillyt, että kerta kaikkiaan vain olen saanut käsiini minulle liian vaikean varsan. Epäonnistumisia on tullut, mutta loppujen lopuksi vaikeuksista on selvitty. 

Varsan mielentila on jo ainakin vuoden verran pysynyt pääosin mallilla zen. Ruunapojan nykyistä rauhallisuutta en kyllä olisi ihan heti osannut ennakoida silloin kun ensimmäisten kuukausien ja oikeastaan vuoden aikana tuskailin pienen herkkisprinssin kesytyksen ja isojen reaktioiden kanssa.

Isot reaktiot ovat kyllä edelleen olemassa, mutta ne tulevat ulos enää vain varsin äärimmäisissä tilanteissa. Nuorempana niitä esiintyi heti, jos Albert jostain ahdistui. Nykyisinkin ahdistustilanteessa käyttäytyminen on kyllä kaukana mallikelpoisesta, sillä tilanteesta pois pyrkiessään Albertista tulee jyrä. Tuntuu, että se silloin oikein pyrkii keilaamaan minut tieltään. Tämä on tietysti erittäin epätoivottua ja vaarallistakin, joten ihmisen oman tilan kunnioitus on ehdottomasti koulutuksen ykkösprioriteetti tällä hetkellä.  

Tämä on edelleen lempparikuviani Albertista.

Edelleen käsillä olevista vaikeuksista huolimatta nyt jo uskon, että pystyn kouluttamaan tämän varsan. En välttämättä yksin, mutta kyllähän apua lähes mihin tahansa ongelmaan on saatavissa euroilla.

Noin pääsääntöisesti toiminta Albertin kanssa nykyään onneksi lähinnä edistää omistavan portaan mielenterveyttä. Myös ulkopuolisilta tulee sen käytöksestä pääosin positiivista palautetta. 

Katsotaan, kuinka tädin käy sitten kun on aika alkaa kivuta selkäpuolelle ponia. Jotenkin luotan siihen, että löydämme siihenkin yhdessä semmoisen opintien, ettei Albertin tarvitse heivata painolastia tantereeseen. Siihen ainakin pyritään. 

P.S. Kylläpä on raivostuttava tämä Bloggerin uusi versio! Kuvien lisäämisestä ja siirtelystä tekstin sisällä on tehty lähes mahdotonta... Argh.